Oloni on hieman irstas. Kävin nimittäin valmistelemassa jättikurpitsani, Tellervo-emännän ympäristöä sen hääyötä varten. Tai oikeastaan kyseessä ei ole mikään hääyö, sillä Tellervo kokee nuoren elämänsä täyttymyksen mitä luonnollisimmin, pörriäisten surratessa toimitustaan ympärillä. Edes sulhoa ei ole paikalla, vain parikymmentä ylöspäin kurottelevaa nuorukaista, auliina tarjoamaan siitepölyään välittäjänä toimiville pörriäisille. 

Tai ehkä vien toimeni vielä pidemmälle: sidon Tellervo-emännän neitokukat suppuun, otan hedelmöittäjäkukat kauniiseen käteeni, nypin niistä tarpeettomat terälehdet pois ja töpöttelen siitepölyn itse kaunokaiseni emille? Lopuksi sidon neidon terälehdet uudelleen suppuun varmistaakseni, että yksikään kimalainen ei pääse tuomaan Tellervolle vääränlaista siitepölyä, sellaista, joka saattaisi alentaa kasvattini siemenien arvoa. Tästä mielikuvasta johtuu viattoman puutarhurimieleni irstas olo. Yyh.

Jättikurpitsan asvatusohjeissa neuvotaan varmistamaan, että tyttökukkien edessä olevaa vartta ei saa päästää juurtumaan maahan; kasvi tekee juuria jokaisesta lehtihangasta, mikäli alla on otollista maaperää. Asetin sen vuoksi köynnöksen korokkeelle. Tuo siirtolava voi olla hieman liioittelua tässä kohtaa, mutta koska siemeneni tulee viisisataakiloisesta kurpitsasta, haluan varmistaa, että pystyn siirtämään oranssin pallukan ilman kirvestä tai moottorisahaa kun sen aika tulee. Mikäli kurpitsakaunokaiseni sattuu kasvamaan puolikkaan Smartin kokoiseksi, se saadaan tuon kuormalavan ja parin hihnan avulla siirrettyä punnitukseen. Tarvittaessa kutsun yhden sukulaismiehen ajokkeineen avittamaan asiassa – mitään ei siis jätetä sattuman varaan, vaikka todennäköisemmin jaksan kuitenkin kantaa tulevan kurpitsan omin pikku kätösin (jotka ovat voimakkaat, huom. huom.). Niin kepeästi kun suhtaudunkin tähän kasvatukseen, olen myös varustautunut luonnon onnistumiseen. Puupäätarhuri on tänä vuonna epäonnistunut jo niin monessa asiassa, että mahdollista sukseeta ei voi pitää Kerttusen emännän ansiona, mahdollinen kasvuinto johtuu kyllä ihan puhtaasti siemenessä olevasta hyvästä perimästä.

Yllä vasemmalla poikakukka, keskellä tyttökukka ja oikealla lehtihangasta kasvava juuri. Alinna kähärät, joiden avulla kurpitsa voi kiivetä tai lukita itsensä tiukasti maahan.

Tellervo-emännässä on ollut jo pitkään poikakukkia, jotka killuttelevat ohuen varren päässä ja loistavat keltaisena. Niiden tehtävänä on näyttää hyvältä ja tarjota siitepölyä, kun tyttökukka suvaitsee avata nuppunsa. Neitokaiset ilmestyvät vasta huomattavasti poikia myöhemmin, ensimmäinen pikku pallura kasvoi pari päivää sitten pääköynnökseen, noin kahden metrin kohdalle. Tänään myös kahteen sivuversoon näytti olevan tulossa tyttökukkia. Kasvit siis tietävät, että pojat saavat olla tarjolla siitepölyineen jo paljon ennen kuin tyttöjen tarvitsee tulla paikalle: jokaiselle tytölle on tarjolla useamman poikakukan tarjonta. Kunpa me naisetkin osaisimme olla yhtä itsevarmoja kelpaamisessamme!

Yksi tytöistä siis lepää tuossa puisella prinsessapedillään. Alle jäi varmasti risu tai kaksi, joten toivon, että kyseessä ei ole mikään sadusta tuttu nirppanokka, jolle kelpaa pelkkä puhdas höyhenpatja. Kasvusta päätellen Kerttusen parittaja tai ne lentävät apulaiset pääsevät hedelmöityshommiin muutaman päivän päästä, kun Tellervo-emäntä tulee kahden kuukauden ikäiseksi. Voi siis hyvin, Tellervo!

AIEMMAT JÄTTIKURPITSAN KASVATTAMSITA KOSKEVAT POSTAUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ!