Visualistit – in the making

img_0429.jpg

Juttu paparazzi työssään sai jatkoa, jes! Pääsin kuvaamaan Helsinki Design Schoolin visualisti opiskelijoita perjantaina. Päivä oli varsin inspiroiva itsellenikin, pääosin jouduin keskittymään kuvaamiseen mutta sain päivästä paljon muutakin. Sain seurata taitavan sisustusarkkitehti Joanna Laajiston opetusta. Pääsin hänen ja opiskelijoiden matkassa ”näyteikkunaostoksille” Helsingin keskustaan, kävimme Joannan suunnittelemassa Minna Parikan -liikkeessä ja My o My:ssa. Kiersimme myös Kluuvin kauppakeskuksessa, joka näyttäytyi itsellenikin varsin uudessa valossa, etenkin kun katsoin sitä kameranlinssin läpi. Iltapäivällä sain vielä ilon seurata ihanan visualisti/stylisti Minna Jonesin opetusta. Hänen inspiroiva bloginsa time of the aquarius on tutustumisen arvoinen kaikille sisustuksesta kiinnostuneille.

img_0387.jpg

img_0384.jpg

Koulu, jossa on tarjolla pääsiäismunia, ei voi olla kovin paha.

img_0185.jpg

img_0187.jpg

Opiskelijat tutustumassa Bulevardilla sijaitsevaan Minna Parikan liikkeeseen. Liike oli kuin pieni karkkikauppa tai galleria, niin kaunis ja herkullinen. Tutustumisen arvoinen, vaikka et olisi mitään ostamassa. Tästä teen kyllä erikseen vielä oman jutun kuvineen. 

img_0198.jpg

img_0197.jpg

img_0199.jpg

Opiskelijat mittailupuuhissa oma tehtävänanto mielessä. Tehtävä oli suunnitella kuvitteellinen pop up -liike kauppakeskus Kluuviin. 

img_0291_copy.jpg

Aleksanterinkadulla sijaitseva My o My on lifestyle-myymälä, jossa myynnissä uusia kansainvälisiä merkkejä designin eri aloilta. Aleksilla oleva liike on suunniteltu naisille ja Erottajalta löytyy oma miehille suunnattu liikkensä. 

img_0242.jpg

img_0249.jpg

img_0252.jpg

My o My:ssa mittanauhat viuhuivat jälleen.

img_0260_copy.jpg

img_0273.jpg

Suomalaisten tuottama REVS on tutustumisen arvoinen lehti. Ilmaisjakeluna sitä on saatavilla eri paikoista mm. My o My:sta. Vahvaa visuaalista kuvitusta ja inspiraatiota. 

img_0289.jpg

Tsumori Chisaton värikylläinen kevätmallisto.

img_0329.jpg

Kauppakeskus Kluuvissa riitti kauniita kauppoja ja visuaalista oivallusta. Melkeinpä täytyy tehdä erillinen juttu myös Kluuvista, sillä kuvia tuli täältäkin räpsittyä runsaasti.

img_0311.jpg

img_0337.jpg

Joanna Laajisto kehottaa tutkimaan yksityiskohtia ja käyttämään mielikuvitusta esillepanojen teossa.

img_0401.jpg

Iltapäivällä opinnot jatkuivat koululla ihastuttavan ja sympaattisen Minna Jonesin kanssa. Päivän tuloksena oli, että tulen työskentelemään hänen kanssaa jatkossakin harjoittelun merkeissä. 

Päivän opetus: usko itseesi ja unelmiisi, ole avoin ja rohkea niin voit saavuttaa jotain mitä et olisi edes uskonut. 

-M

Muoti Opiskelu Ajattelin tänään Trendit

Keho & Mieli 2013

 

af7c0b232e4cc993297c200d6bb2ef11.jpg

Olen viimeisen kolmen vuoden aikana ollut raskaana kaksi kertaa, lihonnut ja laihtunut lähes 40 kg, hormonit ovat jyllänneet kehossani ja vieneet tunneskaaloja ääripäästä toiseen. Olen nukkunut huonosti, kärsinyt uupumuksesta ja riittämättömyyden tunteista. Onkin aika lanseerata itselleni teemavuosi keho & mieli 2013.

Tähän kuuluu olennaisesti itseni kokonaisvaltainen hoitaminen ja mielen tasapainon löytäminen. Olen oikeastaan jo ajattelemattani ollut tällä tiellä vuoden alusta asti. Olen aloittanut opiskelut, hakeutunut tekemään asioita omien harrastusten tiimoilta, jotka inspiroivat minua. Olen aloittanut oman blogin kirjoittamisen tukeakseni tätä ajattelua ja löytääkseni uusia inspiroivia kanavia. Olen tarkoituksellisesti pyrkinyt olemaan avoimempi ja rohkeampi ja löytämään ajatuksilleni positiivisemman sävyn. Perusporilaiseen tyyliin kuuluu olla hieman sarkastinen ja vähän v..mainen, joten opettelu ei ole ollut aina helppoa. Lue vaikka Jenni Ahtiaisen kirjoittama teksti blogissa Backline, niin saat paremmin käsitystä siitä mitä tarkoitan.

Tämänkin tekstin kirjoittaminen alkaa mielessäni ajoittain kuulostamaan kamalan siirappiselta ja kliseiseltä mutta teen tämän silti, koska olen opetellut uskomaan onnellisten ajatusten voimaan. Uskon, että onnea voi opetella ja sen voima on suurempi kuin vielä ymmärrän. Olen itse vastuussa omasta onnestani ja vaikeuksien edessä voin itse vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudun ja minkälaisia valintoja teen. Toisin sanoen olen ehkä kuunnellut liikaa viherhippi-onnellisuustohtoreiden juttuja ja alkanut uskoa niihin. Olenko siis ehdollistettua onnea etsimässä, vai onko sillä nyt mitään väliä?

8c23a99e867e92567ff89e2637feaebc.jpg

Ei elämä olisi kuitenkaan elämää jos siihen ei kuuluisi surun ja epätoivon tunteita, ne kuuluvat asiaan. Näin saa taas perspektiiviä siihen onnellisuuden etsintään ja pystyy ymmärtämään kuinka pienistä asioista onni voi koostua; lasten hymystä, auringon paisteesta, hyvistä ystävistä tai vaikka pirun hyvästä makkarakeitosta. Vaikka kuinka opettelen uskomaan onneen ja näkemään selvemmin elämän hyviä puolia, niin ei minusta pois saa porilaista itseironiaa ja kieroon kasvanutta huumoria, ei vaikka olen asunut yli kymmenen vuotta pois Porista. Tiedostavan läsnäolon ja itseni hyväksymisen kautta voin kuitenkin oppia uusia ajatusmalleja, jotka täydentävät vanhaa opittua. Olisiko tuloksena rennompi aikuinen minä, toivotaan.

Tässä oli vasta mieli osuus eli keho seuraa vähän perässä. En pysty olemaan täysin onnellinen jos kroppa prakaa ja maha on ilmapallon kokoinen. Tavoitteenani ei ole laihduttaa vaan saada hyvä olo kehoon. Pyrin syömään paljolti luomua, olen lisännyt kasvisten osuutta ruuassa, olen jopa väsäillyt superhyperterveyssmoothie –juomia ja ostanut kaappiin chia-siemeniä, vältän arkiherkuttelua mutta mieleni vaatii ajoittain nautintoja, joita en aio enkä halua itseltäni kieltää. En yritä olla täydellinen mutta ehkä aavistuksen kunnioittavampi omaa hyvinvointiani kohtaan, jonka uskon vaikuttavan myös positiivisesti koko perheeni vointiin. 

Olen viime syksystä asti harrastanut joogaa ja sitä aion jatkaa, sillä se tuntuu toimivan kipeytyneille (keski-ikäistyville) selkälihaksilleni ja unohdan hetkeksi muun ympäröivän maailman. Nyt kun kevätaurinko alkaa jälleen paistaa, ajattelin uhmata luonnonlakeja ja suunnata jossain vaiheessa lenkkipolulle. Jossain puheissani uhosin jotain jopa naisten kympistä mutta ehkä tässä tapauksessa maltti on valttia ja katsotaan vaikka ensi vuonna uudelleen. Jaksamisen kannalta peruskestävyyden kehittäminen olisi minulle tärkeää, kunto ja paikat ovat päässeet hivenen repsahtamaan tässä elämän tiimellyksessä.

d4f62907260705d4728748d76426c6a9.jpg

Ihmeitä ei tehdä hetkessä, ne tapahtuvat aikanaan ja niiden merkityksen ymmärtää täysin vasta jälkikäteen. Tämän kaltaiset ajatukset kantavat minun vuottani eteenpäin ja mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin voin katsoa taaksepäin ja nähdä konkreettisesti ajatuksen voiman.  

Toivon teille kaikille onnellisia ja kauniita päiviä, jaettu ilo on kuitenkin se paras ilo.

Kuvat: Pinterest (alkuperäiset lähteet eivät tiedossa).

-M

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään