Printti vs. webbi, ikuisuustaistelu vailla päämäärää?
Printti vs. webbi. Tuleeko sähköinen viestintä syrjäyttämään perinteisen painetun median? Jos niin millä aikavälillä? Ikuisuuskysymykseksi muodostunut taistelu elämästä ja kuolemasta. Taistelu jota on käyty jo vuosia. Asia jolla on spekuloitu pitkään, sen kuitenkaan menettämättä pisaraakaan ajankohtaisuudestaan. Olen itse seurannut tätä taistelua vierestä jo hyvän tovin ja se on herättänyt minussa paljon ajatuksia.
Printti vs. webbi ekologisesta näkökulmasta tarkasteltuna
Monet pitävät painettuja paperituotteita epäekologisina, mutta asia ei ole aivan niin yksioikoinen. Monet paperitehtaat ja painotalot nimittäin panostavat koko ajan enemmän valmistamiensa tuotteiden ekologisuuteen ja esimerkiksi Joutsenmerkki on monelle tekijälle kunnia-asia. Monissa paikoissa kiinnitetään huomiota prosessin kuormittavuuteen ja asetetaan tavoitteita sen vähentämiseksi. Tämä ilmenee esimerkiksi käytettävän veden määrässä, käytettävien kemikaalien koostumuksissa, prosessien kulussa sekä syntyvän jätteen käsittelyssä. Tuotteiden loppukäyttäjille yksinkertaisin ja selkein tapa päätellä valmistajan ja valmistettavan tuotteen ympäristöystävällisyys, on tarkkailla tuotteelle myönnettyjä ympäristömerkkejä. Itse annan suurimman painoarvon Joutsenmerkille, jonka alati kiristyvät ehdot pitävät huolen siitä että ympäristö todella on huomioitu. Myös FSC-sertifikaatti on osoitus siitä, että tuotteen valmistuksessa käytetty puu on taatusti kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti tuotettu. Paperituotteen ympäristöystävällisyyden maksimoimisessa oma roolinsa on toki myös tuotteen loppukäyttäjällä. Kun lopullinen paperituote kierrätetään käyttäjän toimesta asianmukaisesti, varmistetaan uusiokuidun päätyminen takaisin käyttöön.
Sähköistä julkaisua pidetään yleisesti printtiversiota ympäristöystävällisempänä. Tällöin ajatellaankin yleensä ainoastaan sitä, että koska sähköiseen julkaisuun ei tarvita paperia, on sen automaattisesti oltava ekologinen. Monesti sähköisen viestinnän ekologisuudesta puhuttaessa tulee esille se, että sähköistä viestintää tunnutaan yleisesti pidettävän päästöttömänä. Sitähän se tokikaan ei ole.
Itse käytän kyllä melko paljon tietokonetta ja internetiä, joten en sinänsä ole mikään puhdas pulmunen itsekään. Pohtimisen arvoisia asioita kuitenkin lienee esimerkiksi se, että kuinka paljon internetin käyttö kuluttaa sähköä. Emme siis nyt puhu ainoastaan siitä sähkön määrästä mitä oma koneesi kuluttaa ollessaan päällä vaan myös siitä, kuinka paljon resursseja esimerkiksi Googlen serverihallit koneineen ja jäähdytyksineen vaativat palvellakseen miljoonia käyttäjiä samanaikaisesti ympäri maailmaa. Monilla painotaloilla ja paperitehtailla on Joutsenmerkki, mutta kuinka moni on hoksannut vaatia Googlelta panostusta toimintansa ekologisuuteen? Googlelle on tosin annettava ehdotonta plussaa tuulivoiman käytöstä ja toivon että se osaltaan toimisikin suunnannäyttäjänä teollisuuden sähkön tuottamiseen uusiutuvin energiamuodoin! 🙂
Alma Media on tehnyt vuonna 2011 omien paino- ja verkkotuotteidensa ympäristövaikutuksista mielenkiintoisen vertailun. Sen tuloksista selviääkin, ettei sähköinen julkaisu välttämättä kaikilta osin olekaan painotuotetta ekologisempi. Eri käyttöliittymiä ja niiden ympäristövaikutuksia vertailtaessa onkin otettava huomioon monta eri seikkaa. Niiden pohjalta voi kukin sitten tehdä tahollaan henkilökohtaisen päätöksen siitä, miten itse haluaa lehtensä lukea.
Internet: kulttuurin mullistajallakin on rajoitteensa
Internet on varmasti ollut yksi viime vuosikymmenien suurimmista länsimaisen kulttuurin mullistajista. Sen vaikutusvaltaa ei olekaan kiistäminen. Netti ja sen kautta tapahtuva reaaliaikainen viestintä onkin vakiinnuttanut asemansa viestinnän kentällä. Netti on tuonut mukanaan myös matalan julkaisukynnyksen väylät meidän jokaisen ulottuville. Ei tarvitse olla enää ammattitoimittaja tai -valokuvaaja saadakseen omia töitään ja ajatuksiaan julki. Itse pidänkin sosiaalisen median reaaliaikaiseen ja kansainväliseen viestintään pohjautuvaa konseptia sähköisen viestinnän parhaimpina puolina. Varsinaiset nettilehdet sensijaan ovat mielestäni ainakin vielä hyvin tiukasti lapsenkengissään.
Sähköinen julkaisuympäristö asettaa julkaisun muodolle ja sisällölle painettua viestintää tiukemmat raamit. Nämä raamit eivät ole hatusta vedettyjä, vaan perustuvat psykologiaan ja ihmisen aivojen toimintaan. Sellainen artikkeli jonka lukija kuin lukija ahmii painetusta julkaisusta tuosta noin vain, saattaa monelta jäädä ruudulta silmäilyn jälkeen kokonaan lukematta. Ihmisen työmuisti sekä keskittymis- ja hahmotuskyky kun ovat sähköisessä ympäristössä printtiä suuremmalla koetuksella. Sähköinen julkaisu onkin lukijalle painettua vastaavaa raskaampaa luettavaa. Vaikka sähköiset julkaisutyökalut ovat kehittyneet suurin harppauksin eteenpäin, kuulee vielä turhan usein selkeästi painotuotteiksi tehtyjä pdf-tiedostoja nettilehdiksi kutsuttavan. Mikäli halutaan tehdä selkeästi painettuun mediaan tarkoitettuja sisältökokonaisuuksia, soisi niiden pysyvänkin siellä painetussa mediassa. Painetuksi tarkoitetun sisällön lukeminen näytöltä kun saa lukijan vain ja ainoastaan turhautuneeksi. Myöskään ajatus lehden netissä tavoittamasta suuremmasta yleisöstäkään ei välttämättä toteudu ihanteellisella tavalla, jos lukija ei kykene netistä lehteä kuitenkaan lukemaan.
Kehitys kehittyy. Tämä näkyy ennenkaikkea sähköisen materiaalin arikstoinnin haasteina. Paperi menettää toki ajan myötä osan hyvistä ominaisuuksistaan ja alkaa kellastua. Digitaalisen tekniikan kehittyessä huimaa vauhtia, on meidän kuitenkin pidettävä jatkuvasti huolta siitä, että sähköinen materiaali kulkee toimivassa muodossa mukanamme uutuuslaitteelta toiselle. Mikäli siis haluamme säästää ne tuleville sukupolville ihmeteltäviksi. Digikuvia teetetään paperikuviksi ja liimataan perinteisiin valkokuva-albumeihin, sillä digitaalisessa muodossa niiden pelätään ennenpitkää lakkaavan olemasta. Miksi tämä ei sitten pätisi muuhunkin sähköiseen aineistoon? Tuleeko sekin jäämään pahasti tekniikan kehityksen jalkoihin ja sitä kautta tulevaisuuden historioitsijoiden ulottumattomiin?
Webbi, printtimedian syrjäyttäjä vai paras kaveri?
Tottakai sähköisellä julkaisuympäristöllä on hyvätkin puolensa. Esimerkiksi opetusmateriaaleissa sähköisillä ratkaisuilla voidaan ottaa erilaiset oppijat kokonaisvaltaisesti huomioon, lisäämällä tekstin lomaan ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Sähköisen materiaalin jakaminen ja paikasta toiseen siirtäminen on myös fyysistä julkaisua helpompaa, nopeampaa ja halvempaa. Myös uutisten ja viestinnän reaaliaikaisuus ja nopea päivitettävyys ovat sähköisen julkaisun ehdottomia etuja verrattuna painettuun. Internetin avulla voidaan mahdollistaa viestintä ja tiedonkulku myös sellaisissa maailman kolkissa, jossa se muuten on mahdotonta.
Kuten sanottu, sillä että netin avulla myös tavalliset ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluviin maailmanlaajuisen yleisön edessä, on ollut pelkkiä ”ihkuttelublogeja” merkityksellisempiäkin vaikutuksia. Sosiaalisella medialla ja siellä käydyillä keskusteiluilla on nimittäin ollut suuri vaikutus esimerkiksi arabikevään tapahtumien kulkuun ja oikeuksiaan vaativien hajallaan olleiden yksilöiden järjestäytymiseen joukkovoimaiseksi ryhmäksi. Sosiaalisessa mediassa myös sellainen pienen ihmisen ahdinko voi ylittää uutiskynnyksen, joka perinteisessä mediassa sitä ei tekisi. Tällä ilmiöllä on ollut ja mitä luultavimmin tulee tulevaisuudessakin olemaan laajoja ihmisoikeudellisia vaikutuksia. Mitä taas tulee kotimaisen sähköisen median yhteiskunnalliseen merkitykseen, pidän sähköistä kansalaisaloitetta ja niiden sosiaalisen median kautta saamaa julkisuutta yhtenä merkittävimmistä sähköisen viestinnän eduista.
Joten ei, minulla ei todellakaan ole mitään sähköistä viestintää vastaan! Päinvastoin. En vain koe relevanttina lähestyä sähköisen ja painetun viestinnän välistä suhdetta siitä kulmasta, että kuka poistaa tehokkaimmin maailmankartalta ja kenet. Sen sijaan että painettu ja sähköinen viestintä ja niiden tekijät kamppailevat samasta elintilasta keskenään, tulisi niiden ennemminkin paiskata kättä ja tukea toisiaan. Sen sijaan että pyritään kyynärpäätaktiikalla taklaamaan kilpailijat ulos markkinoilta, tulisi meidän kaikkien hyväksyä toisen olemassaolo ja tehdä yhteistyötä. Molemmat viestinnän menetelmät kun voivat tarjota sellaista mihin toinen ei pysty. Niinpä suurin hyöty molemmista medioista saataisiinkin, kun pistettäisiin vaan rohkeasti hynttyyyt yhteen!
