Olen viimeisen kolmen vuoden aikana ollut raskaana kaksi kertaa, lihonnut ja laihtunut lähes 40 kg, hormonit ovat jyllänneet kehossani ja vieneet tunneskaaloja ääripäästä toiseen. Olen nukkunut huonosti, kärsinyt uupumuksesta ja riittämättömyyden tunteista. Onkin aika lanseerata itselleni teemavuosi keho & mieli 2013.

Tähän kuuluu olennaisesti itseni kokonaisvaltainen hoitaminen ja mielen tasapainon löytäminen. Olen oikeastaan jo ajattelemattani ollut tällä tiellä vuoden alusta asti. Olen aloittanut opiskelut, hakeutunut tekemään asioita omien harrastusten tiimoilta, jotka inspiroivat minua. Olen aloittanut oman blogin kirjoittamisen tukeakseni tätä ajattelua ja löytääkseni uusia inspiroivia kanavia. Olen tarkoituksellisesti pyrkinyt olemaan avoimempi ja rohkeampi ja löytämään ajatuksilleni positiivisemman sävyn. Perusporilaiseen tyyliin kuuluu olla hieman sarkastinen ja vähän v..mainen, joten opettelu ei ole ollut aina helppoa. Lue vaikka Jenni Ahtiaisen kirjoittama teksti blogissa Backline, niin saat paremmin käsitystä siitä mitä tarkoitan.

Tämänkin tekstin kirjoittaminen alkaa mielessäni ajoittain kuulostamaan kamalan siirappiselta ja kliseiseltä mutta teen tämän silti, koska olen opetellut uskomaan onnellisten ajatusten voimaan. Uskon, että onnea voi opetella ja sen voima on suurempi kuin vielä ymmärrän. Olen itse vastuussa omasta onnestani ja vaikeuksien edessä voin itse vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudun ja minkälaisia valintoja teen. Toisin sanoen olen ehkä kuunnellut liikaa viherhippi-onnellisuustohtoreiden juttuja ja alkanut uskoa niihin. Olenko siis ehdollistettua onnea etsimässä, vai onko sillä nyt mitään väliä?

Ei elämä olisi kuitenkaan elämää jos siihen ei kuuluisi surun ja epätoivon tunteita, ne kuuluvat asiaan. Näin saa taas perspektiiviä siihen onnellisuuden etsintään ja pystyy ymmärtämään kuinka pienistä asioista onni voi koostua; lasten hymystä, auringon paisteesta, hyvistä ystävistä tai vaikka pirun hyvästä makkarakeitosta. Vaikka kuinka opettelen uskomaan onneen ja näkemään selvemmin elämän hyviä puolia, niin ei minusta pois saa porilaista itseironiaa ja kieroon kasvanutta huumoria, ei vaikka olen asunut yli kymmenen vuotta pois Porista. Tiedostavan läsnäolon ja itseni hyväksymisen kautta voin kuitenkin oppia uusia ajatusmalleja, jotka täydentävät vanhaa opittua. Olisiko tuloksena rennompi aikuinen minä, toivotaan.

Tässä oli vasta mieli osuus eli keho seuraa vähän perässä. En pysty olemaan täysin onnellinen jos kroppa prakaa ja maha on ilmapallon kokoinen. Tavoitteenani ei ole laihduttaa vaan saada hyvä olo kehoon. Pyrin syömään paljolti luomua, olen lisännyt kasvisten osuutta ruuassa, olen jopa väsäillyt superhyperterveyssmoothie –juomia ja ostanut kaappiin chia-siemeniä, vältän arkiherkuttelua mutta mieleni vaatii ajoittain nautintoja, joita en aio enkä halua itseltäni kieltää. En yritä olla täydellinen mutta ehkä aavistuksen kunnioittavampi omaa hyvinvointiani kohtaan, jonka uskon vaikuttavan myös positiivisesti koko perheeni vointiin. 

Olen viime syksystä asti harrastanut joogaa ja sitä aion jatkaa, sillä se tuntuu toimivan kipeytyneille (keski-ikäistyville) selkälihaksilleni ja unohdan hetkeksi muun ympäröivän maailman. Nyt kun kevätaurinko alkaa jälleen paistaa, ajattelin uhmata luonnonlakeja ja suunnata jossain vaiheessa lenkkipolulle. Jossain puheissani uhosin jotain jopa naisten kympistä mutta ehkä tässä tapauksessa maltti on valttia ja katsotaan vaikka ensi vuonna uudelleen. Jaksamisen kannalta peruskestävyyden kehittäminen olisi minulle tärkeää, kunto ja paikat ovat päässeet hivenen repsahtamaan tässä elämän tiimellyksessä.

Ihmeitä ei tehdä hetkessä, ne tapahtuvat aikanaan ja niiden merkityksen ymmärtää täysin vasta jälkikäteen. Tämän kaltaiset ajatukset kantavat minun vuottani eteenpäin ja mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin voin katsoa taaksepäin ja nähdä konkreettisesti ajatuksen voiman.  

Toivon teille kaikille onnellisia ja kauniita päiviä, jaettu ilo on kuitenkin se paras ilo.

Kuvat: Pinterest (alkuperäiset lähteet eivät tiedossa).

-M