”Sä voisit joskus vaikka ilahduttaa vaimoasi”

Meillä kaikilla on nykyään kiire ja lapset eivät varsinaisesti omassa elämässä kiirettä helpota. Toki arkea voi helpottaa, kun asennoituu oikein ja ei sitten pakkaa kalenteria täysin täyteen. Valitettavasti monessa parisuhteessa tuntuu hellyys vähentyvän ja kun toisen kosketus karkaa kauemmas, se voi madaltaa mieltä entisestään. Se saattaa tuntua siltä, kuin toinen ajautuisi vain kauemmaksi, joskus se vain tuntuu siltä, mutta joskus niin voi todella käydäkin.

Toisen kosketuksella on uskomaton voima. Sitä kannattaa vaalia ja jokainen ehtii ruuhkavuosien keskellä antaa puoliskolleen viisi halia päivässä ja pusut päälle. Tämä on niin eri asia kuin aamu- ja iltapusu. Joskus kun sulla on vaikea päivä ja kaipaisit toisen läheisyyttä, juuri silloin toisella saattaa mennä töissä myöhään. Sitten kun hän saapuu töistä, saatat murjottaa hänelle ja samalla viestität, ettet halua häntä lähellesi. Vaikka kaikista eniten toivoisit toisen tulevan lähellesi, halaisi ja pitäisi hyvänä.

Rakkausviesti

Vuonna 2016 istuimme tulevan mieheni kanssa papin puheilla ja kerroimme itsestämme hänelle. Olimme menossa naimisiin. Muistan, kuinka istuimme käsi kädessä vierekkäin ja kerroimme toisistamme iloisia asioita ja kertasimme rakkaushistoriaamme. Me olemme suhteen aikana kokeneet sen, että toinen asuu viikot muulla työn vuoksi ja sen, kun toinen vihdoin asuu täyspäiväisesti kotona, tapaamme lähes vain silloin, kun nukumme vierekkäin. Siinä helposti unohtuu toinen ja toisen huomioiminen kun tottuu siihen, ettei toinen vain ole siinä.

Olemme aina viestitelleet paljon ja suhteen alkuaikoina soittelimmekin lähes joka päivä kun asuimme erillämme. Olemme huomioineet toisemme joka päivä useita kertoja.

Muistan hyvin, kun ollessamme papin puheilla, hän sanoi miehelleni, kuinka sä voisit joskus vaikka ilahduttaa vaimoasi pienellä rakkausviestillä. Ihana ajatus. Katsoimme mieheni kanssa toisiamme, ja sanoin papille, että olen saanut mieheltäni rakkausviestin joka päivä kun hän lähtee töihin. Paperille kirjoitetun rakkausviestin.

Musta oli ihanaa, että papilla on tällainen ajatus, että antaa nuorelle tulevalle avioparille pienen vinkin, miten tehdä arjesta rakkaudentäytteisempää. Vielä ihanampaa oli päästä toteamaan, että mulla on niitä paperiviestejä tallessa jo satoja ja satoja. On edelleen.

Olen ajatellut, että joskus jos aamulla ei lappua ole pöydällä, mieheni on todella vihainen. Näin ei ole vielä koskaan ollut. Olen aina saanut lapun. Lapun kirjoittaminen on hänen yksi aamurutiineistaan ja olen siitä hyvin onnellinen.

Sinua ei ole enää vaan on te

Lapsemme synnyttyä, lapuissa on alkanut lukea ”rakastan teitä”. Muistan hyvin kun sain ensimmäisiä lappuja, joissa luki kyseinen teksti, kyyneleet vierähtivät poskillani. Laput olivat ensin rakkaudentunnustuksia mieheltäni mulle. Kun lapuissa luki ajan saatossa ”rakastan teitä”, ymmärsin, kuinka paljon yhteinen elämämme on mennyt eteenpäin ja kuinka valtavan onnellinen siitä olinkaan. Olimme yhdessä saaneet aikaiseksi sen, että mieheni voi kirjoittaa ”rakastan teitä”.

Pupu

Meidän pikkuisella on ääreispupuvaihe. Eräs päivä mieheni oli piirtänyt liitutaulullemme (joo meillä on sellainen), pupun. Tyttärellämme oli pupu paita päällä, kimallepupu tuolilla istumassa ja kolme pehmolelupupua pöydällä istumassa liitutaulun edessä. Kädessään tytöllämme oli puputaulu, mitä hän näyttää kaikille muille pupuilleen. Nykyisin paperilapuissa on ollut jo pitkään rakkausviesti ja pupu. Mä innoissani odotan rakkausviestiä ja tytär isin pupua. Ja me molemmat ymmärrämme, että mies ja isi tekee tämän rakkaudesta. Rakkaudenpupu.

Nonna
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

suhteet parisuhde oma-elama
Kommentit (4)
  1. Hei mä en kestä! Aivan ihana mies! 🙂 Ja rakkaudenpupu, ihana!!

    1. No eikös olekkin 🙂 <3 Kiitos kun kommentoit 🙂

  2. Apua miten ihana tapa <3 Tämä postaus lämmitti mieltä näin koleana talvipäivänä.

    Aurinkoa viikonloppuun 🙂

    1. Hei ihanaa kun luit ja kommentoit, ja aivan mahtavaa, että piristi mieltäsi <3
      Aurinkoista viikonloppua sinnekkin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *