Oikeat mittasuhteet

Viime viikonloppuna tein täydellisen Tori-löydön. Oltiin molemmat tyytymättömiä meidän olohuoneen Muurame-kaappeihin. Edelliseen asuntoon, 60-luvun laatikkoon, ne sopivat loistavasti. Tänne ei sitten millään. Mittasuhteet olivat ihan väärät 20-luvun puutaloon. Kaapit olivat myös liian korkeat telkkarille. Se hyvä niissä kyllä oli, että niihin mahtui todella paljon tavaraa sisälle. Siitä huolimatta oltiin päätetty, että etsitään tilalle jotain sopivampaan.

Selailin säännöllisesti myynnissä olevia vanhoja senkkejä, mutta ne olivat ihan liian pieniä Muurame-kaappien tavaramäärälle. Senkit olivat yleensä enintään 160 cm leveitä (Muurame n. 2m) ja parikymmentä senttiä matalampia kuin nykyiset kaapit. Mataluus oli se mitä haettiin, mutta sitten olisi pitänyt saada lisää tilaa leveyssuunnassa.

 

Lauantai-iltana sitten onnisti. Torissa tuli vastaan n. 2,4 m leveä tiikkinen senkki, aivan täydellinen leveys meidän seinänpätkälle. Myyjä lupasi kuljetuksenkin, jos kaupat tulee samana päivänä. No tulihan ne! Siinä ei sitten mennyt kuin muutama tunti ja uusi senkki oli tullut taloon. Senkki on ollut alunperin kirjahylly, siksi kannessa lovet molemmissa sivuissa. Saatan ne jossain vaiheessa korjata jos innostus iskee. Menee näinkin ihan kivasti.

 

 

 

Senkki on tosi hyvässä kunnossa ikäisekseen. Se ei tarvinnut kuin pyyhinnän ja tavarat sisään. Ihan mielellään fiksailen vanhoja kalusteita, mutta nyt oli kiva, että senkin sai heti käyttöön.

Kakluuni ja telkkari ei ole mikään ihanneyhdistelmä, mutta näillä mennään. Tämän matalan sekin päällä telkkari ei ole yhtään niin kamala kuin korkeamman kaapiston.

 

Tässä sama seinä ennen. Kuvasta näkee hyvin miten tärkeää on, että mittasuhteet on oikeat. Kivat kaapit väärässä paikassa eivät todellakaan näytä kivalta. Noin korkealla telkkari tuntui käyvän kakluunin kimppuun ja sokkelien päällä seisovat kaapit näyttivät muutenkin isoilta ja painavilta. Omilla jaloilla seisova senkki toi tilaan ilmavuutta ja keveyttä. Ihan kaikki tavarat eivät kyllä sinne senkkiin mahtuneet, mutta saatiin onneksi kaksi Muuramea mahtumaan meidän makuuhuoneeseen.

Kylppärissä oli päinvastainen mittasuhdeongelma. Matalat kaapit matalassa tilassa saivat koko tilan tuntumaan pienemmältä. Siellä auttoi, kun otti koko korkeuden käyttöön. Laitan kuvia ja juttua, kun saadaan tila muilta osin valmiimmaksi.

 

koti sisustus kirppisloydot
Kommentit (2)
  1. Hei, mulla on tämä juuri sama senkki ja olen miettinyt myyntiä. Mitähän tämä maksoi? En nimittäin yhtään osaa hinnoitella. Ja hyvä tieto tuo, että on ollut kirjahylly, koska nuo lovet on ihmetyttänyt itseäni!

    1. Moikka, näissä pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Ainakaan silloin, kun itse ostin ei näin leveitä ollut oikeastaan koskaan tarjolla. Piti siis olla nopea 🙂 Hinta oli noin 600-700 euroa, jos oikein muistan. Maksoin mitä pyydettiin, kun oli juuri sitä mitä tarvitsin, eikä ollut tietoa koska seuraava vastaava tulisi tarjolle. Kunto oli myös sellainen, että ei tarvinnut tehdä itse mitään fiksailuja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *