Sivupöytä olkkariin

IMG_6800.JPG

Sisustus-updeittia (taas) vaihteeksi! Olohuoneen make-over jatkuu. Elloksen marmoripöytä oli kiva lisä sohvaryhmälle, sillä kyllähän olohuoneessa joku pöytä on oltava, talouden miespuolisesta suunnasta kantautuvista vastaväitteistä huolimatta. Samasta suunnasta myös kyseenalaistettiin tuon penteleen raskaan sohvapöydän lapsiturvallisuus, mutta onneksi pöytä on ainakin toistaiseksi saanut olla rauhassa leikeiltä. Tukevahan se on, mutta kaatuessaan kieltämättä hiukan vaarallinen. Ollaan siis sovittu, että pöydällä saa piirtää ym. vain aikuisen valvonnassa. Ja meidän neitihän on jo iso tyttö, eikä mikään joka paikkaan könyävä taapero enää…

IMG_6795.JPG

Olen mielessäni pyöritellyt olohuoneen järjestystä vaikka miten päin ja aina palaan tähän samaan. Niin kauan kun meillä on pitkä TV-taso ja iso nojatuoli (ja tason takana ei-yhtään-esteettinen vanha patteri), on tason oltava ikkunan edessä. Ja sohvan tietysti mielellään telkkarin edessä, lol. Samoin nojatuolista on nähtävä telkkariin. Eli tällä mennään. Sohvan viereinen seinä näytti jotenkin tosi tylsältä ilman mitään, joten sorruin varmaan kaikkien feng-shui-oppien ym. hotjoogien vastaiseen kauhuasetelmaan, ja ostin viimeiselle vapaalle seinälle sivupöydän. Eli nyt on virallisesti KAIKKI seinät täynnä huonekaluja. Mutta ei se mitään! Siinä missä kaikki karsivat, minä lisään! Tämän yhden vain, sit en enää… :).

Sivupöytä on myös Ellokselta ja tuntuu olevan ihan vankkaa tekoa, toisin kuin arvosteluissa moitittiin. Paketissa oli myös kaikki osat tappeja myöten, joltakin nekin olivat puuttuneet. 

Heti kun sain pöydän paikalleen, tuli semmoinen olo, että se olisi ollut siinä aina. Olin pitkään halunnut siihen sellaisen pienen kiinalaistyyppisen kaapin, jonne olisi voinut kätkeä olkkarissa seilaavia leluja ja legoja, mutta tämähän on paljon parempi ratkaisu: äidin oma rojupöytä. Joka on tietysti aina järjestyksessä, heh. Ja nyt vanhat ikkunanpokatkin pääsee paremmin oikeuksiinsa. Ja mun wanna-be-happy lightsit. (Tähän taas semmonen syvä huokaus sieltä edeltä mainitusta suunnasta ja jotain mutinaa jouluvaloista.) 

IMG_6981.JPG

IMG_6804.JPG

Tähän kasailen sit kaikkia kivoja lehtiä ja kirjoja…

Kukat1.JPG

Kukat2.JPG

Liljoja on tullut ostettua nyt joka viikonloppu. Saatan olla jo hiukan riippuvainen.

Tuoksu1.JPG

Hirveesti olen myös halunnut meille jotain kivaa huonetuoksua, mutta semmoisia ei ole tullut Turussa vastaan missään. Tai sitten en vaan ole osannut etsiä oikeista paikoista. Stokkalla näin kyllä kerran sellaisia hajuvesipohjaisia, mutta ne maksoivat tosiaan lähes hajuvesipullon verran, joten forget it. Sitten ihan vahingossa näin Prismassa tällaisia Bolsius-merkkisiä tuoksuja jossain ilmanraikastimien keskellä ja ostin heti molemmat tuoksuvaihtoehdot, koska a) en osannut päättää Green Apple- ja Fresh Linen -vaihtoehtojen välillä ja b) ne maksoivat vain 4 euroa kappale. Ja molemmat on ihan tosi hyväntuoksuisia. Toisen laitoin makkariin ja toisen olkkariin. Niin kiva tulla hyväntuoksuiseen kotiin! Eikä nää ole yhtään semmoisia ”löyhkääviä” vaan tosi kivan vienosti tuoksuvia. Tykkäilen kovasti ja ostan heti uudet, kun nuo vanhat kuluu pois, pakkauksen mukaan 4-6 viikossa.

Tuoksu2.JPG

Semmosta ”tärkeetä” tällä kertaa, kivaa viikkoa!

Found a cute sidetable and some house perfumes that actually smell good.

K.K.

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä

Nyt sitä saa

IMG_6720.JPG

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, nimittäin jäätelöä! Eikä mitä tahansa jäätelöä vaan PEHMISTÄ! LAKTOOSITTOMANA! Makuina vanilja, suklaa ja vielä sekoituskin! Tiedättekö miten kauan minä olen tätä odottanut??! KAUAN! Voi pojat!

IMG_6649.JPG

Teini-iässä mulle puhkesi tosi paha laktoosi-intoleranssi, johon ei auttanut hylatuotteet eikä ennen ruokaa nautittavat maitosokerinpilkkomistabletit. Laktoosirasitusmittauksessa laktoosia imeytyi vain 1/100, joten siihen loppui maitotuotteiden käyttö minun osaltani pitkäksi aikaa. Piti vain olla ilman jäätelöä ja suklaata, koska vastaavia laktoosittomia tuotteita ei ollut ja soijatuotteet ei vaan olleet se mun juttu.  Miettikää nyt miten kamalaa! Piti syödä pelkkiä irtokarkkeja :P! Enhän mä suklaaholistina tietenkään voinut kokonaan ilman maitosuklaata olla, joten herkuttelun jälkeen sitten aina kärsittiin. Enkä puhu nyt pienistä vatsanväänteistä.

IMG_6650.JPG

IMG_6694.JPG

Onneksi noin kymmenisen vuotta sitten Valio otti valikoimiinsa laktoosittoman maidon ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Muistan miten mahtavaa oli syödä ekaa kertaa ”oikeaa” laktoositonta vaniljajätskiä (soijajätskeissä oli aina se pieni sivumaku). Nythän valikoimat on jo ihan muissa sfääreissä. Ei ihan heti tule edes mieleen tuotetta, jota ei saisi jo laktoosittomana. Paitsi, että tulee. Mascarpone- ja brie-juustot, niistä kun saisi vielä laktoosittomat versiot ni sit ois paketti kasassa ;). 

IMG_6651.JPG

Nami-namskis viimeistä murua myöten…

IMG_6707.JPG

Puisto.JPG

Kaikista jätskikiskoista kyseistä herkkua ei vielä saa, vaan usein on tarjolla hylaa. Mutta ainakin Turun Seikkailupuiston ja kauppatorin Valion kioskeilla myydään laktoositonta pehmistä ihan vallan kaikille. Niin iloinen olen tästä, kiitos Valio! Ketä saa halata? 🙂

My dream has finally come true. At last, lactose-free soft ice-cream.

K.K.

 

Muoti Ruoka ja juoma Mieli Päivän tyyli