Miksi on niin vaikeaa auttaa toista

En tiedä, onko kyse vain suomalaisuudesta vai miksi täällä tuntuu olevan niin vaikea auttaa toisia ihmisiä, varsinkin tuntemattomia. Onko se jotenkin sulta pois jos menet auttamaan kadulla harhailevaa mummoa. Toki menetät aikaasi. Mitä jos olisit itse tuo mummo? Tämä asia tuli mieleeni kun ajelimme juur yksi päivä mieheni kanssa autolla.

Liikennevaloissa

Jonotimme liikennevaloissa neljäntenä autona. Valo vaihtui vihreäksi ja yksi auto ehti edestämme ennen kuin paloi jälleen punainen valo. Odotimme valojen vaihtumista ja ne vaihtuivat ajallaan. Kuitenkaan kukaan ei meidän kaistalla edennyt, paitsi edessämme oleva auto siirtyi viereiselle kaistalle ja kaasutteli pois. Hänen poistuttuaan näimme edessämme nuoren pitsakuskin, joka ei saanut autoaan käynnistymään. Joku nuori mies kadulta meni auttamaan auton työntämisessä. Sanoin miehelleni, että pitäisikö sunkin mennä jeesaamaan, mä tulen ajamaan. Mieheni irrotti turvavyönsä heti ja tokaisi ”pitäisi”,asian ollessa miehelleni päivänselvää, että muita autetetaan. Mä hyppäsin apukuskin paikalta kuskin paikalle kannustamaan työntämisessä. Kyseessä meidän kaupungin varmasti isoin risteys lauantaipäivänä ja ihan kaksi ihmistä löytyi auttamaan nuorta miestä.

Kuinkahan kauan olisimme risteyksessä seisseet ellei mieheni olisi mennyt auttamaan tämän toisen jannun kanssa? Mehän olisimme toimineet vain niinkuin kymmenet ja kymmenet muut ihmiset ympärillämme. Ja oli muuten hauska vilkasta viereisiin autoihin. Yhdessä autossa naiskuski läräsi puhelinta. Kahdessa autossa katse oli tiiviisti eteenpäin ”minähän en näe yhtään mitä kahden metrin päässä tapahtuu, joutuisin auttamaan ja luultavasti puhumaan, tuntemattomille”. Yhdestä autosta hymyiltiin vienosti, leviteltiin käsiä ja haluttiin ilmaista, että tulisin mutku oon yksin. Näissä kolmessa muussa edellä mainitsemassani autoissa oli vähintään kaksi aikuista paikalla. Auto saatiin bussipysäkille ja mieheni hyppäsi kyytiin. Kysyin, että tarvitseeko mies vielä apua, mutta ongelmana oli ollut ettei auto käynnistynyt ja työnnön aikana se oli käynnistynyt.

Miksi sä et auta

Vastaavia tilanteita olen käynyt läpi useita kertoja. Tarkoitan, että olen ollut ainoa/seurueeni, jotka ovat apua tarjonneet sitä tarvitseville. Meidät on kasvatettu sisaruksieni kanssa niin, että apua pitää antaa tai vähintään tarjota. Jos nään tilanteen, missä ihminen ei pärjää omin avuin, en voi sitä sivuuttaa. Oikeastaan päässäni napsahtaa jonkinlainen apunappula ja tunnen kuinka adrenaliini alkaa virrata apusähköä.

Veljessäni kulkee vahvasti tämä sama sähkö. Muistan ikuisesti kun lapsena istuin veljeni kyydissä (veljeni on mua 12 vuotta vanhempi) ja ajoimme vanhuksen ohi, joka oli ilmeisesti kaatunut katukivetykselle. Hän makasi siinä ja verta oli joka paikassa. Veri tuli päästä. Ajoimme autolla hankalassa paikassa, johon ei voinut pysäköidä ja perässämme tuli letka autoja. Vanhuksen ympärillä oli jo ihmisiä. Veljeni silti hidasti, avasi ikkunan ja huusi vanhuksen ympärillä oleville ihmisille ”onhan ambulanssi soitettu?”. Eräs mies nyökkäsi ja veljeni totesi ”hyvä”. Näinkin pieni asia, mutta toisten auttaminen antaa itselle niin uskomattoman hyvän tunteen jos vain voi olla jollekkin avuksi. Uskon, että koen tämän(kin) tuntemuksen vahvemmin kuin ei erityisherkät ja siksi en voi olla auttamatta ja mun on myös vaikea ymmärtää miksi jotkut voivat olla tarjoamatta apuaan. Tämä joskus pistää ihan suututtamaan.

Lentokentällä

Haluan kertoa myös kolmannenkin tapauksen, missä oli hyödyksi olla suomalainen.

Olimme budapestin lentokentällä mieheni, isäni, äitipuoleni, siskoni ja hänen puolisonsa kanssa. Varasin pöytää meille kun muut hakivat ruokia. Mieheni istuutui mun jälkeen seuraavana pöytään. Yhtäkkiä viereisen pöydän mummo lyhistyi tuolilta lattialle. Menin välittömästi hänen luokseen. Koitin saada häntä heräämään, mutta hän ei reagoinut mihinkään. Myös muu matkaseurueeni tuli seuraamaan tilannetta läheltä. Mummo hengitti kyllä, mutta ei kuullut mitään kun puhuin hänelle rallienglantiani.

Silmät olivat kiinni koko ajan. Lentokentän ravintolatyöntekijä oli soittanut ensihoitajat paikalle, mutta heitä odoteltiin vielä. Siskoni saapui myös lähemmäs tilannetta ja joku ulkomaalainen mies. Siskoni totesi pitäisikö mummon laukku tarkistaa jos sieltä löytyisi lääkkeitä tai jotakin tietoa hänestä. Ulkomaalainen mies löysi mummon passin ja totesi ”she is from Finland”. En kuullut tätä, mutta siskoni seisoi miehen vieressä ja huusi mulle ”Noona hän on Suomesta!”.

Sillä sekunnilla tuntui kuin olisin saanut kokonaisen suklaalevyn kitusiini (rakastan suklaata!!) ja tajusin, että nyt MINÄ pystyn auttamaan häntä vielä paremmin. Mummon pää oli sylissäni ja välittömästi aloin puhua hänelle suomea ja hänen silmät aukenivat välittömästi. Hän pystyi vaivalloisesti kertomaan, että hänellä on uusi verenpainelääkitys ja luultavasti se pistää hänen päänsä sekaisin ja hän pyörtyilee.

Tämän kerrottuaan ensihoitajat saapuivat paikalle ja nostivat mummon pyörätuoliin. Mummo meni jälleen aivan sekaisin, alkoi kouristella ja silmät menivät kiinni. Tätä kesti hetki ja aivan kuin jostakin kauhuelokuvasta, mummo yhtäkkiä avasi silmänsä niin auki kuin sai ja katsoi suoraan mua silmiin heti avattuaan silmänsä. Hän kiivaasti kertoi, että tämä sama oli tapahtunut hänelle jo pari päivää sitten myöskin lentokentällä ja että hän ei ikinä pääsisi pois maasta kotimaahan Suomeen kun lääkitystä muutetaan koko ajan ja hän ei ehdi sopeutua siihen.

Mummo huusi perääni, että hän voi nousta koneeseen, hän ei halua jäädä edelleen budapestiin. Mua harmitti niin paljon sairaan ihmisen puolesta, että kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Itkin taas. Harmitti myös se, etten tajunnut passista painaa mieleeni naisen nimeä, jotta olisin voinut olla häneen myöhemmin yhteydessä.

Lentomme lähti myöhässä. Istuimme jo koneessa ja lentokapteeni kuulutti ja pahoitteli myöhässä lähtevää konetta matkalaukkusäädön vuoksi. Edessämme olevat kirosivat kuinka koskaan mikään ei onnistu ajallaan ja aina saa odottaa, miten voikaan olla niin vaikeeta, että kone nousisi ajoissa.

Me kuitenkin tiesimme, että koneesta piti jo toistamiseen kahden päivän sisällä nostaa mummon matkatavarat pois.

Nonna

Seuraa mua instagramissa kasikirjaminustasinulle ja facebookissa Käsikirja minusta sinulle

Budapestistä
Kommentit (2)
  1. Mirkakarita
    14.5.2019, 12:18

    Hienosti kirjoitettu teksti!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *