There is a Light that Shines

Radiohiljaisuus iski jälleen, sori kaverit. Täällä on taaperrettu syksyn pimenevinä tunteina ja töitä on paiskittu. Blogijututkin ovat jatkuvasti mielessä mutta ihan aivotonta diipadaapaa en kuitenkaan halua aalloille tuottaa (vaikka välillä niitäkin lipsahduksia pääsee väliin…), joten suosiolla vedän iltaisin henkeä ja tuotan aivotonta kohinaa vain oman pään sisällä.

Tänään kuitenkin aurinko paistaa, vietän vapaata, tein kävelylenkin auringossa ja ihailin erisävyisiä lehtiä puissa, jotka hiljalleen ovat syksyn kuluessa maahan tippuneet. Ajatus alkoi luistaa ja haluan taas kirjoittaa sinulle. 

 

Ajatuksissa ja elämässä mennään jatkuvasti vuoristorataa, ylös ja alas ja joskus vähän siitä väliltä. Nyt olen ollut lievässä alamäessä, ei mitään dramaattista mutta olotila on ollut hieman paikallaanjunnaava (onko se oikea sana?). Silloin huomaan sanojen auttavan, ne voivat tulla ystävältä, perheenjäseneltä tai ihan tuntemattomalta tyypiltä, joka kertoo jotain oivaltavaa juuri oikealla hetkellä, jotta se kolahtaa. Tällä hetkellä minuun ovat iskeneet SARA K -blogin jutut ja ne ovat avanneet joitain solmuun menneitä ajatusreittejäni. Ihana ihana Sara, voisin kuvitella hänet istumaan olkapäälleni ja kertomaan tarinoita elämänkulusta, enkä kyllästyisi niitä koskaan kuulemaan. Jos ihmiset tai edes osa meistä ajattelisi asioista yhtä vapauttavasti, olisi täällä meidän kaikkien varmasti aavistuksen parempi olla.

 

 

”Jos nimittäin olemme todella kyllästyneitä tai väsyneitä johonkin, saatamme kuvitella, että tahtoisimme mieluiten vain lojua tekemättä mitään. Samaan tapaan kuin elämässämme on aikoja, jolloin tahdomme vain nukkua. Silloin parasta on nukkuminen. Ehkä heräämme välillä, ja käymme syömässä ja juomassa jotain, jotta jaksaisimme taas nukkua. Ja kun olemme nukkuneet riittävästi, se aiemmin parhaalta ja ainoalta hyvältä tuntunut idea ei kiinnosta meitä lainkaan. Janoamme ulkoilmaa ja tekemistä.”

Ote Saran teksistä, Hyvää työtä, jota olen palannut lukemaan muutamaan otteeseen ja se on osaltaan auttanut minua irrottautumaan välillä pakahduttavasta puristuksen tunteesta. Kun Sara kirjoitti meditoinnista, minä tyttö iskin aamun ruuhkabussissa silmät kiinni ja keskityin hengittämiseen, se auttoi, nukahdin.

 

 

Jokaisella meistä on omat keinomme löytää ratkaisuja hetken pulmiin. Ratkaisut voivat löytyä yllättävistä paikoista, ihan odottamatta. Ne voivat löytyä lenkkipolulta, ystävän luota, ruokakaupassa pakastealtaan luona, useimmiten paikoista, joissa meidän on hyvä ja turvallinen olla. Useimmat ns. ongelmat ovat tunteita, jotka oman päänsisällä saavat erinäköisiä mittasuhteita, joita muut eivät näe. Tunteita käsittelemällä tai oikeastaan ymmärtämällä, että ne ovat vain tunteita, alkavat solmut hiljalleen höllentyä, kunnes ahdistava tunne katoaa ja jäljellä on vain kirkas ajatus siitä, että olen juuri siinä paikassa ja mielentilassa jossa minun kuuluukin olla.

Kiitos Sara.

-M