Vanhemmat vapaalla

elite.jpg

Eilen oli ihan mahtipäivä. Sain viettää aikaa rakkaan harrastukseni valokuvauksen parissa, kierrellä kaupungilla ja nauttia auringosta kaupungin sykkeessä. Pääsin jälleen kuvaamaan Helsinki Design Schoolin opiskelijoita toimissaan ja heidän mahtavia opettajia. Kerron tästä lisää ensi viikolla kuvien kera.

Illalla saimme mieheni kanssa vapautuksen lasten- ja kodinhoidosta. Päädyimme testaamaan Töölössä sijaitsevaa ravintola Eliteä. Ympäristö oli rento ja mutkaton, ei turhan fiini. Palvelu oli erinomaista, plussaa erityisesti eteispalvelun hurmaavasta herrasmiehestä, joka teki olon heti tervetulleeksi.

Alkupalana toimi herkulliset paistetut kampasimpukat ja tryffelirisotto, nam! Pääruuan siikaa tehdessä oli kokilta varmasti tipahtanut suolapurkin kansi kesken, koska se jäi valitettavasti osin syömättä. Olisiko mieheni karitsanpotkan suolat siirtyneet siikalautasella, sillä siitä ne tuntuivat taas puuttuvan. Mutta palvelun ollessa erinomaista saimme korvaukseksi taas herkullista lakkauunijäätelöä, joka vallan suli suuhun.

All in all, olo oli väsynyt mutta onnellinen. Mahtavaa viikonloppua myös sinne ruudun tuolle puolen!

-M

PS. Muista sammuttaa tänään valot klo 20.30-21.30, anna tunti maailmalle.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

Geelilakkaus kynsiin

img_0148.jpg

Sorruin mainonnan uhriksi, enkä edes ensimmäistä kertaa. Sain puhelinsoiton, joo puhelinsoiton, että nyt olisi tarjouksessa erilaisia hiusten- ripsien- tai kynsienhuoltoon liittyviä palveluja. Yritys oli itselleni tuntematon mutta ajattelin että jos oikein soitellaan alueen asukkaille ja tarjotaan edullisia palveluja niin täytyyhän sitä nyt lähteä koittamaan. 

Varasin ajan kynsien geelilakkaukseen. Olen aika laiska lakkailemaan kynsiäni ja ajttelin että näin saisin edes hieman pidempiaikaisen värin kynsiini. Kauniisti hoidetut kädet ja kynnet ovat mielestäni naisen kaunistus mutta omani eivät useinkaan tätä ole. 

Rakastan kirkkaan punaisia kynsiä ja ne ovat mielestäni aina muodissa. Valitsin valikoimasta Nivean värisävyn Cardinal, joka oli kuten nimi kertoo, aivan kardinaaliviitan punainen. Kynnet viilattiin ja levitettiin yksi kerros lakkaa, tämän jälkeen levitettiin geeli, joka kovetettiin UV-valossa. Tekemisessä ei kauan aikaa mennyt ja jäin ehkä kaipaamaan pientä hemmottelua, kuten käsien rasvausta ja hierontaa. Tulos oli kuitenkin odotetunlainen ja olin tyytyväinen uusiin punaisena kiiltäviin kynsiini. Lakkauksen pitäisi kestää 2-3 viikkoa, jonka jälkeenne voi huoltaa tai ottaa pois. Luulen, että minulla tämä jää tällä erää tähän yhteen kokeiluun, sillä yhden vuorokauden jälkeen on minulta jo parista kynnestä lohjennut pala kynsilakkaa pois, harmillista. Liekö vika laittajassa vai laitetuissa kynsissä, you tell me? Kiva keväinen piristys kuitenkin hetkeksi.

-M

Muoti Meikki Testit Trendit