Pienet varpaat

746copy.jpg

Nämä pienet varpaat täyttävät tänään vuoden. En voi ymmärtää mihin katosi kokonainen vuosi. Muistan vielä elävästi, kun keskellä yötä totesin että jaahas nyt sitä mennään ja 7 tuntia myöhemmin sinä olit siinä, pieni avuton rääpäle.

img_2041copy.jpg

Voi vauvani, anna minun vielä hetki nuuhkutella pellavaista päätäsi ja vauvantuoksuasi ennen kuin kasvat isoksi pojaksi. Onneksi olkoon pieni kääryläiseni, äidille tulee nyt tippa silmään, onnesta ja haikeudesta.

-M

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Matkalla vapun viettoon

 

masu.jpg

Vuosi sitten vappuna näytin jotakuinkin tältä. Yliaikaiselta, väsyneeltä ja turvonneelta, näin omin silmin katsottuna. Joku voisi sanoa kauniilta ja hehkuvalta mutta itsestäni en näin voinut todellakaan ajatella. Muut odottavat ihmiset näyttävät silmissäni kauniilta ja lämpöisiltä mutta loppuajan raskaudessa oma olotila oli kyllä jotain ihan muuta. 

Tänä vappuna keräämme kimpsumme ja kampsumme ja suuntaamme ”maalle”. Lapset pääsevät mummun ja vaarin hoiviin ja vanhemmat ehkä nauttivat lasillisen skumppaa tai pari. Olisipas kiva istuskella vähän pihallakin vaikka sitten vilttiin kääriytyneenä, katsotaan mitä keksitään. Hauskaa vappua kaikille ja muistakaa juoda vettä välillä…

-M

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään