PPY

Rauhallista päivää kaikille ja tervetuloa ensimmäiseen terapiaistuntoon. Olen nähkääs juuri valmistunut keittiöpsykologiksi PaadippaPiidipaadin Yliopistolta, ihan siitä Harvardin kupeesta. Kuten aiemmin kerroin, mulle voi laittaa viestiä, s-postia, savumerkkejä (tosi vaikeita lukea, ei hirveesti koulussa tätä käyty läpi) ja ihan vain tulla kasvotusten juttelemaan jos jokin asia mietityttää. Sainkin yhteydenoton erityisherkältä äidiltä, joka kokee oman lapsensa erityisen herkäksi, varsinkin fyysisesti. Kerron teille aluksi äidin mietteitä.

Lisäksi haluan mainita, että olen aivan itse päättänyt, että mua sitoo vaitiolovelvollisuus. Vaikka tämä  PPY (PaadippaPiidipaadin Yliopisto) ei ole välttämättä kaikille niin tuttu (miksiköhän), meillä painotettiin myös keittiöpsykologien vaitiolovelvollisuutta. Pidän tänne tuomat asiat nimettöminä ja julkaisen vain mikäli asianomainen antaa luvan.

ASIAT, JOITA TOTEAN  OVAT MUN MIETTEITÄ ERITYISHERKÄN (ITSENI TAI JONKUN MUUN HERKÄN) TOIMINNASTA, EI TODISTETTUA FAKTAA.

Lapseni on erityisherkkä

”Voin myös osittain samaistua sun tekstiin ja tyttäressänikin olen huomannut erityisherkän piirteitä jo nyt. (Tyttö on 4-vuotias.) Tosin taustalla saattaa olla muutakin, vaikea sanoa vielä. Itse olen tunnetasolla ihan superyliherkkä, mutta tyttäreni on herkkä ihan joka lailla. Toisaalta se on hyvä juttu, mutta toisinaan aika haastavaa. Joku on koko ajan vinossa, housun lappu kutiaa, liian kova ääni, maistuu pippuri vaikkei olisi pippuria nähnytkään ja pettymysten käsittelytaito on ihan olematon, hermo menee sekunnissa ja osaa kyllä näyttää tunteensa laidasta laitaan. Väsähtää myös tosi helposti jos on tullut paljon ulkoisia ärsykkeitä jne. Toisaalta oon tutkinut paljon tätä asiaa ja jotkut piirteet osuvat myös lievään autismiin tai ADHD:seen. Mutta aika näyttää, hän on silti maailman ihanin muru <3”

Keskusteltuani äidin kanssa huomaan, että hän todella itse on erityisherkkä. Hän selvästi on jo perehtynyt hyvin asiaan, mikä on musta ihan superia kun ajatellaan hänen itsetuntemustaan sekä sitä, että hänellä selvästi on halua ymmärtää lastaan. Kyllä, valitettavasti kaikilla näin ei ole. Olen tavannut todella monia henkilöitä, jotka itse ovat erityisherkkiä, läheisin kasvattaja ei ole (läheisimmällä kasvattajalla tarkoitan vanhempaa, jonka kanssa on lapsuudessa vietetty enemmän aikaa) ja kasvattaja ei myöskään ole oikein tiennyt eikä välttämättä edes ole halunnut tietää miten olisi paras toimia lapsensa kanssa. Kuitenkin kyseisellä tytöllä on erittäin sydämellinen äiti, joka haluaa päästä lapsensa mielen sopukoihin. Tämä lähtökohta on mieluinen kaikille osapuolille, koska silloin asioita lähestytään positiivisella asenteella ja usein ei voi kun kaikki voittaa.

Sen ”pohjatyön” tekeminen erityisherkän kanssa on projekti sinänsä. Erityisesti vielä erityisherkän LAPSEN kanssa. Uskon kuitenkin, että kun erityisherkän lapsen kanssa teet ajatuksella, tunteella ja ykstityiskohtaisesti asioita, hänestä kasvaa hyvällä itsetunnolla varusteltu yksilö, joka osaa ottaa vastaan vastoinkäymiset tasapainoisemmin. Kun ikää lapselle tulee lisää, kaikki varmasti helpottuu. MUN mielipide. JOS siis jaksat hänen kanssaan pienestä lähtien käydä asioita perusteellisesti läpi.

Autismi, ADHD ja erityisherkkyys

Autismissa ja erityisherkkyydessä samoja piirteitä on aistiherkkyys sekä tietynlainen varovaisuus muiden ihmisten kanssa ja tämän vuoksi sekä autistinen että erityisherkkä useimmin viihtyy paremmin itsekseen. Eroa kuitenkin autismin ja erityisherkkyyden välillä on se, että erityisherkkä osaa lukea ihmisiä paremmin ja heille on useampia mielenkiinnonkohteita kun taas autistinen kiinnostuu erittäin paljon yhdestä asiasta kerrallaan.

Erityisherkkä- ja ADHD-ihmiset kokevat helposti ylivirittyneisyyttä ja stressaantuvat helposti. Eroa heillä kuitenkin on se, että erityisherkät tuppaavat varomaan ikäviä tilanteita ja näin jo kaukaa osaavat lukea, että tilanteesta kannattaa pysyä erossa, kun taasen ADHD-ihminen ei ymmärrä varoa stressiä aiheuttavia tilanteita ja sen vuoksi helpommin ylirasittuu. Vain pelkästeen äidin pienen kertoman mukaan, on lähes mahdotonta tietää onko tyttö vain erityisherkkä, mutta sitä lapsi on ainakin varmasti. <3

Oikeudentaju

Omasta lapsuudesta muistan sen, että olin hyvin tunnollinen ja halusin olla kiltti. Uskoin kun mulle jotakin sanottiin ja tottelin. Jos protestoin jotakin, protestoin lähinnä sitä, että siskoni pääsi helpommalla jossakin asioissa ja meiltä ei odotettu samoja asioita. Tämähän on yksi piirre, mikä on hämmentävää erityisherkälle, miksi kaikilla ei ole samat säännöt ja miksi kaikkien ei vain tarvitse niitä totella. Yksi vanha (ei iältään vanha vaikka fossiiliksi häntä kutsummekin) pomoni kuvaili asiaa sanalla ”oikeudentaju” ja se on oikeastaan aika hyvä sana tähän tarkoitukseen. Eli kyse on siitä kun kaikilla täällä maapallolla ei ole samat säännöt missään. Ei parisuhteissa, ei leikeissä, ei työelämässä eikä rakkaudessa. Puhutaan tästä joskus myöhemmin lisää etten rönsyile asiasta.

Muistan kuitenkin lapsuudestani sen, että mulle käskyt ja  toimintatavat  menivät perille yleensä ihan kerrasta ja joskus jopa asioiden toistaminen ja jankkaaminen loukkasi, ”pidättekö mua tyhmänä kun toistelette”, ajattelin. Haen tällä sitä, että erityisherkille on ominaista haluta olla tunnollinen, saada hyväksyntää ja positiivista palautetta ja siksi tottelemme helpommin kuin ei erityisherkät. Enkä siis tarkoita, että lapsen on oltava erityisherkkä jotta tottelee ja on kiltti, vaan yleisemmin erityisherkälle lapselle riittää vähempikin komennus kuin monelle ei erityisherkälle lapselle. Jos joskus meille jankkaa asioita, se saattaa herättää vastareaktion, että antaa olla koko homma. Erityisherkät lapset ymmärtävät paljon jo hyvin pieninä, joten joskus voi käydä niin, että pistetään hanttiin ihan vain siksi kun samaa asiaa toistetaan päivä tolkulla.

Äiti jatkaa

”Kaikki vaatteet on kotiin tullessa saatava heti pois ja pukeminen on toisinaan maailman kauhein asia. Tulee heti kuuma ja ahdistaa jos vähänkin joku puristaa jostain. Päivittäin tytön tunneskaala on todella laaja, on hyvin iloinen ja antaa paljon rakkautta, mutta toisinaan saattaa kiihtyä nollasta sataan ihan sekunnissa ja se korostuu etenkin väsyneenä ja nälkäisenä. Hermostuessaan ei voi ottaa syliin rauhoittumaan, koska ahdistuu kiinni pitämisestä. Itse kyllä hakeutuu usein syliin ja silloin rakastaa paijausta ja kosketusta. Ja joka ilta nukkumaan mennessä pitää rapsuttaa joka paikasta 😀 Välillä haluaa olla rauhassa ihan yksikseen ja puuhailla omiaan, eikä silloin saa häiritä. Hakeutuu sitten seuraan kun tuntuu siltä.”

Iltarapsutukset -niin paljon enemmän

On ihanaa kun äidillä ja tyttärellä on yhteisiä heidän kehittelemiään juttuja, kuten iltarapsuttelut. Tämä ei varmasti ole tytölle vain hetki äidin kanssa. Rapsuttelu rauhoittaa häntä, kertoo nukkumaanmenosta, äidin rakkaudesta, turvallisesta sylistä ja äiti tarjoaa lapselleen mahdollisuuden vain olla sylissä sellaisena kuin tyttö omana itsenään on. Jokainen meistä tarvitsisi iltarapsutuksia ja sylin, jossa olla haavoittuvainen ja silti sua ei siinä satutettaisi.

Vaikka jokaiselle lapselle on tärkeää arjen säännöllisyys ja perheen omat rutiinit, erityisherkälle lapselle ne ovat supertärkeitä. Jopa pienet muutokset arjessa voivat horjuttaa pienen ihmeen mieltä. Lapselle on tärkeää, että päivät kuluvat suunnilleen samoin ja illalla tapahtuvat asiat ennen nukkumaanmenoa rauhoittavat lasta ja luovat turvallisuuden tunnetta. Erityisesti erityisherkälle lapselle ei ole yhdentekevää jos tänä iltana nyt valvotaankin kylässä olessa tunnin pidempään. Iltatoimet hankaloittuvat, yö saattaa olla katkonainen, kun yö on katkonainen, niin seuraavan päivän päiväunet kärsivät jne.

Kuulostaa varmasti monelle vanhemmalle ja perheettömälle ihan naurettavalta, mutta kyllä mä aikuisenakin ihmisenä huomaan kuinka pakka menee jonkin verran sekaisin jos iltatoimet ovatkin eri maata kuin yleensä. Uskon, että kun lapsen päivät ovat sisällöltään  suhteellisen samanlaisia (heräämisaika, ruokailut, päiväunet, nukkumaanmeno), se tavallaan kuin vapauttaa lapselle energiaa keskittyä muihin vaihtuviin päivän askareisiin. Kyseisen perheen, jota käsittelen kirjoituksessani, vanhemmat ovat eronneet. Tytär viettää viikon äidillään ja viikon isällään. Pidän tärkeimpänä asiana sitä, että vanhemmilla on samat pelisäännöt tyttärensä suhteen molemmissa kodeissa, koska erityisherkkä lapsi ottaa usein vanhempien erotkin raskaammin kuin ei erityisherkkä lapsi. Erityisherkkä lapsi ei ainoastaan mieti miten hän itse tästä erosta selviää, hän kantaa myös vanhempiensa taakkaa samalla – halusimme sitä tai emme.

Erityisherkän maailmanloppu

Erityisherkillä lapsilla voi myös olla todella pahoja mielenosoituksia, suorastaan raivareita. Moni mitätön asia voi tuntua maailmanlopulta, mutta pääasia on, että se saa tuntua eikä tunteita tukahduteta. Musta lasta ei kannata koittaa pitää väkisin sylissä ja rauhoitella niin, ellei hän selvästi itse hakeudu syliin hermoromahduksen lomassa. Jos lapsi ei ole vaaraksi muille tai ympäristölleen, hänen on hyvä antaa käsitellä tilanteensa itse, vaikka sitten huutamalla. Äidin oma rauhallinen käytös ja puhe antaa lapselle eväitä käsitellä tapahtumia rauhallisemmin jatkossa. Erityisherkkä lapsi saattaa kiukutella kotona illalla jotakin päiväkodissa päivällä tapahtunutta asiaa, ehkä siksi kun kotona on turvallisempaa näyttää tunteensa.

Erityisherkkä ja vaatteet

Tämä onkin mielenkiintoista.
Monia lapsia saattavat ärsyttää ihan muuten vain vaatteet ja nakkena on kivempi olla. Erityisherkkää lasta voi ahdistaa esimerkiksi vaatteiden pesulaput, koska se tunne on siinä kohdassa erilainen kuin muualla kropassa, mihin vaate koskettaa. Herkkää voi ahdistaa liian kireät ja puristavat vaatteet, koska jos niissä ei ole tilaa hengittää. Toisaalta erityisherkkää voi ahdistaa myös jos vaate ei tunnu joka puolelta samalta. Myös hentoinen vaate päällä voi aiheuttaa harmitusta, se saattaa tuntua kutitukselta, liian kevyeltä tai vain erilaiselta kuin muut vaatteet päällä. Huomaan itsessäni mm. kun menen nukkumaan, että haluan laittaa tyynyn pääni päälle. Tyyny pitää tuntua tukevalta ja painavalta pääni päällä. Jos taas tyynyn liina hipoo poskeani, se alkaa valtavasti ahdistaa ja en voi alkaa nukkua ennen kuin olen asian korjannut. Itselläni liian kevyet vaatteet päällä välillä pistävät mietittyttämään, suojaako se vaate edes, onko se nyt pakaran päällä vai vilkkuuko kankku.

Empatiakyky

Äiti kertoo vielä tyttärestään, että ”empatiakyvyssä on ”puutteita”vaikka erityisherkällä se kai juuri on toisinpäin. Esim. saattaa satuttaa tahallaan eikä ymmärrä sitä satutetun tunnetilaa ollenkaan. Hänellä on myös muutama todella tärkeä lelu, joista ainakin yksi on aina ja joka paikassa mukana. Tyttö on erittäin fiksu ja taitava monissa asioissa. Osaa myös ns. vetää oikeista naruista testatakseen rajojaan ja periksiantamattomuus onkin usein koetuksella.”.

Äiti on siinä ihan oikeassa, että tutkitusti erityisherkillä on paremmat fyysisetkin ominaisuudet tuntea empatiaa kuin ei erityisherkillä. Pohdin tyttären empatiakyvyttömyyteen liittyen sellaista, että monet reaktiot opitaan jostakin. Vaikkakin äiti tässä tapauksessa on empatiakykyinen ja herkkä ihminen, erityisherkkää lasta kun on vaikea ”huijata”, hän usein jo hyvin pienestä ymmärtää mitä oikeasti tilanteiden taustalla on.

Olen tavannut tytön äidin ja hänestä huokuu lämmin suhde lapseen ja avoin tervehenkinen ajattelu. Haluan kiittää äitä, koska hän otti muhun yhteyttä ja halusi jakaa ajatuksiaan ja näin myös mä sain jaettua ajatuksiani teille.

Rakkaudentäyteistä ja ymmärtävää yhteistä aikaa äidille ja tyttärelle kuin myös sulle, joka jaksoit lukea ajatuksiani tänne asti <3

Nonna

Seuraa mua instagramissa kasikirjaminustasinulle ja facebookista löydät mut Käsikirja minusta sinulle

Mä ja tanssi

Tanssi on saapunut elämääni jo 6-vuotiaana kun aloitin kilpatanssin. Erityisesti latinalaisrytmit veivät mut mennessään ja nautin suunnattomasti tanssimisesta, mutta en niinkään kilpailemisesta. Ensimmäisen tanssiparini kanssa (terkkuja!) saavutimme nopeasti mitaleja sekä pokaaleja. Itse asiassa kun aloimme kilpailla, olimme ensimmäisissä kisoissa viimeisiä ja nousimme jokaisissa kilpailuissa yhtä pallia korkeammalle, ihan sinne ykköspallille asti. Kuitenkin mä päätin lopettaa kilpatanssin, koska se on todella aikaa vievää ja vielä enemmän se vie rahaa. Ja koska perheemme ei varsinaisesti koskaan ole kylpenyt rahassa, mulla oli järkyttävät omatunnon tuskat joka kerta kun muhun käytettiin rahaa tavalla tai toisella, vaikkakin kyse oli harrastuksesta.

Kilpatanssi on siinä mielessä (tai oli ainakin sillon kun harrastin) vähän hassu laji, koska mitä korkeammalle tasolla tanssit sitä näyttävämpiä pukuja tanssijoilta odotetaan. Ei siis vain riitä tanssitaidot. Jos siis perheesi maksaa sun tanssitunnit, yksityisharkat, kuskaamiset, sen lisäksi sun tukka pitää olla vimosen päälle kimalletta täynnä ja sliipattuna sekä mekkoon vähintään 1000 strassia ommeltuna käsin. Ja tätä mekkoa ei käytetä mitään vuotta, parit kisat ja sit uus mekko. Ne mekotkin oli ihan tosi kalliita ja jatkuvasti niitä piti olla tekemässä. Liian aikaa vievää, kallista ja pinnallista mun makuun, mutta onneksi olen saanut tanssia, kiitos vanhemmilleni siitä.

Tarkkaan en muista koska kilpatanssin lopetin, mutta muistan hyvin kun pikkusiskoni aloitti teininä jonkilaisen showtanssin. Katselin heidän ensimmäisen esityksensä ja olin et jeij! totahan hei mäki! Kaksi kertaa vuodessa esiintyminen ja KERRAN viikossa reenit kun itse oli tottunut suhaamaan lähes joka päivä johonkin ja viikonloput kisoissa. Juu ei. ”Juu ei” sano äiti, ”sun tanssit on jo tanssittu”.
Niin olikin, sillä hetkellä.

Toinen kierros

Keskityin teininä oloon kunnes aivoissani tapahtui pieru. Tarkkaan en nyt edes muista miten pieru sinne aivoihin joutui, mutta päädyimme erään toisen miehen kanssa aloittamaan kilpatanssin uudelleen. Olin muuttanut kotoa pois, about 18-vuotias ja ajatus tuntui ihan mahtavalta! Ilmoittauduimme mukaan kaupunkimme kilpatanssiseuran tohinoihin ja aloimme danssata. Myös tällä miehellä oli aikaisempaa kilpatanssitaustaa ja tunsimme toisemme jo lapsi-teiniajoista asti. Vähän haasteellista treenaaminen oli kun tanssiparini oli joka toinen viikko aamuvuorossa ja joka toinen viikko iltavuorossa. Niin innoissamme oltiin, että kävin ostamassa hamekankaankin. Mustan, koska musta on aina musta. Äkkiä into kuitenkin lopahti, koska emme pystyneet viikoittain treenaamaan. Kangas ei sen kummallisempaa muotoa siis saanut.

Bailatino

Suomalaiset tunnetut tanssijat ovat kehitelleet ”Bailatinon”, jossa ideana on se, että yksittäinen tanssija pääsee tanssimaan kilpatanssien (sekä lisäksi useita muita) tanssilajeja, mutta yksin. Kilpatanssin suurin ongelma kun lienee se, että naisille ei riitä miestanssipareja. Jos sitten harrastat kilpatanssia tiettyyn tasoon asti, voit kouluttautua bailatino-ohjaajaksi ja näin mä tein. Itse asiassa jo 16-vuotiaana aloin käydä näitä koulutuksia ja vetämään tanssitunteja paikallisen tanssiseuran riveissä, missä aiemmin olin kilpatanssia harrastanut. Tätä varten perustin myös toiminimen.

Rahaa tanssimalla?

Vedin tanssitunteja seuralle viisi vuotta, jonka jälkeen ehdotin heille voisinko vuokrata heidän tilojaan ja ottaa vastuun ryhmästä. Näin tehtiin ja perustin myös kaksi uutta ryhmää. Vuosien saatossa uusia ryhmiä on syntynyt ja tällä hetkellä mulla on kuusi ryhmää.

Olen ikionnellinen siitä, mitä olen saavuttanut tanssimalla. Olen saavuttanut työrintamalla pientä rahallista avustusta elämääni tanssituntien johdosta. Olen saanut ihania lapsia, nuoria ja aikuisia elämääni. Olen menettänyt tanssijoita. Olen menettänyt rahaa. Olen henkisesti kasvanut ja olen hakannut päätä seinään. Olen valvonut satoja öitä ja halannut satoja tanssijoita. Olen naurattanut ja olen itkettänyt. Olen nauranut ja itkenyt. Olen tukenut. Olen ollut läsnä. Olen saanut kaksi kummia lapselleni. Olen saanut salaisuuksia kannettavakseni ja puukosta selkään. Olen stressannut ja vielä enemmän rakastanut. Lapset, nuoret, kaikki tanssijani: On ollut ihanaa olla teidän kanssa. Olen saanut tehdä sitä mitä rakastan. Jokainen teistä saa olla mua niin lähellä kun uskaltaa päästää. Olen ollut isosisko ja joskus jopa äiti.
KIITOS KUN OLETTE JA OLLAAN YHDESSÄ <3

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle