Tikkarini mun
Miten joku on keksinyt nimetä kasvin Lollipopiksi? Vai onkohan se pitänyt erityisesti Chupa Chupsien mansikka-vaniljatikkarista, joka toistaa tämän liljan kuvia mutta on vähän ällömakea – vähän kuin tämä värililjakin?
Sain näiden liljojen sipulit viime vuonna puutarhahullun porukan tapaamisessamme. En muista nähneeni niissä viime vuonna kukkia, mutta lajinimen perusteella tiesin mitä odottaa. Ja tadaa! Siinä ne nyt kukkivat iloiseina keskellä unikkopenkkiäni! Lahjoittaja varoitteli kovasti niiden leviämisinnosta, mutta tuossa penkissä tämä väri-iloittelu saa levitä ainakin muutamien vuosien ajan ihan vapaasti.
Kaverina kasvavat unikot, harjaneilikat ja sormustinkukat tekevät yksi- ja kaksivuotisina kasveina tilaa tälle sipulikukkien kaunottarelle, kun sen aika tulee.
P.S. Toimitus – mihin näistä kuvista häviävät värit kirjoitusruudun ja julkaisun välissä?
Sateinen keli on mielestäni paras aika kuvata kukkia. Lehdillä ja kukinnoissa helmeilevät pisarat heijastavat kauniisti ympäröivää valoa ja tuovat mielenkiintoa kasveihin. Ympäristön valo on pehmeää ja kasvien värit toistuvat elinvoimaisina ja runsaina. Yleensä myös rakenteiden materiaalit ovat kauniimpia vedestä tummaksi sävyttyneinä. Pisarat ovat rummuttaneet hiekat ja mullokset tasaisiksi, tehnyt työn puutarhurin puolesta.
Sade toisaalta haittaa joidenkin kasvien kuvaamista. Yläkuvan kulmassa pilkottavat isotöyhtöangervon raskaana nuokkuvat kukinnot näyttävät väsyneiltä ja masentuneilta, pionien uhkeat muodot menevät maata myöden. Jotkut kasvit suojautuvat sateelta sulkemalla kukkansa nips suppuun! Suuri osa kasveista sen sijaan imee kosteutta itseensä ja lerpattavat lehdet nousevat tanakoina pystyyn. Ne nauttivat sateesta! 
