Tee niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän

Itse olen vanhempi, joka uskoo, että nimenomaan kasvattajilla on suurin merkitys siihen, miten lapsi käyttäytyy ja miten hän hoitaa/selviytyy mistäkin tilanteesta. Kasvattajat tai vanhemmat näyttävät esimerkkiä miten tulee toimia ja joskus lapsi oppii myös heidän esimerkeistä miten ei ainakaan kannata toimia. Varmasti oppimista kuitenkin tapahtuu. Erityisherkkä lapsii oppii paljon nopeammin ympärillään tapahtuvista asioista mitä ei erityisherkkä lapsi ja hän myös ymmärtää hyvin nuoresta iästä huolimatta ympäristön tapahtumat. Erityisherkälle lapselle ei kannata sanoa ”näistä sun ei tarvitse ymmärtää vielä mitään”, jos hän on ehtinyt nähdä, kuulla tai jopa aistia ympärillään jotakin negatiivista. Asia jää varmasti häntä vaivaamaan.

Mistä tiedän?

Kyllä, puhun kokemuksesta.
Muistan lapsena tapahtumia, kun olen nähnyt aikuisten suutelevan toisiaan, vaikka he ovat naimisissa, mutta eivät keskenään. Siinä sitten ala-asteikäisenä pohtii, että tulisiko mun kertoa ystäväni äidille mitä olen nähnyt. Ei ehkä. Ehkä kuitenkin näiden vanhempien tulisi suuteloida niin, että se järkytä lapsen mieltä. Kyllä silloin mietti sitä, kuinka hauras aikuisten ihmisten suhde voi olla, ottaisinko siis heistä mallia? En ota, mutta opikseni otan. Noin en ainakaan itse tee ja toivon, ettei mullekkaan tehdä.

Olen ajautunut moniin kiusallisiin tilanteisiin jo lapsesta lähtien. Tiedän, että moni lapsi ei niitä edes muistaisi tai olisi niihin kiinnittänyt huomiota. Mä kuitenkin muistan, olen ymmärtänyt ja liian usein joutunut miettimään, että onko mun velvollisuus olla typerä lapsi, joka esittää ettei tajua näkemäänsä vai onko tässä vaiheessa herkkyyteni lahja, jotta voin pelastaa jonkun tulevaisuuden paljastamalla jotakin ikävää? Onko se hyvä, että totuudella mahdollisesti rikkoo jotakin?

Tee niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän

Tämä on yksi periaatteistani. Kun nään jotakin ikävää, pohdin, haluaisinko itse asianomaisena ”uhrina” saada tietää. Useimmiten kyllä. Äkkiseltään en keksi mitään, miksi en haluaisi totuutta kuulla. Se voi satuttaa sillä hetkellä, seuraavalla viikolla ja vielä vuodenkin päästä, mutta lopunviimein totuus on totuus ja totuudet ovat tarkoitettu kuultavaksi ja tietoisuuteen.

Olen ollut kymmenen vuotta ravintola-alalla töissä ja edelleen silloin tällöin teen keikkaa alalla. Lähinnä olen ollut yökerhoissa. Ja nyt kuulkaas, VOI POJAT, K-A-I-K-K-E-E on nähty. Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus, joten en tässä aio kertoa kenelle sun naapurisi on drinkkiä tai ehkä jotakin muutakin tarjonnut.

Noin kymmenen vuotta sitten olin itse asiakkaana eräässä yökerhossa ja kyseisessä yökerhossa en ollut töissä. Näin yhden tytön kaulailevan erään pojan kanssa pitkin iltaa. Tämä tyttö seurusteli ystäväni kanssa. Tässä seurueessa oli myös ystäväni ystäviä, mm. myös hänen paras ystävänsä. Seuraavan kerran kun näin ystäväni viikko tapahtuneesta, kysyin häneltä miten menee ja hän kertoi asioita tyttöystävästään. Hänelle sitten kummastelin, että odotin hieman erilaisia uutisia, luulin heidän siis eronneen kun tyttö oli niin avoimesti toisen miehen kainalossa. Ystäväni järkyttyi, suuttui mulle, ja lähti pois.

Meni kaksi tuntia ja hän palasikin luokseni ja kysyi, voitaisiinko jutella. Hän oli rauhoittunut ja halusi tietää mitä olin todella nähnyt. Hän oli ymmärtänyt, että ei mulla ole tarvetta hänelle valehdella. Kerroin näkemästäni.

Meni viikko ja sain ystävältäni viestin. Hän kiitteli kovasti ja kertoi kuinka paljon mua arvostaa. Hän oli antanut tyttöystävälleen ja parhaalle ystävälleen aikaa kertoa mitä oli tapahtunut, mutta he eivät kertoneet. Ystäväni oli surullinen ja pettynyt läheisimpiensä toimintaan.

Jos mulle koskaan olisi tehty noin, olisin todella olettanut tässä juoruja rakastavassa tuppukylässä jonkun tulevan kertomaan mulle tapahtumasta. Moni ei olisi kertonut, kuten nähtiin. Mulle kyse ei ole juoruamisesta, koska kerroin asiasta vain asianomaiselle. Helpoin tie on varmasti olla puuttumatta, mutta mä en ole ihminen, joka voi katsoa ystäväänsä silmiin ja puhua säästä kun tietää jotakin paljon ikävämpää.

Olisitko sä kertonut petetylle? Vai jollekkin muulle? Vai onko helpompaa olla sekaantumatta?

Nonna

Instagram
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tik tok @kasikirjaminusta
Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com

Suhteet Oma elämä Mieli

Herkän nuoren pohdintoja – ja mun vastauksia

Lukijani kirjoittaa

”Hei! Olen 17-vuotias. Olen vasta tämän vuoden aikana saanut tietää olevani erityisherkkä. Sain tietää ylipäätänsä koko käsitteestä vasta käytyäni psykoterapeutilla hankalien asioiden tapahtuessa.

Paino tippui niskaltani kun pureutuessani aiheeseen tajusin olevani erityisherkkä. Mutta uusi paino tuli tilalle. Minua harmittaa vielä enemmän se, ettei (varsinkaan pojat) tunnu ymmärtävän minua. Toisaalta miten voin odottaa kenenkään ymmärtävän minua, kun matkan aikana olen tuntunut hukuttaneen oman itseni yrittäessäni tehdä asioita mitä kaikki muut tekee, jotten vaikuttaisi tylsältä.. Kaikki tulee varmasti kokemuksen ja itseni peilaamisen kanssa, mutta muutama kysymys kuitenkin näihin liittyen;

Kannattaako minun kertoa ei erityisherkille ystävilleni erityisherkkyydestäni? Ja jos kyllä, niin kuinka nopeasti sitten? En haluaisi kertoessani sanoa asiaani niin, että vaikutan yhdeltä itkukasalta, joka ei osaa ottaa mitään negatiivista vastaan.
Pelkään hieman, ettei kukaan tule koskaan täysin ymmärtämään minua, sillä olen sen verran erilainen. Vaikkei sitä ehkä muut edes suoranaisesti vaan enemmänkin alitajuntaisesti huomaa.

Kiitos jo etukäteen! <3″

Vastaukseni tytölle

Hei,
Ja kiitos viestistäsi. Mukavaa kun rohkaistut kirjoittamaan mulle 🙂

Muistan hyvin kun olin sun ikäinen ja pohdin täysin samaa. En itse vielä 17-vuotiaana tiennyt olevani erityisherkkä, mutta muistan, kuinka usein mietin miksi mua ei ymmärretä. Koen, että teinivuosina erityisherkkyyden kanssa on ollut vaikeinta, koska keho muuttuu, moni asia elämässä muuttuu ja aikuistumisen kynnyksellä tulisi tehdä tärkeitä päätöksiä. Itse en juurikaan ole ”hengaillut” oman ikäisteni poikien kanssa, koska olen yksinkertaisesti kokenut heidät liian lapsellisiksi. Millaisia ongelmia sä olet kohdannut heidän kanssaan?

Erityisherkkinä olemme lojaaleja, luotettavia ja haluamme antaa kaikkemme ja tehdä kaikkemme toisen puolesta parisuhteessa. Valitettavasti kuitenkin 17-vuotias poika ei luultavammin ole parisuhteessa samalla levelillä, hän ehkä odottaa täysi-ikäisyyden saavuttamista, baarireissuja, uusia kasvoja ja ylipäänsä uuden kokemista. Tämä koskee enemmänkin ehkä ei erityisherkkiä poikia. Myös toki erityisherkkiä poikiakin on, jotka kohtelevat tyttöjä aivan ihanasti tai sitten vain esimerkiksi keskittyvät kouluun, siinäkään ei ole mitään väärää. Tiedän, että susta ei ole mukava kuulla, että olet vielä kovin nuori, mutta se on fakta. Mä olen ”joutunut”/”päässyt” pussaamaan montaa sammakkoa löytääkseni sen oikean ja jokainen suhde on kuitenkin opettanut jotakin. Kun pojat tulevat tyttöjä sen muutaman vuoden jäljessä, niin erityisherkkä tyttö menee vielä siitäkin muutaman vuoden ikäisiään poikiaan edellä, näin mä koen asian.

Sitten kysymyksiisi.
Mun mielestä ei. Musta sun ei kannata kertoa erityisherkkyydestäsi ei erityisherkille. Voit käyttää tätä salaisena korttinasi kun sulla on taito lukea ihmisiä. Välttämättä kaikki ihmiset eivät tätä tietoa ansaitse ja voivat olla hyvinkin ikäviä sua kohtaan sen vuoksi. Kun itse olen kertonut joillekkin ei erityisherkille herkkyydestäni, olen useimmiten saanut vain pahan mielen itselleni, voit käydä lukemassa lisää täältä: https://www.lily.fi/blogit/kasikirja-minusta-sinulle/niinhan-me-kaikki-nykyaan/

Usko pois, sua tullaan ymmärtämään ja ymmärretäänkin jo, mä ymmärrän. Käännä asia voitoksi, sulla on lahja, mitä jotkut eivät vain voi saada. Vaikka usein teksisi mieli huutaa mielipiteet ulos tai itkeä silmät umpeen, joskus on kuitenkin hyvä oppia puremaan hammasta ja pitämään suunsa kiinni. Tai sitten vain annat itkun tulla, sitten se helpottaa. Sä tulet löytämään itsellesi kumppanin, joka ymmärtää sua tai ainakin haluaa ymmärtää, sekin on jo tosi paljon. Ja antaa sun itkeä niin paljon kun sua itkettää ja rakastaa sua silti.

❤️

Tyttö kirjoittaa

”Heii!

Olen joutunut yleensä minua ainakin pari vuotta vanhempien miesten kanssa tekemisiin juuri siksi, että minun ikäiseni ovat olleet sen verran lapsellisia vielä. Valitettavasti olen ollut tähän asti tekemisissä (en suhteessa) vain epävakaiden ihmisten kanssa.

Olen tullut siihen lopputulokseen että olen sen verran keskeneräinen henkisesti itsekin, että parempi olla suhteessa vasta myöhemmällä iällä. Siinä ei siis ongelmaa, olisi vain kiva löytää enemmän miespuolisia kavereita, jotka eivät haluaisi ystävyyttä enempää.. Vaikeaksi on kuitenkin osoittautunut. Se johtuu mahdollisesti siitä, etten ole täysin mukavoitunut olemaan oma itseni (siksi etten tässä kohtaa totta puhuen edes tiedä itsekään kuka olen). Tämän ollen en sitten osaa paljoakaan edes puhua kuin vain tyttöjen kanssa. Heidät koen ymmärtävemmiksi.

Se on ihan okei etten kertoisi, halusin tosiaan vaan tietää että kannattaako se edes, mikäli se parantaisi tai vain pahentaisi tilannetta.

Toivon että se tosiaan tulee vielä, suhteeseen kun en ole vielä päässyt. Mutta ei se haittaa. Itseni löytäminen on tärkeintä.

Kiitos kovasti vastauksestasi!”

Ja minä vastaan

”Hei,

Se, että olet ollut tekemisissä epävakaiden ihmisten kanssa on yleistä erityisherkille. Useat herkät ajautuvat usein sellaisiin ihmissuhteisiin, missä he itse voivat olla jotenkin avuksi toiselle tai pystyvät jopa joillain tavoin parantamaan. Jos esimerkiksi parisuhde alkaa niin, että toisella on masennusta ja herkkä koittaa suhteessa parantaa toista, en usko, että se suhde alkaa oikeilta raiteilta. Mun mielestä on tärkeää, että kun parisuhde aloitetaan, se aloitetaan niin, että molemmilla osapuolilla on seesteinen elämäntilanne. Sillä tavoin parisuhteella on parhaimmat mahdollisuudet rakentua tasapainoiseksi ja kestäväksi suhteeksi. Toki poikkeuksiakin varmasti on. Se on sitten eri asia, jos kesken parisuhteen toinen sairastuu esimerkiksi siihen masennukseen, se toivottavasti ei ole syy erota, vaan auttaa ja tukea toista parhaansa mukaan.

Hienoa, että ajattelet seurustelusta noin ja se on paljon. Voi kunpa moni paljon vanhempikin sua ymmärtäisi korjata ensin itsensä ja sitten aloittaa parisuhteen.  Ja mitä miespuolisiin ystäviin tulee, tämä on asia, millä ei ehkä tulisi olla merkitystä. Mulla on paljon enemmän naispuolisia ystäviä, miesten kanssa on paljon haasteellisempaa päästä käsiksi syvyyksiin, koska se vaatii ensin hyvät olosuhteet. Uskon, että tässä voi kohdallasi tapahtua muutos kun täytät 18 vuotta ja pääset tutustumaan ihmisiin eri väylien kautta, kyllä, tarkoitan ravintoloita. En usuta sinne, mutta siellä usein ihmiset ovat hyvällä tuulella viettämässä rentoa iltaa, eikä pakotettuina. Tällöin siellä on helpompi myös tutustua uusiin ihmisiin, sekä naisiin että miehiin.

Ymmärtäväisiä ihmisiä on sekä naisissa että miehissä, useimmiten erityisherkkä ymmärtää toista erityisherkkää. Mun täytyy myöntää, että olen ja tulen toimeen ihmisten kanssa hyvin ja rakastan sosiaalisia tilanteita. Kuitenkin mieluummin olen erityisherkkien kanssa jos haluan viettää kahdenkeskeistä aikaa ja haluan keskustella vaikkapa omista ongelmistani.

Kaikkea hyvää ja laita rohkeasti viestiä jos mielenpäällä on jotakin ❤️”
.
.
.
Jaoin osan keskustelustamme, koska uskon, että erityisesti on muitakin nuoria, jotka pohtivat samoja asioita.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

Suhteet Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään