Haagan alppiruusupuistossa käynnistä kerroinkin Janican kuvien yhteydessä. Tässä vuorostaan Janican ja Hannan minusta ottamia kuvia, kiitos tytöt. Kukkien keskelle pääsi kirjaimellisesi sukeltamaan, ne kasvoivat korkeuksiin ja ottivat alueen valtaansa. Tuota voisi jo melkein kutsua alppiruusuviidakoksi. Niin ja se tuoksu… ah, edelleen kutittaa nenää.

Ranteessa vakiovarusteeni vintage Raymond Weil-rannekello, joka kaikeksi onnekseni tikittää edelleen, vaikka tuossa taannoin olikin epäilys sen kestävyyden pettämisestä. Kiitos rakkaalle kultaseppä ystävälleni, joka pelasti tilanteen ja jolle taidan olla patterinvaihdosta edelleen velkaa… Tällä hetkellä en kaipaa paljon koristeita käsiini, kello ja oranssinpunaiset kynnet riittää. Kunpa en olisi niin laiska noiden kynsien huoltamisessa.

Hiuksiin huivi ja sutturanuttura ja kesäkampaus on valmis. Olen nykyisin täysin riippuvainen aiemmin kertomastani Balmainin-suolavesisuihkeesta. Sen avulla saan hentoiseen tukkaani rakennetta, eikä tarvitse kuin vähän pöyhiä, kietaista suortuvat päälaella, tuikkaista pari pinniä perään ja kestävä pöyheä nuttura on valmis. 

Harmikseni en keskittynyt kuvaamaan lähes ollenkaan kauniita alppiruusuja, vaikka kuvissa niitä viliseekin. Kukista on yllättävän vaikea saada niiden herkkyyttä ja kauneutta välitettyä kuvien avulla mutta silti kannattaa yrittää, ne piristävät joka tapauksessa.

Kukkaisin terveisin.

-M