Neiti S:llä on menossa apinavaihe. Ei siis pelkästään yleistä apinointia, vaan matkimista, paljon matkimista! Ilmeitä, ääniä, eleitä; mitä kuvitella saattaa. Isompien sisarusten puute, joilta taitoja usein opitaan, korjaantuu hienosti koirien läsnäololla, niinpä monta vekkulia tapaa on opittu koirien perässä tai meidän vanhempien suhteesta koiriin.

Ensimmäisenä tuli komennus, neidille ei tainnut olla ikää kuin muutama kuukausi kun hän ärjyi koirille sylistä aina niiden haukkuessa (joka on muuten luvattoman usein, sillä Andy McCoira on melkoinen moottoriturpa). Äidille tuli kiire miettiä, miten niitä koiria komennettiinkaan, sillä ärjyntä alkoi esiintymään myös muiden vauvojen läsnä ollessa; toiset hihkuivat iloisesti, joten S otti konttausasennon ja karjui kuin leijona. Itkuhan siinä tuli leikkikavereille. Tapa onneksi unohtui melko nopeasti.

Sitten alkoikin murina, jota leikkisä luolakoiramme Ziggy Stardust harrastaa leluja retuuttaessaan tai pallon perässä juostessa. Kontatessa ja leluja heilutellessa kuului murista, niinpä meidän lattioillamme ryömi murisevan puolivuotias. Tämäkin tapa onneksi jäi ajan saatossa unholaan. Mallioppimista on esiintynyt muutamia kertoja useamminkin, mutta vain pikaisina pilkahduksina, kunnes viime viikonloppuna koirien tavat rantautuivat ruokapöytään:

Tänään tekniikka oli jo vähän hioutunut, viikonloppuna nimittäin otsa ja nenä oli lautasella, mutta niinhän se on paljon helpompaa! Noh, pääasia kai on, että syö, tekniikasta riippumatta? 😀

Mitähän seuraavaksi?

Hauskaa alkanutta viikkoa teille kaikille!