Ladataan...
Isyyspakkaus

Lapsella alkoi hiihtoloma. Eskarista olisi kyllä löytynyt päivähoitopaikka myös lomaviikolle, mutta varsinaista esiopetusta ei olisi ollut. Siksipä päätin viedä hänet lomailemaan viikoksi mummolaan. Hyppäsimme siis perjantaina bussiin ja hurautimme Jyväskylään.

Yksi tytön suurimmista toiveista Jyväskylän-retkellä oli päästä laskettelemaan, ja lupasin, että menemme lauantaina Laajavuoren hiihtokekukseen. Koska hän toivoi saavansa kokeilla myös lumilautailua, varasin tunniksi lumilautaopetusta, ja hetken mielijohteesta ilmoitin myös itseni samaan opetukseen.

Olen ollut aiemmin vain kahdesti lumilaudalla, ja muistikuvani oli, että se oli aika hirveää. En ole suksillakaan mikään superlahjakkuus, mutta niillä pysyn sentään pystyssä ja osaan pysäyttää vauhdin hallitusti.

Ei lautailu helpolta tuntunut tälläkään kerralla, mutta oli kyllä kiva havaita, että se ei sitten ollutkaan aivan niin hankalaa kuin muistin. Lapsi taas on sen verran ketterä ja hyvällä tasapainolla varustettu, että muutaman kaatumisen jälkeen hän alkoi pysyä jo aika kivasti pystyssä.

Sen verran hankalaa lautailu tosin hänestäkin oli, että tunti laudalla riitti, ja kävimme opetuksen jälkeen vaihtamassa sukset jalkaan. Oli muuten kiva juttu, että opetuksen jälkeen kaikki varustevuokrat ja hissiliput sai puoleen hintaan.

Olemme käyneet tytön kanssa laskettelemassa aiemmin kahdesti, molemmat kerrat Laajiksen Lumimaassa. Meno viime talvena oli vielä sen verran huteraa, että aikuisten rinteeseen ei silloin ollut asiaa. Nyt lupasin, että jos käännökset ja pysähdykset näyttävät sujuvan hyvin Lumimaan puolella, harkitsen, voisimmeko käydä kokeilemassa myös Laajiksen eturinnettä.

Jo parin laskun jälkeen päädyimme yhdessä siihen, että eipä siellä Lumimaassa jaksa pidempään harjoitella, ja kävin hakemassa hissilipun tunniksi.

Nousimme ankkurihissillä ensimmäiselle tasanteelle, jolla voi jäädä pois hissistä. Nousu meni hienosti, ja lapsesta hiihtohissi oli selvästi hauskin asia aikoihin.

Ja voi miten laskeminen olikaan kivaa, ja se meni hurjan hyvin, vaikka rinne oli jo selvästi Lumimaata jyrkempi.

Ensimmäisen laskun jälkeen hän oli valmis nousemaan jo rinteen puoliväliin ja tuli sieltä useamman kerran hienosti kaarrellen alas. Tunti meni nopeasti, mutta se tuntui silti riittävältä ajalta, ja kun ilmoitin viimeisen laskun olevan edessä, en kuullut minkäänlaista vastustelua.

Kysäisin varovasti, menisimmekö viimeisen laskun kunniaksi aivan huipulle asti.

"Joo!"

Ja niin hän laski kolmannella laskettelukerrallaan aivan hienosti ja hallitusti Laajavuoren huipulta alas asti, eikä yhtään edes pelottanut. Etsimme yhdessä rinteestä loivemmat kohdat, ja menimme alas rauhalliseen tahtiin ja pysähdellen.

On hän niin rohkea ja taitava supertyttö!

Nyt hän on viikon verran mummon ja papan kanssa ja palautuu kotiin ensi viikonloppuna. Ikävä tulee.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minun on tehtävä yksi tunnustus: en osaa ruotsia. En siis tarkoita, että en osaa sitä hyvin vaan että osaan sitä niin huonosti, että en esimerkiksi pysty seuraamaan ruotsinkielistä dialogia ilman tekstitystä. Tästä johtuen en ole juuri koskaan edes harkinnut käyväni katsomassa mitään Svenska Teaternissa.

Satuin kuitenkin kiinnittämään joitain viikkoja sitten huomioni Svenskanin mainoslehtiseen, jossa mainostettiin Abban säveltäjäkaksikon Benny Anderssonin ja Björn Ulvauksen 1980-luvulla säveltämää Chess-musikaalia, jota esitetään nyt Svenskanissa ruotsinkielisenä. Ja mitä mitä mitä?

"Esitys tekstitetään suomeksi ja englanniksi mobiilisovelluksella."

No mutta ooh! Ja vau! Tämähän muuttaa kaiken!

Tekstitys on ilmeisesti ollut tarjolla jo useamman vuoden, ja nyt tietysti harmittelen, mitä kaikkea olen ehtinyt missata kehutusta Kristina från Duvemålasta Mamma Miaan.

Olen nähnyt Svenskanin produktioista aiemmin vain Hype-musikaalin vuonna 1994, ja se oli hieno kokemus, vaikka dialogista ei juuri mitään ymmärtänytkään. Mutta tarvittiin 25 vuotta, että pääsin vihdoin kiipeämään kielimuurin yli mobiiliteknologian ansiosta.

Svenskanissa näytelmien tekstityksiä voi nykyisin seurata joko omalla puhelimella tai Svenskanista lainaksi annettavalla laitteella, jos omassa laitteessa on vaikkapa akku vähissä. Kun äppi on päällä ja oikea näytelmä ja haluttu kieli valittuna, teksitykset ilmestyvät laitteen ruudulle sitä mukaa, kun näytelmä etenee - kuin tv:tä katsoisi.

Tekstityshän on tuttu elementti jo oopperoista, joissa tekstityslaite on joko näyttämön yläpuolella kuten Kansallisoopperassa tai edessä olevan penkin selkänojassa kuten The Metropolitan Operassa. On loistava ajatus tuoda tekstitys myös teatteriin varsinkin juuri Svenskanin tyyppiselle talolle, joka löytää varmasti aivan uutta yleisöä sen avulla.

Voisin kuvitella, että en ole ainoa, joka ei ole katsonutkaan Svenskaniin päin juuri kielen vuoksi. Helsingissä käy ja työskentelee myös paljon ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomea ja joille on hankala suositella mitään teatteria. Nytpä heillekin löytyy englanninkielinen vaihtoehto. Kerroin itse asiassa ranskalaiselle kollegalleni, että olen menossa katsomaan Chessiä, ja hän vastasi, että hän onkin käynyt jo katsomassa sen itse.

Nyt vihdoin itse musikaaliin.

Chess ei ollut minulle aiemmin tuttu. Tunsin entuudestaan vain kappaleen "Where I Want to Be" (Där jag ville vara) ja instrumentaalisen nimiteeman. En myöskään ollut tutustunut etukäteen musikaalin tarinaan, ja olin jopa yllättynyt siitä, että musikaali todella kertoo nimensä mukaisesti shakista.

Lyhyesti kuvattuna: Musikaali sijoittuu kylmän sodan aikaan ja kertoo siitä, miten neuvostoliittolainen shakkimestari Anatoli jättää perheensä kotiin ja matkustaa shakin maailmanmestaruuskisoihin Morenoon, Italiaan. Kisoissa hänen vastustajanaan on amerikkalainen Frederick, joka on saapunut kisoihin unkarilaissyntyisen vaimonsa, Florencen, kanssa. Anatoli ja Florence rakastuvat ja Anatoli päättää loikata länteen. Anatolin neuvostotovereilla on tietysti asiaan toinen mielipide.

Luin myöhemmin muutamista lähteistä, että Chessistä on tehty reilun 30 vuoden aikaan useampia versioita, joissa on merkittäviäkin eroja sekä juonessa että lauluissa. Tässä Maria Sidin ohjaamassa versiossa kylmän sodan teemat ja koko 1980-luku on häivytetty taka-alalle, ja tarinassa keskitytään pääosien suhteeseen.

Musikaalin pääosissa Anatolina ja Florencena nähdään ruotsalainen musikaalitähti Alexander Lycke sekä loistava Maria Ylipää. Ja aah, mikä pari tässä onkaan! Heidän kemiansa ovat niin kohdillaan kuin olla voi, ja molemmat ovat laulun puolesta kaikin puolin täydellisiä. Sanoinkin Rouvalle lähtiessämme, että minun puolestani Maria Ylipää saisi esittää kaikkien musikaalien naispäärolit. Olen nähnyt aiemmin hänet vain HKT:n Wickedin pääroolissa, ja sen hän veti aivan Broadway-tasoisesti. Myös Lycken laulu oli puhdasta, vaivatonta ja vivahteikasta.

Musiikkityylillisesti Chess ei ole aivan niin yhtenäinen kuin monet muut näkemäni musikaalit. Sovituksia on varmasti modernisoitu 1980-luvun alkuperäisestä musikaalista, mutta muutamissa on edelleen vahvat kasarivibat. Musikaali on periaatteessa läpisävelletty ja -laulettu, mutta muutamissa kohdissa on myös puhuttua dialogia.

Parhaita paloja ovat pääosan esittäjien voimaballadit, kun taas esimerkiksi kahdestikin kuultua Jag vill se schack ei olisi tarvinnut puolestani esittää ensimmäistäkään kertaa. Myös Meranon kaupunkia esittelevä Merano oli tyyliltään jotain aivan muuta kuin muu musikaali. En ehkä ollut yleisesti ottaen niin vaikuttunut musiikista kuin mitä olin toivonut, ja shakki laulujen aiheena oli ylipäänsä hivenen erikoinen, mutta monta hienoakin kappaletta musikaaliin mahtui.

Yksi erikoinen kohtaus oli Frederickin (Glenn Edelle) karaoke-esitys kappaleesta One Night in Bangkok, joka oli melko irrallinen, eikä kohtaus liittynyt oikein mihinkään. En voinut olla myöskään pohtimatta että vaikka musikaalin ei varsinainen ajankuva ollut tarkoitus ollakaan, olikohan 1980-luvulla koko karaoke vielä levinnyt Eurooppaan.

Henkilöitä tarinassa oli vain pieni kourallinen, mutta varsinaisten nimiroolien lisäksi lavalla nähdään kuoro, joka hoitaa myös tanssijoiden tehtävät. Tämä ensemble on hyvin näkyvässä roolissa, vaikkei useimmilla kuorolaisista puherooleja olekaan.

Puutteet esityksessä liittyvät alkuperäiseen tekstiin ja sen teemoihin, ja toteutuksensa puolesta Svenskanin Chess on kaikin puolin erinomainen. Lavasteet ja valaistus ovat vaikuttavat, ja musikaalissa on Teemu Muurimäen suunnittelema hieno puvustus. Musiikki soi kauniisti, ja esitys etenee sulavasti kohtauksesta toiseen.

Entäpä se ruotsin kieli, tuliko tekstityslaite tarpeeseen?

Kyllä tuli. Välillä kokeilin, miten paljon ymmärtäisin ilman tekstitystä, ja on myönnettävä, että suuret osat juonesta olisivat menneet ohi ilman sitä. Varsinkin meren toiselta puolelta lainassa olevien näyttelijöiden rikssvenska on sen verran vierasta omalle korvalle, että jokainen lause ja fraasi oli käytännössä vilkaistava teksityslaitteen ruudulta.

Yhteenvetona: pidin esityksestä ja sekä toteutus että esiintyjät olivat huippuhyvät. Teoksena Chess ei noussut omien suosikkimusikaalieni joukkoon, mutta olen hyvin iloinen, että olen nyt nähnyt sen. Ja nyt uskallan ehdottomasti mennä katsomaan myös seuraavia produktioita Svenskanissa!

 

Lippu esitykseen saatu Svenska Teaternilta.

Kuvat: Cata Portin / Svenska Teatern. 

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jos muutama vuosi sitten minulle olisi sanottu, että jonain päivänä olen niin innostunut omista töistäni, että en malttaisi olla tekemättä niitä, en olisi uskonut. No, niin on nyt käynyt. En malttaisi iltaisin odottaa pääseväni aamulla takaisin työpöytäni ääreen, ja toisinaan ihan harmittaa, että viikonloppu tulee siihen perjantain ja maanantain väliin katkaisemaan hyvän flow'n.

Olen siis mukana uuden pelin tuotantoprojektissa, ja projektini on vaiheessa, jossa tapahtuu paljon ja saadaan paljon aikaiseksi. Joka päivä peliin ilmestyy uusia ominaisuuksia ja uutta testattavaa. Pelin keskeneräiset osat valmistuvat vähitellen, ja usein testaan vielä illalla lasten mentyä nukkumaan pelin viimeisintä testiversiota, joka ilmestyy aina puoli kymmenen jälkeen ladattavaksi.

On äärettömän mielenkiintoista olla kädet savessa mukana täysin uuden pelin kehityksessä. Ja koska olen projektista niin innoissani enkä oikeastaan paljoa muuta ajattele, ajattelin nyt valottaa hieman, millaista työni pelituottajana onkaan juuri tällä hetkellä. Yritän välttää ammattijargonia ja finglishiä, mutta se on lähes mahdotonta.

Teemme tätä projektia sisäisellä tiimillä, joten koko projektin ydintiimi työskentelee samassa tilassa kanssani. Ydintiimiin kuuluu viitisentoista henkeä ja se kattaa kaikki pelikehitykseen tarvittavat osa-alueet: pelisuunnittelun, kenttäsuunnittelun, ekonomiasuunnitelun, käyttöliittymä- ja käytettävyyssuunnittelun, peligrafiikat, animaatiot, äänisuunnittelun, ohjelmoinnin ja laadunvarmistuksen. Lisäksi tuotteen lähestyessä julkaisua mukaan liittyvät mm. markkinoinnin, analytiikan, käyttäjähankinnan ja käyttäjätuen asiantuntijat.

Projektin johtovastuu jakautuu omassa projektissani kahdelle henkilölle. Product Lead (ei järkevää käännöstä...) on projektin ja tuotteen business casen ja vision omistaja. Hän tekee viime kädessä päätökset suurista linjauksista pelin sisältöön ja on myös päävastuullinen projektin kannattavuudesta. Itse olen tuottajana peliproduktion teknisempi projektipäällikkö. Vastuullani on karkeasti sanottuna pitää kaikki langat käsissäni, varmistaa, että projekti etenee suunnitelman mukaan ja kaikki sen jäsenet tietävät, missä mennään, mitä heiltä odotetaan ja milloin mitäkin tarvitaan.

Tehtäväni ovat hyvin monipuolisia. Hieman laajemmalla perspektiivillä katsottuna mm. ylläpidämme Product Leadin kanssa suunnitelmia: laadimme karkean kehityssuunnitelman ja aikataulun, peilaamme projektimme etenemisnopeutta tavoiteaikatauluun, priorisoimme peliin suunniteltuja ominaisuuksia ja päätämme, mitä on tärkeintä tehdä seuraavaksi ja mitä voidaan jättää myöhempiin vaiheisiin. Käymme jatkuvaa dialogia ohjelmoijien ja suunnittelijoiden kanssa, jotta osaamme joka viikko kohdistaa huomion oikeisiin osa-alueisiin.

Olen myös projektin prosessien omistaja, ja olen määritellyt yhdessä suunnittelijoiden ja ohjelmoijien kanssa sekä pelimme suunnittelutyöhön että kehitykseen liittyvät työnkulut ja konfiguroinut työkalumme tukemaan prosessiamme.

Vastuullani on myös viikoittaisen kehitystyön suunnittelu aivan yksityiskohtien tasolla. Pelikehityksen yksityiskohtia ja niiden toteutusjärjestystä hallitaan Jira-nimisessä työkalussa, jossa on tuotteen backlogiksi kutsuttu lista ominaisuuksista, joita peliin tulee toteuttaa jossain vaiheessa. Lista koostuu tarinoista eli storyista, jotka ovat itsenäisesti toteutettavissa ja testattavissa olevia pieniä palasia pelistä. Storyissa kerrotaan paitsi ominaisuuden speksit koodaajille, määritellään myös se, milloin kyseisen ominaisuuden voidaan katsoa olevan valmis ja mitä tapauksia on vähintään testattava ennen kuin story voidaan sulkea.

Olen backlogin omistaja, ja minun vastuullani on, että uuden työviikon (eli ammattijargoniksi käännettynä sprintin) alkaessa backlog on priorisoitu, kaikki alkavaan sprintiin sisällytettävät tarinat ovat ymmärrettäviä, kaikkien storyjen monimutkaisuudesta on annettu arvio ja se, että sprintin työmääräarvio on mahdollisimman realistinen. Sprintin aikana huolehdin siitä, että pelin testiversioihin ennättäneet ominaisuudet tulee testattua, niihin liittyvät virheet kirjattua ylös ja valmistuneet storyt merkittyä tehdyiksi.

En kuitenkaan vain katso tätä kaikkea päältä vaan olen itsekin aivan kädet savessa kaikessa, mihin oma ymmärrykseni vain riittää. Olen suunnitellut melko pitkälti, millaisiksi storyiksi pelin isot ominaisuudet jaetaan ja autan pelisuunnittelijoita myös storyjen kirjoittamisessa. Joitain speksejä kirjoitan itse, mutta vähintään luen kaikki suunnittelijoiden tekemät määrittelyt läpi ennen kuin siirrän ne varsinaiselle kehitysbacklogille. Pidän hyvänä mittarina sitä, että jos en itse ymmärrä jotain, on mahdollista, että määrittely on epäselvä myös ohjelmoijalle. Lisäksi on muutenkin erittäin hyödyllistä, että storyt kulkevat kahden henkilön läpi, jolloin toinen saattaa huomata jonkin puutteen tai asian, jota ei ole jossain toisessa storyssa muistettu ottaa huomioon.

Kun olen itse ollut kirjoittamassa ja editoimassa suurin piirtein jokaista storya, minun on helppo myös testata kaikki uudet ominaisuudet. Odotankin malttamattomana uusia testiversioita, jotta pääsen katsomaan, saisinko jo merkattua lisää storyja tehdyiksi.

Huomioni ei saa olla kuitenkaan liikaa vain käynnissä olevassa sprintissä, vaan samalla pitää katsoa muutaman sprintin päähän ja katsoa, että suunnittelutyö ja graafikon hommat etenevät. Backlogille on saatava myös myös kaikki sellaisetkin vaatimukset, jotka saattavat mennä pelisuunnittelijoiden osaamisen ulkopuolelle. Silloin yritän edistää niiden määrittelyjä itse ja hankkia tarvittaessa konsultaatioapua muilta pelitiimeiltä, jotka ovat toteuttaneet vastaavia ominaisuuksia omiin peleihinsä.

Tälläkin viikolla olen ollut kirjoittamassa speksejä mm. konfiguraatioiden hallintaan ja jakeluun dynaamisesti, sovelluksen sisäisten ostojen konfigurointiin ja analytiikkatapahtumiin. Pelipalvelimen ja pelin välinen kommunikointi alkoi mennä kuitenkin minullekin jo liian tekniseksi, joten sen jätin suosiolla koodareiden speksattavaksi.

Tuottajan työssä on paljon viestintää, niin kirjallisesti kuin suullisestikin, ja tuottaja on oletuksena se, joka järjestää ja vetää kehitystyöhön liittyvät palaverit, ellei toisin sovita. Tuottajan työssä on myös HR-puolta. Tapaan säännöllisesti tiimiläisiä kahden kesken, jotta saan paremmin selvää heidän fiiliksistään ja voin auttaa heitä ongelmien ratkaisussa. Jos projektissa on mitä tahansa käytännön järjesteltävää ja selvitettävää, se on tuottajan vastuulla. Tuottajaa voi oikeastaan pitää öljynä, joka pitää muun koneiston liikkeessä.

Saan siis tehdä todella mielenkiintoista ja monipuolista työtä kiehtovalla toimialalla, ja pystyn hyödyntämään töissäni kaikkea sitä osaamista, mitä olen hankkinut tähän astisella työurallani. Olen myös sellainen harvinaisuus, että teen täysin koulutustani vastaavaa työtä.

Sanoin juuri tässä joillekin kavereille, että en muista, että olisin koskaan ollut näin innostunut töistäni, ja on mahtavaa, että joka päivä on niin kiva mennä töihin. On helppoa olla innostunut töistä, kun jokainen päivä on yksinkertaisesti niin kiinnostava ja täynnä mahdollisuuksia oppia aivan uusia asioita, ja kun tekee töitä vielä motivoituneen ja huippulahjakkaan tiimin kanssa. Ja pelistähän tulee tietysti myös erinomainen! 

En valitettavasti voi kertoa vielä itse tuotteesta mitään, mutta senkin aika vielä tulee. Nyt puristamme kovaa, että saamme pelin joskus valmiiksi, ja sen julkaisu aikanaan tuo sitten mukanaan aivan uudentyyppisiä asioita ja mahdollisuuksia oppia. Pelin kehityshän ei lopu sen julkaisuun, vaan siitä se kovin työ vasta alkaa. Sitten yritetään ymmärtää pelaajia ja parantaa peliä entisestään tuomalla siihen uusia ominaisuuksia ja uutta sisältöä säännöllisesti.

Tällaista on siis tuottajan työ juuri tässä vaiheessa produktiota. Puolen vuoden päästä se saattaa sisältää jotain aivan muuta!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

Tiistaina 12.2.2019 vietetään kansallista kalakeittopäivää, joten viimeistään nyt on oiva tilaisuus käydä maistamassa Food Market Herkun Bistron kuuluisaa kalakeittoa, jota ei suotta kehuta kaupungin parhaaksi!

Keiton reseptin takana on ravintola Palacen keittiömestari Eero Vottonen, joten ei ihmekään, että keitossa ovat maut kohdallaan. Eero Vottonen on itse myös paikalla kokkaamassa ja tarjoilemassa keittoja kalakeittopäivänä 12.2.2019, joten nyt on hyvä mahdollisuus käydä utelemassa, mikä keiton salaisuus onkaan. Voit samalla osallistua myös Herkku-kassin arvontaan (arvo 100 €).

Bistro aukesi Food Market Herkkuun sen uudistuksen yhteydessä viime vuoden loppupuolella, ja se tarjoaa Herkussa asioiville mahdollisuuden levähtää ruokaostosten lomassa, jos nälkä yllättää siinä juusto- ja leikkeleosastojen jälkeen.

Ruokaostokset voi siis hyvin tehdä jopa lounasaikaan lapsen kanssa, sillä hän on vain innoissaan siitä, että pääsee syömään Bistron kalakeittoa ostosretkellä. Silloin saattaa olla kyllä parasta käydä syömässä keitto ensin ja palata takaisin keräilemään ostoksia kärryyn täysin vatsoin.

Olemme nauttineet Herkun Bistron kalakeitot aiemminkin, ja koko perheemme ihastui niihin. Niiden hinta-laatusuhde todella hyvä: iso keitto maksaa 11,95 € ja pieni 7,95 €. Annokset ovat sen verran kookkaita, että voimme tilata perheelle neljä pientä keittoa, sillä lapset täyttyvät jo keiton puolivälissä.

Keitossa on tomaattinen liemi, ja siinä on kalan lisäksi myös jokiravunpyrstöjä. Keitto viimeistellään crème fraîchella, jossa on hieman sitruunaa. Lisäksi annokseen kuuluu Herkun leipomon leipäviipale.

Tällä kertaa keitto oli lohikeitto, mutta siinä kerrotaan käytettävän myös muita kaloja sesongin ja saatavuuden mukaan. Kalat keittoon tulevat Herkun kalatiskiltä aivan vieresä. Herkun kalatiski on muuten ensimmäinen ja ainoa kalatiski Suomessa, jolle on myönnetty arvostettu kestävästä kalastuksesta kertova MSC-sertifikaatti! Sertifikaatti takaa, että kalat ja äyriäiset on pyydystetty ekologisesti kestävällä tavalla.

Bistro on avoinna maanantaista lauantaihin. Sen menu vaihtuu viikoittain, mutta Vottosen kalakeittoa on saatavilla aina. Tällä kertaa muut vaihtoehdot olisivat olleet grillattu lohi, grillattu raakamakkara, paahdettu munakoiso ja bataattikeitto.

Onpa Bistrossa tarjolla myös ostereita perjantaisin ja lauantaisin, mutta tälläkin kertaa tulimme syömään kalakeittonälkäisinä.

Herkut uudistuvat myös muissa toimipisteissä. Kuulin, että myös Tapiolaan on tulossa kalakeiton myyntiin keskittynyt bistro, kun Tapiolan herkun remontti valmistuu.

Sitten se totuuden hetki: millaisen arvion keitolle antoi perheemme tiukin ruokakriitikko, joka tunnetusti kertoo mielipiteensä ilman pahempaa sensuuria?

"Tämä on varmasti maailman parasta kalakeittoa!" Tähän on helppo yhtyä!

Tsekkaa myös Herkun kalakeittoreseptit, jos kaipaat kotikeittiöösi uutta soppainspiraatiota!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vaikka työskentelen itse pelialalla, en tunne konsolipelimaailmaa lähes lainkaan. Pelasin teininä ja nuorena aikuisena tietokonepelejä, mutta sitten en pelannut mitään useaan vuoteen, kunnes siirryin suoraan mobiilipeleihin. Nyt olen yrittänyt tutustua varovasti myös konsolipeleihin.

Ostin muutama vuosi sitten Playstation 4:n, mutta pleikka ei sitten ollutkaan niin helposti lähestyttävä kuin ajattelin. Olen yrittänyt pelata tyttärenkin kanssa joitain pleikkapelejä, mutta olemme molemmat turhatuneet siihen, miten vaikeita pelit ovat ja miten vaikeat pelien kontrollit ja pleikan peliohjain ovat.

Nintendo julkaisi vajaat kaksi vuotta sitten uuden Switch-laitteensa, joka vaikutti hyvin kiinnostavalta. Switch on samalla paitsi täysiverinen pelikonsoli myös mukana kulkeva mobiilipelilaite. Kun laite on mukana matkalla, pelejä voi pelata laitteen omalta ruudulta, ja kun ollaan kotona, Switch on kiinni telakassa (ylin kuva), ja pelikuvaa katsotaan HDMI:n kautta isolta ruudulta.

Peliohjaimet ovat kiinni laitteen sivuissa ja niitä tulee konsolin mukana kaksi. Useita pelejä voi pelata kaksinpelinä, ja jotain jopa neljän pelaajan kanssa, jos ostaa yhden ohjainparin lisää. 

Ohjaimiin voi liittää myös rannenauhat, jos pelaa pelejä, joissa on riskinä, että ohjain lentää kädestä.

Switch ilmestyi talouteemme joulupukin kuormasta. Konsoli oli osoitettu isille, jotta hän voi jatkossakin vedota laitteen omistajuuteen, jos pitää neuvotella, kuka sillä pelaa ja miten paljon.

Tyttö sai lahjaksi kaksi peliä, Super Mario Partyn ja Kirby Star Alliesin, ja myöhemmin ostin vielä Torista käytetyn Mario Kart Deluxe 8:n. Olen kyllä katsellut sillä silmällä paria muutakin peliä, ja varannut kirjastosta myös jonkin kiinnostavan pelin, jota en ainakaan vielä aio ostaa itselleni. Ehdin jo lainata yhden Ryhmä Hau -pelin kirjastosta, mutta se ei kyllä ollut oikein millään tasolla suositeltava.

Muiden pelien parissa olemme ehtineet kuitenkin viihtyä jo useamman kerran. Erityisesti Mario Party ja sen kymmenet minipelit ovat olleet neiti 6-v:n mieleen. Niissä peliohjainta käytetään hyvin monipuolisesti ja useita minipelejä pelataan heiluttamalla ohjainta, ei vain painelemalla nappeja.

Myös Mariokart on hyvin helposti lähestyttävä ja nopeasti opittava autopeli, jota pelataan ohjainta kääntelemällä kuin se olisi ajoneuvon ohjauspyörä.

Ja ruksi seinään: saimme jopa Rouvan pelaamaan Mario Kartia, vaikka hän ei muuten peleihin koskekaan.

Nyt odotan itse japanilaista rummutuspeliä, Taiko no Tatsujinia, jonka varasin kirjastosta ja jonka ostamista harkitsen. Lisäksi kiinnostelisi uusi Super Mario Bros. U Deluxe, joka voisi olla kiva lapselle.

Me ihastuimme Switchiin siis kertaheitolla. Onko siellä muita faneja? Entä suositeltavia pelejä aikuisille ja lapsille?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Onhan tässä kieltämättä harkittu, voisiko jokin kuvataidekoulu mitenkään mahtua neiti 6-v:n kalenteriin.

Vaikka hän piirtää ja maalaa ahkerasti niin päiväkodissa kuin kotonakin, pienellä opastuksella hän löytää itsestään taitoja, joiden hän ei tiennyt itsekään olevan olemassa. Esimerkiksi tämä maalaus.

Tyttö kysyi, saisiko hän maalata akryyliväreillä. Hän halusi maalata kukkia.

Hän kävi töihin ja hetkisen päästä ilmoitti teoksen olevan valmis. Merkittävä osa taulusta oli kuitenkin valkoista taulupohjaa (ei näissä kuvissa) ja kehotimme häntä täyttämään taulun jollain värillä reunasta reunaan, jotta kukilla olisi kaunis tausta. Ei haittaisi, vaikka väriä menisi jo maalattujen kukkien päälle, sillä akryylivärejä voi maalata useita kerroksia.

Hän ei ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että valkoinen tausta pitäisi saada peitettyä ja aikoi jo luovuttaa.

Sitten hän alkoi kuitenkin sekoitella värejä paletillaan ja pian jo ihasteli, miten kauniita sävyjä hän saikaan aikaiseksi.

Muutamaa hetkeä myöhemmin hän veti tauluunsa viimeisiä vetoja ja ilmoitti uudelleen sen olevan valmis.

Emme voi jälleen kuin hämmästellä tätä värien käyttöä ja sommittelukykyä. Ei taitaisi onnistua kaikilta aikuisiltakaan.

Pages