Tänään on hyvä

Istun pimenevän illan varjossa terassilla, jalat puupinnalla, niin kuin usein aiemminkin. Pidän puun kylmästä jalkojani vasten, haistelen syksyn tuntuista iltaa. Katselen pieneltä takapihaltamme avautuvaan metsään. Pihan omenapuussa roikkuu huomisen piirakan omenat.

Terassilla, viilenevässä illassa, pelko käpertyy pieneksi, hajoaa hetkeksi pois. Imen sisääni tätä rauhaa, jonka metsä toistaiseksi tarjoaa. Kohta aidan taakse nousee rivitaloja. Metsä täyttyy taloilla ja vilinällä, näkyvällä elämällä. Siilit ja oravat muuttavat, tulee ikävä.

                                                                          Sieppaa.JPG

Tänään oli hyvä päivä. Opettajan soitto sai sieluni jäykistymään mutta nyt käytiin läpi toisenlaisia asioita. Lapsi on selkeästi saanut työkaluja arkeensa, harjoittelu on tuottanut tulosta. On luovinut itselleen haastavassa tilanteessa hienosti. Osaa käyttää annettuja keinoja, kun saa siihen mahdollisuuden. Koulupäivä meni hyvin. Ehkä selvitään palaveriin saakka ja vielä sen jälkeenkin. Löytyy se sama sävel kaikille, rytmi jolla asiat saadaan sujumaan?

Esikoinenkin on saanut aloittaa kouluvuotensa rauhallisesti, kiusaaja on väistynyt. ”Läpällä” lyöminen on loppunut, ainakin toistaiseksi. Kiusaaminen jätti jäljet, totta kai. Kaiken korjaamisen keskellä, korjaamme niitäkin. Hidastahan se on, mutta lapsi on mieleltään vahva. Korjattavissa.

Vaikka pelko on nyt pinnalla, uskon haasteista huolimatta huomisen kantavan. Tiedän, ettei minun tarvitse kohdata maailmaa taisteluineen yksin, taustalla seisoo tukijoukkoja. Ammattilaisia. Ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan pienen pippurisielun puolesta. Näkee lapsen sieltä diagnoosin takaa, ymmärtää mieltä ja kannustaa huomiseen.

Enhän minä periksi anna, mieleni palaa tahtoa ja voimaa. Lujana on loppujen lopuksi helppo olla, mutta miten pysyä pehmeänä sen kaiken keskellä.

Alkaa olla aika hiipiä sisälle, mies on peitellyt lapset uneen. Minä tiedän, että nousemme huomennakin. Ehjänä ja elämään valmiina. Kaiken tämän keskelläkin, valitsisin juuri tämän elämän.

                     

 

 

 

”Sulje silmäsi, avaa kämmenet mä otan kiinni kun sä harhaan kävelet

Huuda ääneen, mä sua kuuntelen, ja

pelon hetkellä mä otsaas suutelen‭”

Sana feat. Aki Tykki

Pelon hetkellä

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *