Kesti puoli vuosisataa ennen kuin Aulis Sallisen esikoisooppera Ratsumies löysi tiensä Kansallisoopperan lavalle. Tänä vuonna teoksen kantaesityksestä Olavinlinnassa tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta, ja on myös säveltäjän 90-vuotisjuhlavuosi, joten ajoitus Kansallisoopperan uudelle tuotannolle on nyt mitä juhlallisin.

Tätä korostaa myös se, että itse säveltäjä oli katsomassa oopperan ensi-iltaa Kansallisoopperassa viime perjantaina, ja yleisö osoitti hänelle suosiota seisten esityksen jälkeen. Oopperan pääjohtaja Gita Kadambi piti Salliselle osoitetun koskettavan puheen, joka korosti sitä, miten Sallinen ja Ratsumies ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, että ooppera alkoi 50 vuotta sitten kasvattamaan suosiotaan taidemuotona Suomessa. Säveltäjän kunniaksi soitettiin myös hänen kirjoittamansa fanfaari.

Väkivallan, myytin ja vallankumousunelman kertomus

Ratsumiehen libreton on kirjoittanut Paavo Haavikko. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat jonnekin kaukaiseen menneisyyteen, jossa suomalaiset elävät kahden suurvallan, Ruotsin ja Venäjä puristuksessa.

Myyttisen tarinan ensimmäisessä näytöksessä ollaan Novgorodissa, jossa ratsumies Antti ja hänen vaimonsa Anna ovat orjina novgorodilaisen kauppiaan talossa. Kauppias havittelee Annaa, ja Antti pakotetaan pukeutumaan pakanallisen perinteen mukaisesti karhuksi. Antti päätyy murhapolttamaan orjuuttajansa ja pakenee vaimonsa kanssa Suomeen.

Toisessa näytöksessä ollaan Olavinlinnassa keskellä oikeudenkäyntiä. Antti on kuljeskellut naamitoituneena vanhukseksi, mutta hänen hevosensa on tunnistettu. Anna piilottelee Anttia ja yrittää julistautua leskeksi peitelläkseen Antin jälkiä. Antti on kuitenkin varomaton ja ilmestyy oikeudenkäyntiin puolustamaan Annaa, ja hänet tunnistetaan ratsumieheksi, jolloin Anna tunnustaa juonensa.

Kolmannessa näytöksessä Antista on tullut vastentahoisesti johtaja kapinallisten hyökkäyksessä Liistonsaaressa sijaitsevaan kuninkaankartanoon. Kapinalliset unelmoivat oman metsävaltion perustamisesta kahden suurvallan väliin. Suunnitelma kaatuu kuitenkin hyökkäyksen epäonnistumiseen ja kapinallisten tuhoon.

Antin ja Annan rooleissa loistavat useita pääosarooleja tulkinneet Mika Kares ja Miina-Liisa Värelä. Mukana on myös muita loistavia roolisuorituksia: Kauppiaan ja hänen rouvansa roolit tekevät Johannes Vatjus ja Anna Danik. Tuomaria esittää Timo Riihonen, ratsutilallista Ville Rusanen, ratsastajan viettelemää naista Maiju Vaahtoluoto ja höperöä metsärosvoa Matti Puikkasta Markus Nieminen. Isossa roolissa on myös oopperan kuoro ja tanssijat.

Moderni sävelkieli kohtaa apokalyptisen näyttämön

Sallisen musiikki on tummasävyistä ja karua. Sallinen käyttää yksinkertaisia melodioita ja resitatiiveja, ja Paavo Haavikon rikas teksti pääse esiin. ”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa?” hän kysyy. Oopperassa on myös useita puheosuuksia, mutta myös lyyrisyyttä. Se on 50-vuotiaanakin yhä modernia ja kaukana klassisesta estetiikasta, mutta ei kuitenkaan atonaalista tai vaikeasti lähestyttävää.

Esityskieli on luonnollisesti suomi, mikä tuo miellyttävää vaihtelua oopperan lavalle, ja pääosin librettoa oli mahdollista seurata tukeutumatta tekstityslaitteeseen.

Jussi Nikkilän ohjauksessa tarina on viety menneisyydestä jonnekin dystooppisen tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat selviytyneet ydinsodasta ja muista apokalyptisistä tapahtumista. Taiteilijanimellä takis tunnetun suunnittelijan lavastus ja puvustus on mustanpuhuvaa ja kaukana kansallisromanttisesta kuvastosta. Näyttämökuva on synkkä ja pysäyttävä.

Ratsumies jatkaa ratstasustaan tällä tulkinnalla vielä pitkään Kansallisoopperassa.

Näyttömökuvat: Ilkka Saastamoinen

Lippu saatu Kansallisoopperalta

Tällä kaudella nähty myös:

• Eläinten Vallankumous

Alexander Raskatovin Eläinten Vallankumous ei ole mikään tavanomainen ooppera. Se on räväkkä, omalaatuinen ja suorastaan surrealistinen tulkinta George Orwellin vuonna 1945 ilmestyneestä klassikkoromaanista, jossa maatilan eläimet pyrkivät vapauteen mutta tulevat luoneeksi vielä entistä pahemman sortojärjestelmän.

Alkuperäinen teos ei ole sekään satukirja vaan satiiri Venäjän vallankumouksesta, jossa Stalin tuhoaa Leninin idealismin ja vie maan totalitarismiin. Eläinten vallankumous olikin aikanaan kielletty monissa maissa, ja myös teoksen suomennosta saatiin odottaa vuosikymmeniä.

Ooppera on hyvin tuore. Se sai ensiesityksessä Amsterdamissa keväällä 2023, voitti vuoden kantaesityksen palkinnon, ja nähdään nyt Suomen kansallisoopperassa.

Kauneus ei ole päämäärä

Raskatovin ooppera on musiikiltaan rosoinen, omaperäinen ja haastava. Musiikki ei pyri miellyttämään kauniilla harmonioilla ja klassisen estetiikan mukaisilla melodioilla vaan pakottaa kuulijan kuuntelemaan tarkasti ja seuraamaan sävelten äkkikäänteitä ja äkillisiä rekisterinvaihtoja.

Yksi laulaja mörisee niin matalalta kuin bassolle on mahdollista, toinen liitelee koloratuurisopraanon korkeuksissa, kolmas vaihtelee sopraanosta korpin raakkumiseen ja neljäs yllättää voimakkalla kontratenorillaan.

Alkuun hahmojen hirnuminen, raakkuminen ja kiljahtelu yllättää, sitten ihmetyttää ja lopulta saa odottamaan lisää: Mihin kaikkeen ihmisääni voikaan taipua?

Poikkeuksellista on myös esityskieli: ooppera esitetään englanniksi, mitä ei usein kuule oopperan lavalla. Tästä ei kuitenkaan ole juurikaan apua libreton seuraamiseen. Fraseerauksesta, artikuloinnista ja sävelkorkeudesta johtuen tekstitykset tulevat tarpeeseen tässäkin teoksessa.

Sortajat vaihtuvat, mutta järjestelmä säilyy

Ohjaus ja lavastus tuovat Orwellin maatilan teurastamoon, jossa eläimet ovat vangittuina häkkeihin. Eläimet ovat kaikkea muuta kuin söpöjä satuolentoja. Vapauteen pyrkivät eläinhahmot tekevät ensin yhteistyötä mutta alkavat lopulta sortaa toisiaan.

Vallankumous perustuu animalismin aatteeseen, joka perustuu seitsemään sääntöön:

1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen
2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä
3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita
4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa
5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia
6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä
7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia

Koko esityksen ideologinen ydin kiteytyy sikoihin, joista tulee uuden sortovallan hallitsijoita. Sikojen johtaja, Napoleon, on karsimaattinen ja manipuloiva, ja hän muistuttaa Stalinin hahmoa.

Lampaat, hevoset ja ankat vain kulkevat mukana kykenemättä vastustamaan uusia johtajiaan. Tavallinen kansa toistelee laumaeläinten tavoin vallankumouksen mantroja, vaikka johtajat eivät olekaan niihin sitoutuneet.

Yllättäen iskulauseet muuttavatkin muotoaan niin, että ne palvelevat uusien herrojen tarkoitusperiä.

• Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia… ylenmäärin.
• Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä… ilman syytä.

Yhteiskunnalliseen kritiikki voimistuu, kun hahmot riisuvat eläinmaskinsa.

Ei yhtä tähteä, vaan monta

Oopperassa ei ole varsinaista päähahmoa.

Parhaiten mieleen jäi keimaileva Mollie-tamma (Holly Flack), joka ihastutti korkealla yläilmoissa leikittelevällä sopraanollaan sekä Squealer-sika (James Kryshak), joka vastasi illan melodisimmasta musiikkinumerosta yhdessä emakkonaisen (Karl Laquit) kanssa.

Kryshakin numero oli lähempänä musikaalia ja kabareeta kuin oopperaa, ja ihastelin laulajan monipuolisuutta äänenkäytössä. Oopperalaulu vaihtui kevyempään tyyliin ja rekisterinvaihdot rintaäänestä falsettiin niin sujuvasti, että olisin mielelläni kuullut numeron heti uudelleen.

Pigettan osalta hämmästyin, kun ymmärsin, että emakon puvussa olikin sopraanon äänellä laulava mieslaulaja.

Yllätys oli myös se, että ooppera alussa lahdattavan möreä-äänisen Old Major -karjun maskin takaa paljastui Club for Five -lauluyhteen Tuukka Haapaniemi.

Koomisimmat roolit tekivät Mika Pohjonen ja Johanna Rusanen, jotka riitelivät, juopottelivat ja irstailivat Manor-farmin isäntäpariskuntana, herra ja rouva Jonesina.

Ooppera on laulajille haastava ja roolit vaativat käsittämättömän tarkkaa korvaa ja huippuunsa hiottua tekniikkaa. Pohdin useamman kerran esityksen aikana, miten tällaista teosta edes harjoitellaan ja miten laulajat voivat muistaa jokaisen melodian. Siispä haluan sanoa aivan jokaiselle laulajalle bravi, bravissimi!

Ajankohtainen varoitus vallan vaarasta

Eläinten vallankumous on raju ja vaikuttava kokemus. Se ei ehkä ole ooppera kaikille, mutta niille, jotka haluavat nähdä ja kuulla jotain erilaista, Eläinten Vallankumous on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Teoksena Eläinten Vallankumous on varoitus. Se osoittaa, kuinka kapina yhtä tyranniaa vastaan voi johtaa uuden ja jopa julmemman järjestelmän luomiseen. Tarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin ilmestyessään ja muistuttaa että vaikka tänäkin päivänä kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kuvat: Ilkka Saastamoinen

Lippu saatu Kansallisoopperalta