Musta-valko-punaista klassisempaa väriyhdistelmää tuskin onkaan. Se on mun mielestä jotenkin niin dramaattinen, etten jaksa sitä monta päivää putkeen, mutta pieninä annoksina kyllä. Harmi vaan, että mulle ei sovi yhtään kirkkaanpunainen huulipuna, se mätsäisi punaisten kynsien kanssa niin hyvin. Mavalan Madrid-lakalle voin kyllä antaa täydet pisteet. Just oikea verenpunaisen sävy (mainittakoon kuitenkin, että Madrid vei voiton Pariisista ihan vain juuri ja juuri) ja lähes automaalimainen kiilto. Ja muuten pysyy, monta päivää. Ehtii itse jo ennemmin kyllästyä.

En mennyt tänään enää Hulluille Päiville, mutta Manuela Contin kukonaskelkuosia muistuttava villakangastakki on kyllä löytö Hulluilta Päiviltä, ehkä noin viiden vuoden takaa. Takki on 80-prosenttisesti villaa ja loput nailonia, ja mystisesti se näyttää ja tuntuu päällä vieläkin ihan uudelta. Mitä lie noituutta. Kyllä ne itskut sitten osaa tämänkin homman! Takin kaulukset oli alunperin alhaalla, mutta pystykauluksien ystävänä tuunasin niitä hieman kääntämällä se sisäänpäin. Sitten harsin kaulusten reunat varovasti kiinni sisäkankaaseen. Ja avot, heti tuli enempi mun tyylinen! Mut tämä kikka vaatii kyllä napakan kankaan, muuten kaulukset menee rullalle.

Ja kun tuunaamisen alkuun päästiin, niin ompelin sitten mun Benettonilta vuonna papu ostamaani kassiin kaksi kuminauhaa sisäreunoihin. Jes, enää ei putoa koko kassin sisältö maahan, kun kassin avaa olalla ja etsii paniikissa puhelinta/avaimia/kukkaroa/muistikirjaa. Nyt jo isoja salaisuuksia sisältävä pikkukirja löytyi Ystävänpäivän alla Tigerista.

No tulipas tästä vallan Niksi-Pirkka-postaus. Ensi kerralla kerron, miten tein nuo lederhoosenit käytetyistä pyöränkumeista… no ei vaineskaan! 🙂

Kekseliästä viikonloppua!

K.K.