Ladataan...
Isyyspakkaus

Omenasato puutarhamökillä oli tänä vuonna siedettävän kokoinen. Vertailukohtia minulla tosin on vain kaksi: kahden vuoden takainen jättisato ja viime vuonna saatu melko vaatimaton omenasaalis. Tänä vuonna omenaa tuli siltä väliltä.

Olen hakenut pudokkaita pari kertaa viikossa koko syyskuun ajan, ja omenapaistosta ja uuniomenahilloa Rouva on tehnyt jo melko monta kertaa. Hillopurkkeja onkin nyt jääkaapissa sen verran kuin niitä on sinne järkevää hillota.

Tänäkin vuonna varasin ajan Sipoon mehuasemalta ja kävin surauttamassa loput omenat mehuksi. Viidestä omenapuustamme neljä oli jo melko tyhjiä, mutta yhden sato oli vasta kypsymässä. Siinä oli kuitenkin aivan riittävästi mehua varten, ja keräsin myös muista puista ne omenat, mitä niissä vielä oli jäljellä.

Huuhtaisimme omenoista enimmät mullat ja roskat pois, mutta muuta esivalmistelua mehun puristaminen ei vaadi.

Arvioin silmämääräisesti, että omenoita olisi reilut 100 kg. Mehuasemalla kävi ilmi, että niitä oli 123 kg.

Mehuaseman rouhin syö omenat kokonaisina, ja kannat ja siemenet jäävät samaan siivilään muun mäskin kanssa. Valmis mehu siirtyy putkea pitkin suoraan keittimeen, joka kuumentaa mehun reiluun 80 asteeseen ja siten pastöroi mehun.

Pastöroinnin ansiosta mehu säilyy huoneenlämmössä vähintään puoli vuotta. Itse join viimeiset viimevuotiset mehut pois vain muutama viikko sitten, ja ne olivat edelleen juomakelpoisia, vaikka mausta kyllä huomasi parhaan käyttöiän jo menneen.

Mehu on näin tuoreena vaalean keltaista. Siihen lisätään myös c-vitamiinia, joka auttaa pitämään värin vaaleana ainakin muutaman kuukauden.

Tänä vuonna kokeilin myös hanapakkauksia, jotka olivat tulleet mehuaseman valikoimaan. Otin niitä tosin vain kaksi, sillä en ole varma, onko niiden varastointi yhtään sen helpompaa kuin pullojenkaan. Säilyvyyteen pakkauksella ei ole vaikutusta.

Ja tässä lopputulos: 67 pulloa à 1,1 litraa ja kaksi reilun 3 litran hanapakkausta eli yhteensä 80 litraa mehua. Mehut maksoivat pastörointeineen yhteensä 86 euroa, ja lisäksi jouduin ostamaan jonkin verran uusia pulloja niiden tilalle, jotka ovat kadonneet jonnekin. Pullot ovat kuitenkin uudelleenkäytettäviä, joten en laske niitä mukaan mehun hintaan.

Sitten vaan juomaan omenamehua urakalla!

Ja siihen päättyi sitten tämän vuoden omenashow, ja pian on puutarhamökin satokausi muutenkin ohi tältä vuodelta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jo kaksi vuotta kestänyt projektini tutustua oopperaan taidemuotona jatkuu yhä, ja tällä viikolla pääsin katsomaan Kansallisoopperan uuden tuotannon Giacomo Puccinin Toscasta, jonka on ohjannut Christof Loy.

Tarina sijoittuu vuoden 1800 Roomaan. Oopperalaulaja Floria Tosca (Aušrinè Stundytè) ja hänen rakastettunsa, taidemaalari Mario Cavaradossi (Andrea Carèlta), joutuvat vaikeuksiin, kun Cavaradossi päätyy sattuman kautta auttamaan poliittisen vangin, Cesare Angelottin, pakenemaan takaa-ajajiaan.

Angelottia etsivä paroni Scarpia (Tuomas Pursio) pääsee tämän jäljille ja päättelee, että Cavaradossi ja Tosca tietävät jotain Angelottin olinpaikasta. Scarpia päättää saada Cavaradossin hirteen ja Toscan syliinsä.

Cavaradossi pidätetään, ja Scarpia kiduttaa häntä saadakseen Angelottin olinpaikan selville. Tosca murtuu kuullessaan Cavaradossin huudot ja paljastaa asian. Cavaradossi ei kuitenkaan vapaudu, vaan Scarpia määrää tämän teloitettavaksi. Tosca rukoilee armahdusta, mutta Scarpia vaatii häneltä fyysisiä vastapalveluksia.

Jätetään seuraavat juonenkäänteet kertomatta, mutta selvää on, että kaikille tässä ei voi käydä hyvin.

Ooppera nousi heti omien suosikkieni joukkoon. En tuntenut oopperan musiikkia ennalta juurikaan, ja tunnistin esityksestä vain Cavaradossin aarian E lucevan le stelle. Se olikin kyllä kylmien väreiden arvoinen suoritus Cavaradossia esittäneeltä Andrea Carèlta. Muutenkin Puccinin musiikki oli kovasti mieleeni. 

Pääosien miehitys oli erinomainen. Sekä nimiroolin esittänyt sopraano Aušrinè Stundytè, Cavaradossina esiintynyt tenori Andrea Carè että Scarpian roolissa nähty bassobaritoni Tuomas Pursio olivat kaikki rooleissaan huikeita sekä ääniltään että roolisuorituksiltaan. Upeaa eläytymistä koko kolmikolta, ja kaikki tuntui niin kovin aidolta!

Katsoin muuten YouTubesta Placido Domingon version Cavaradossin aariasta, ja Carèn vähäeleisempi esitys oli paljon tunteikkaampi ja uskottavampi. Ja luin muuten Kansallisoopperan sivuilta, että hän on opiskellut mm. Luciano Pavarottin johdolla.

Myös lavastus oli erittäin onnistunut. Erityisen hieno oli kolmannen näytöksen kohtaus, jossa oltiin Rooman kattojen yläpuolella Castel Sant'Angelon kattotasanteella Pietarinkirkon kupolin paistaessa taustalla.

Esitys kesti kahden väliajan kanssa yli 3 tuntia, mutta näytökset olivat vain 30 - 40 minuutin mittaisia. Tarina oli niin dramaattinen ja täynnä suuria tunteita, että näytökset vilahtivat ohi hetkessä, ja tällä kertaa olisin katsellut esitystä pidempäänkin.

Tämän ja Madama Butterflyn perusteella voin sanoa, että Puccini on yksi lempioopperasäveltäjistäni, ja hänen kynästään ovat peräisin myös kaksi hyvin tunnettua aariaa, joista pidän kovasti, Turandot-oopperasta peräisin oleva Nessun dorma ja Gianni Schicchi -oopperan O mio babbino caro. Toivottavasti ne tulevat joskus lähiaikoina myös Kansallisoopperan ohjelmistoon.

 

Kuvat Heikki Tuuli, Suomen kansallisooppera

Lippu esitykseen saatu Kansallisoopperalta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Keskustelu siitä, onko vanhempien hermoja raastava ikä taaperoajan jälkeen uhma- vai tahtoikää, on täysin turhaa. Kyseessä on tarkalleen ottaen en tiedä, mitä tahdon -ikä.

Se ilmenee loputtomina ja vaihtelevan turhauttavina keskusteluina, joissa vuorotellen tahdotaan ja ei tahdota jotain ja lopulta tahdotaan ja ei tahdota sitä kyyneleet poskilla.

Esimerkki:

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä?”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”No ei sitten.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä? Tässä on vettä.”

2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)

Minä: ”No ei sitten.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: "Tässä on vettä." (Ojennan vesimukin takaisin.)

2-v: ”Ei.” (Tönäisee vesimukin pois.)

Minä: ”No ei sitten.”

Tätä voisi jatkaa kai loputtomasti, mutta lopulta vien vesimukin pois, jotta se ei kaatuisi pöydälle, ja sitten kaikki riivaajat pääsevätkin irti.

Samaa dialogia voi soveltaa mihin tahansa: leluun, kirjaan, haarukkaan, riisumiseen, pukeutumiseen, pöntöllä käymiseen, peittoon, xylitol-pastilliin, pipoon.

Hesarissa annettiin hiljattain ohjeita, miten näistä uhmakohtauksista selviää. Vaikein neuvo ei ole kuitenkaan laskea kymmeneen ja pysyä itse viilipyttynä vaan tämä: ”Tunnusta lapsen tahto - Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.”

Yritetäänpä:

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Haluatko vettä?”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”Niin, et halua vettä.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Niin, haluat vettä”

2-v: ”Ei.”

Minä: ”Niin, et halua vettä.”

2-v: ”Vettä, vettä!”

Minä: ”Niin, haluat vettä”

2-v: ”Ei.”

jne.

Tarkoitus olisi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta, mutta nyt on myönnettävä suoraan: En ymmärrä.

En todellakaan ymmärrä, miten tilanteen voisi välttää tai laukaista. Jos tälle kierteelle joudutaan, on vain vietävä kohtaus loppuun, annettava itkun laantua ja odottaa, että lapsi vastaa lopulta myöntävästi, että todella haluaakin vettä. Ja hetkeä myöhemmin hän onkin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Hauskaa on (ainakin toisinaan), että nyt meitä on jo kolme jakamassa nämä tilanteet, ja kun kohtaus alkaa myös neiti 6-v pyörittelee silmiään ja toteaa: "Voi ei, taas se aloittaa tuon." Sitten voimme luoda toisiimme merkitseviä katseita, kun toinen haluaa ja ei halua asioita pöydän toisella puolella.

Huoh. Lapset. Juuri kun luulet tuntevasi yhden, toinen toimiikin täysin eri säännöillä. Ja kun luulet oppineesi ne, hän pelaakin aivan toista peliä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Hyvinvoinnin.fi

Talvi lähestyy, on se hyväksyttävä. Vaikka lämpöä vielä riittää, auringonvalo vähenee kovaa vauhtia, joten tarve D-vitamiinilisille lisääntyy.

Annamme lapsillemme käytännössä D-vitamiinilisiä ympäri vuoden, ja olemme käyttäneet useita erilaisia D-vitamiinivalmisteita. Vauva-aikana kätevintä oli tiputtaa D-vitamiiniöljyä lapsen suuhun, ja sittemmin olemme käyttäneet erilaisia tabletteja.

Vaihtelu kuitenkin virkistää, joten otin hyvin mielelläni testattavaksi meille Hyvinvoinnin tavaratalosta tarjotun uuden tuotteen: D-vitamiinisuihkeen. Suihke on kotimaisen Nordic Healthsprayn / Pohjoismaiden Terveyssuihkeiden tuote.

Hyvinvoinnin.fi on turkulaislähtöinen perheomistuksessa oleva hyvinvoinnin verkkokauppa, jonka tavoitteena on edistää asiakkaidensa hyvinvointia. Hyvinvoinnin tavaratalossa kerrotaan olevan Suomen laajin valikoima luonnonkosmetiikkaa, vitamiineja, luontaistuotteita, luomutuotteita, urheiluravinteita sekä ekologisia kodin puhdistusaineita.

Testasimme yli 3-vuotiaille tarkoitettua Junior-suihketta ja alle 3-vuotiaille tarkoitettua Infant-suihketta. Vitamiinisuihke suihkautetaan pumppupullosta suoraan suuhun, ja yksi suihkaus vastaa päivän annosta.

Junior-suihkeessa oli raikas, mutta ei liian voimakas piparmintun maku. Tuotteessa ei ole keinotekoisia väri- tai makuaineita, vaan suihke on maustettu piparminttuöljyllä. Tyttäreni piti mausta, ja hänestä oli hauska suihkauttaa vitamiinia suoraan suuhun.

Hän auttoi mielellään myös pikkuveljeään, joka testasi kookosöljypohjaista ja lisäaineetonta Infant-suihketta. Siinä ei ole myöskään makuaineita, mutta se ei tuntunut herra 2-v:tä haittaavan. “Lisää”, hän sanoi siskolleen.

Suihkeet ovat kiva lisä D-vitamiinivalikoimaan, ja lapsista on hauskaa ottaa toisina aamuina vitamiininsa suihkeena ja toisina tabletteina. Jatkamme siis tyytyväisinä D-vitamiinin suihkauttelua.

Voisipa olla hyvä käyttää itsekin D-vitamiini- tai jotain monivitamiinilisää talven tullen.

* * *

Nordic Healthsprayn tuotteet Hyvinvoinnin tavaratalossa: hyvinvoinnin.fi/collections/nordic-health-sprays

Tilauksia toimitetaan kaikkiin EU-maihin, ja tänä vuonna Kaupan Liiton teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan Hyvinvoinnin verkkokauppa on suomalaisten verkkokauppojen joukossa viidenneksi arvostetuin.

Hyvinvoinnin tavaratalolta saa myös ilmaiseksi terveysneuvontaa asiantuntijoilta, jos on kysyttävää vaikkapa tuotteista tai niiden soveltuvuudesta itselle tai muulle perheelle: hyvinvoinnin.fi/pages/asiantuntijat.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt on kaupunkiin avautunut sellainen wow-elämys, että sen väliin jättäminen olisi häpeällistä! Valtavat rakennustyöt Helsingin Lasipalatsissa ovat päättyneet ja uusi Amos Rex -taidemuseo avautunut yleisölle.

Museon avajaisnäyttely, teamLab: Massless, on japanilaisen 500:stä henkilöstä koostuvan taiteilija-, koodari-, insinööri-, animaattori-, matemaatikko- ja arkkitehtikollektiivin tuottama huikea interaktiivinen multimediaspektaakkeli, jollaista ei ole tässä maassa aiemmin nähty.

Näkemisen arvoinen on myös itse museo. Kävimme jo aiemmin sitten kiipeilemässä museon katolla eli Lasipalatsin aukiolle nousseiden kumpareiden päällä.

Meidän oli tarkoitus käydä jo tällä reissulla tutustumassa museoon, mutta säikähdimme yli tunnin mittaista sisäänpääsyjonoa, joten säästelimme museokäyntiä toiselle ajankohdalle.

Sittemmin kyllä kuulin, että rattaiden kanssa museoon olisi päässyt toisesta ovesta jonon ohi. Kuulin tämän toki vasta sen jälkeen, kun olimme tällä toisella retkellämme jonottaneet kiltisti samassa jonossa kuin muutkin. Kuitenkin vain puoli tuntia.

Museon katosta on tullut suosittu nähtävyys, kiipeilykohde ja istuskelu- ja auringonottopaikka. Ihan vähän hirvittää, millaisia liukumäkiä näistä kumpareista tulee pakkasten myötä. Mutta jos talvella tulee lunta, kivat pulkkamäet niihin saisi!

Itse museo sijaitsee maan alla. Jos jostain syystä mietit, onko museoon suotavaa tulla lasten kanssa, ei huolta. Museo on erittäin lapsiystävällinen, ja erityisesti tämä näyttely viihdyttää kaiken ikäisiä. Lasten Amos Rex -sivu kertoo myös, että museossa saa imettää missä vain. Sinne siis vauvat mukaan ja rentoutumaan yhdessä vaikkapa Vortex-saliin! (Siitä alempana.)

Näyttelyn nimi Massless viittaa siihen, miten kaikki näyttelyn teokset ovat digitaalisia, siis massattomia.

Black Waves on tietokoneella mallinnettu myrskyävä meri, joka tuntuu hypnotisoivan ja nielevän katsojan sisäänsä. Teosta voisi katsella yhtä pitkään kuin oikeitakin aaltoja. Ne muuttuvat, pyörteilevät ja pärskivät niin, että pienimpiä pelottaa jopa lähestyä kuohuja.

Suurimman vaikutuksen kaikkiin teki Graffiti Nature: Lost, Immersed and Reborn. Teos sijaitsee peililabyrintissa, ja se on yhtä lailla videopeli kuin taideteoskin.

Katsojat liikkuvat taideteoksen sisällä ja heidän omat tekonsa vaikuttavat teokseen.

Kun koskettaa seinää, siihen kasvaa kukkia. Kukat houkuttelevat puoleensa perhosia.

Seinillä ja lattioilla liikkuu isoja ja pienempiä otuksia: sammakoita, liskoja, lattian alla uiskentelevia jättiläisiä. Isommat syövät pienempiä. Otusten päälle voi myös astua tai niitä voi läpsäyttää, jolloin ne saattavat kuolla. Ja tämähän oli lapsista aivan huikean hauskaa.

Ihmeellisintä on, miten vierailijat saavat omia hahmojaan osaksi teosta. Värityshuoneissa saa värittää omia perhosia, kukkia, sammakoita ja liskoja väriliiduilla. 

Hahmot skannataan, ja hetkeä myöhemmin ne ilmestyvät seinille osaksi muuta ekosysteemiä. 

Suurimmassa salissa pyörii Vortex of Light Particles, joka on kuin suuri musta aukko, joka imee kaiken valon sisäänsä. Pyörre pyörii kattoikkunoista yhden ympärillä. Lattialla on lattiatyynyjä, joiden päälle voi heittäytyä pitkäkseen ihmettelemään valojen liikettä.

Viimeisen huoneen teos, Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space, on muutaman minuutin mittainen digitaalinen installaatio, jossa on hyvin pitkän nimensä mukaisesti lintuja ja paljon liikettä.

Tekisi mieli sanoa, että se on video, mutta mielenkiintoista on, se ei ole vaan tietokoneohjelman luoma reaaliaikaisesti toteutettava teos. Teoksen kerrotaan olevan jatkuvassa muutoksessa, ja se on joka kerta erilainen. Aiempia kohtauksia ei toisteta eikä niitä ole mahdollista nähdä uudestaan.

Harvoin taidenäyttelyn jälkeen jää tunne, että haluaisi nähdä sen heti uudelleen. Nyt sellainen jäi, ja ensi kerralla haluan ihailla teoksia pidempään. Ja teoksen, jolla on pitkä nimi, voisin katsoa useampaan kertaan.

Mene siis sinäkin, aikaa on tammikuuhun saakka. Ja jos käyt katsomassa elämässäsi vain yhden taidenäyttelyn, valitse tämä!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Voi kun voisi itse muistaa vielä sen, miltä tuntui oppia lukemaan. Sen, miten paperille piirretyt viivat ja koukerot alkoivat hahmottua kirjaimiksi, kirjaimet yhdistyä mielessä äänteisiin ja kirjainpuuro vähitellen jäsentyä sanoiksi ja lauseiksi.

Isän se saa ainakin tuntemaan ylpeyttä, kun tytär lukee keittiön lattialla mummoltaan saamaansa kirjettä ja hihkaisee innoissaan: "Isi, se kadonnut aurinkolasikotelo löytyi mummolan pihalta pensaan takaa!"

* * *

Tyttö innostui kirjoittamaan elämänsä ensimmäiset kirjeet pari viikkoa sitten, kun hän näki Top Model -lehdessä lukijapalkintona olleen setin, jossa oli kivoja kirjepapereita ja -kuoria. Emme osallistuneet kilpailuun vaan kävimme katsomassa kirjakaupassa, olisiko siellä vastaavaa settiä. Sellainen löytyi.

Ostos oli merkittävä, sillä tyttö teki sen omilla rahoillaan. Ne hän puolestaan ansaitsi keräämillään pulloilla ja tölkeillä. Tämä harrastus taas sai alkunsa kesällä, kun uusi lastenhoitajamme vei lapset kesällä "roskakävelylle" ja roskien lisäksi kaduilta löytyi useita pulloja ja tölkkejä. Kun kerroimme, että tyttö saa pitää kaikki rahat, joita niiden palauttamisesta saa, hänen silmiinsä syttyi innostuksen kipinä. Hän alkoi suunnitella, miten kerää niin paljon pulloja, että voi ostaa BabyBorn-nukelleen lisää vaatteita.

Pullojen keräämisinnostus on jatkunut, ja olemme Rouvan kanssa alkaneet itsekin poimia mukaamme jonkin tyhjän pullon tai tölkin, jos sellainen tulee kadulla vastaan. Tähän mennessä tytön säästöpossuun on kerääntynyt jo yli neljäkymmentä euroa palautusrahoja! Koska rahat ovat hänen omiaan, olemme myös antaneet luvan, että hän saa päättää itse, mitä niillä ostaa. (Tietysti keskusteltuaan suunnitelmistaan ensin kanssamme, ja varasimme itsellemme tietysti myös tietyn veto-oikeuden.)

Kirjepaperiostos oli ensimmäinen palautusrahoilla tehty.

Heti kirjepaperipakkauksen avattuaan hän alkoi kirjoittaa kirjeitä. Yhden mummolle ja papalle, yhden mummille ja yhden isomummolle ja isopapalle. Hän kirjoitti kirjeet kysymättä neuvoja, taitteli paperit kuoriin ja liimasi ne kiinni. Hän kirjoitti kuoriin osoitteet kirjoittamieni mallien mukaan ja valitsi niihin kauneimmat postimerkit. Sitten kävimme sujauttamassa kirjeet yhdessä postilaatikkoon.

* * *

Vähintään yhtä jännittävää kuin kirjeiden lähettäminen oli se, kun niihin saapui vastauksia. En tiedä, mitä tytön kirjoittamissa kirjeissä luki, mutta vastauksista päätellen niissä oli ainakin esitetty joitain kysymyksiä. Kirjeet olivat olleet hyvin iloisia yllätyksiä kaikille. Oman isoisäni käsiala oli tytölle sen verran vaikeaa, että luimme kirjeen yhdessä, mutta äitini kirjeen hän luki ilman apua. Se oli kirjoitettu kirjepaperille, jonka painoin itse lähes 30 vuotta sitten. Huomasin, että kirje sujahti illalla tytön reppuun. Sitä esitellään varmaan ensi viikolla eskarissa.

Ja kirjeisiin vastaaminen on jo suunnitteilla.

Pages