Söpöyden hinta

Ihminen on kautta aikojen pyrkinyt muokkaamaan ympäristöään ja kaikkea siihen kuuluvaa. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n 1600-luvulla rakennuttaman mahtipontisen Versaillesin linnan puutarhassa ajatus ihmisen ylivoimaisuudesta ilmeni luonnottoman muotoisiksi leikattujen pensaiden muodossa. Ajateltiin että ihminen pystyy hallitsemaan luontoa ja muokkaamaan sen mieleisekseen. Luomakunnan kruunu.

Nykypäivänä tämä kristillinen ajatus ihmisestä luomakunnan kruununa ja luonnon sekä ympäristön hallitsijana elää edelleen, mutta tavat ja käytänteet joilla sitä tuodaan ilmi, ovat muuttuneet. 2010-luvun ihminen nimittäin pönkittää illuusiotaan maailman valtiudesta jalostamalla eläimiä, aikaansaaden niille koko ajan vain eriskummallisimpia ja oudompia piirteitä. Jossain vaiheessa nämä piirteet yleistyvätkin niin, että niitä aletaan pitää rotumääritelmään kuuluvina ja tavoiteltavina rotutyypillisinä ominaisuuksina.

Vuonna 2008 brittiläinen televisiokanava BBC lähetti dokumentin Pedigree Dogs Exposed, jossa pureuduttiin syvälle brittiläisen rotukoirakasvatuksen mätiin epäkohtiin. YLE näytti tämän samaisen dokkarin myös Suomessa, nimellä Sairaaksi jalostettu. Kyseinen dokkari herätti kiivasta keskustelua niin Briteissä kuin täällä Suomessakin ja vuonna 2012 BBC lähetti dokkarin jatko-osan Pedigree Dogs Exposed: three years on (suom. Sairaaksijalostettu paras ystävä?), joka nähtiin hiljattain myös meikäläisessä televisiossa. ”Jatko-osassa” palataan takaisin alkuperäisen dokumentin herättämien kysymysten äärelle ja tarkastellaan sitä, onko paljon julkisuutta saaneella koirajalostusmaailman epäkohtiin tarttuneella ohjelmalla ollut todellisuudessa mitään vaikutusta niihin tahoihin, jotka viimekädessä vastaavat Britannian koirankasvatuslinjauksia koskevista päätöksistä.

Lopputulos oli järkyttävä. Britannian Kennelklubi on ollut hyvin haluton tekemään koiren rotumääritelmiin ja sääntöihinsä sellaisia muutoksia, jotka saattaisivat herättää kasvattajissa närää. Kuten dokumentissa todettiinkin; niin kauan kuin sama instanssi yrittää ajaa sekä koirien että kasvattajien etua, ristiriitatilanteissa koira on aina se joka häviää. 

Englanninbulldoggi: tutkimattomuus ei tee koirasta tervettä

Jo pelkästään vakavista hengitysvaikeuksista kärsivän englanninbulldogin rotumääritelmän muuttaminen pitkäkuonoisempia yksilöitä suosivaan suuntaan sai dokumentin mukaan Birtannian paikalliset bulldoggi-ihmiset takajaloilleen. Surullisinta tässä ehkä lieneekin se, että äärimmilleen jalostettu lyhyt kuono ei suinkaan ole tämän rodun ainoa vakava terveydellinen ongelma. Muutoksia vastustavat henkilöt puhuvat rakkaudestaan rotuun ja alkuperäisen bulldogin vaalimisen tärkeydestä. Tosin jos vertaa nykybulldoggia 1700-luvun esi-isäänsä, voi ainoastaan todeta että se alkuperäinen englanninbulldoggi on menetetty jo aikoja sitten. Rotu on käytännössä jokaista yksilöään myöten niin sairas, että joitain sairauksia ja niiden aiheuttamia oireita on alettu pitää rotutyypillisinä ominaisuuksina. On se niiiiiin söpö kun se kuorsaa!

Kyllä, dokumentti on brittiläinen mutta on myös koirarotuja ja asioita jotka koskettavat aivan yhtälailla suomalaista rotukoirakasvatusta. Englanninbulldogit ovat täällä Suomessa aivan yhtä sairaita kuin brittiläiset toverinsakin. Vuosina 2000-2010 syntyneistä englanninbulldogeista on lonkkakuvattu vaivaiset 4%. Tutkituista koirista terveet lonkat on todettu ainoastaan yhdellä koiralla (lähde: olennaisestisairaampi.com). Silti lukuisat englanninbuldoggikasvattajat mainostavat kasvattavansa terveitä koiria terveistä vanhemmista. Ikävä tosiseikka vain on se, että pelkkä tutkimatta jättäminen ei tee koirasta tervettä.

Suomalaiset englanninbulldoggi-ihmiset eivät ole myöskään halunneet lähteä rotunsa kanssa PEVISA:n, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman piiriin. PEVISA:n piirissä oleville roduille määritellään rotukohtaiset ehdot esimerkiksi tietyt terveystutkimukset hyväksyttyine tuloksineen, jotka jalostuseläinten tulee täyttää. PEVISA:n päämääränä on ennenkaikkea terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy. 

Samoja brittidokumentissa esitettyjä argumentteja todetusti luustoterveitä ja pidempikuonoisia bulldoggeja vastaan on kuultu ihan kotimaisilta bulldoggi-ihmisiltäkin. Koiran herkästi tulehtuvien ihopoimujen vahtaaminen ja koiran takapuolen pyyhkiminen tarpeiden teon jälkeen kun kuulemma kuuluvat rodun perushoitoon siinä missä pitkäturkkisen koiran harjaus ja pesukin.

Onhan se koira varmasti söpö kun se kuorsaa, mutta mikä on sen söpöyden hinta koiralle, joka sen joutuu maksamaan elämällä rujon ruumiinsa vankina koko elämänsä? Ihminen on jälleen käyttänyt viatonta luontokappaletta oman näennäisen kaikkivoipaisuutensa ilmentämiseen. Ja joku vielä kehtaakin kutsua tätä ”rakkaudeksi rotuun”.

Cavalier: kun aivot eivät mahdu kalloon

Cavalierkingcharlesinspanielia on kuvailtu ihanteelliseksi seurakoiraksi. Ystävällinen, miellyttämisenhaluinen ja näppärän kokoinen, ilman seurakoiralle epätoivottuja riista-, saalis- ja vahtiviettejä. Sopii koko perheen koiraksi ja on loistava koirakaveri ihmisille vauvasta vaariin. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Niinpä niin.

Sopusuhtaisen ja terhakan ulkokuoren alla kun piilee vakavia sairauksia, joista yleisimmät lienevät chiarin kaltainen malformaatio (CM) ja syringomyelia. CM johtuu siitä, että cavalierin aivot eivät kunnolla mahdu kallon sisälle, jolloin pikkuaivot valuvat selkäydinkanavaan. On esitetty että lähes kaikilla cavaliereilla olisi jonkinasteinen chiari, mutta kaikki eivät sitä oireile. Syringomyelia taas aiheuttaa selkäydinkanavaan onteloita, jotka haittaavat selkäydinnesteen kiertoa ja painavat hermoja aiheuttaen pahimmillaan vakavia hermovaurioita. Sanomattakin lienee selvää, että oireillessaan molemmat sairaudet ovat hyvin kivuliaita ja elämänlaatua selkeästi heikentäviä. BBC:n dokumentin mukaan jopa 70% cavaliereista sairastaisi syringomyeliaa ja myös terveet vanhemmat voivat periyttää sitä jälkikasvulleen.

Brittidokumentissa myös kerrottiin syringosairaaksi diagnosoidun uroksen saaneen 43 pentuetta, joista 26 sen jälkeen kun sen sairastama syringo oli tiedossa. Käsittämätöntä! Suomalainen cavalierväki tuntuu onneksi havahtuneen rotunsa tilanteeseen hienosti ja siitä puhutaan avoimesti. Toivonkin cavalierille rotuna parempaa tulevaisuutta ja uskon että se on mahdollista saavuttaa, kunhan sopivat keinot siihen löydetään ja toimeen tartutaan välittömästi.

Ei, englanninbulldoggi ja cavalier eivät ole ainoita sairaita koirarotuja. Jokaisella koirarodulla on omat perinnölliset sairautensa, aivan kuten ihmisilläkin. Oman subjektiivisen – joskin vahvaan objektiiviseen tietoon pohjautuvan – näkemykseni mukaan englanninbulldoggi ja cavalier ovat kuitenkin kokonaistilanteeltaan koirarotujen sairaimmasta päästä. Molempia rotuja käsiteltiin myös Sairaaksijalostettu paras ystävä? -dokumentissa, joten siksi päätin itsekin ottaa ne esimerkeiksi.

Mikä sokeuttaa ihmiset oman lemmikkinsä ahdingolle?

Yksi brittidokumenttia ja kotimaista jalostuskeskustelua yhdistävistä seikoista on tiettyjen rotujen lohduttoman terveystilanteen kieltäminen rotujen piirissä. Mikäli joku kehtaa avata suunsa ja kritisoida oman rotunsa terveydentilaa, on lynkatuksi tulemisen todennäköisyys suuri. Myös ulkopuoliset kritisoijat pyritään vaimentamaan toteamalla ”sä vaan vihaat tätä rotua ja yrität mustamaalata sitä.” Jokainen lemmikkieläinyksilö on omistajalleen maailman tärkein ja on varmasti vaikea kuulla negatiivisia asioita sen edustamasta rodusta. 

Vaikka kritiikkiä ei olisi tarkoitettukaan henkiökohtaisesti juuri omaa lemmikkiä kohtaan, tulee siitä helposti henkilökohtaista sen vahvan tunteen takia, joka itsellä kyseiseen eläimeen on. Ihmisen psyyke on myös tietyllä tapaa armollinen ja pyrkiikin selittämään kaiken parhain päin. ”Ne ei vaan tykkää susta. Ei kukaan ole täydellinen. Eikö sairaita muka saa rakastaa? Pitääkö koiran olla perfecto että sillä olisi oikeus olla rakastettu? Minun Nekkuni on ainakin minulle rakas juuri sellaisena kuin se on. Tää on sen rotunen että sen KUULUU kuorsata.” Kolmen kissan omistajana, yhden koiran ja yhden hevosen hoitotätinä ymmärrän nämä ajatukset erittäin hyvin. Jos joku sanoisi kissaani rumaksi, kolahtaisi se minun tunteisiini samalla tavalla kuin joku olisi juuri päin naamaa sanonut minua itseäni rumaksi. Se on tunne kun puhuu.

Omaa lemmikkieläintä saa ja kuuluu rakastaa sellaisena kuin se on, ilman muuta. Voimakkaat tunteet on suuri osa ihmisen ja eläimen välistä suhdetta, eikä sitä käy kieltäminen. Tunteen hyvä pari onkin sitten se paljon puhuttu järki. Koska me olemme ihmisiä, on meidän tehtävämme asettaa tunne ja järki keskinäiseen sopusointuun päätöksiä tehdessämme, etenkin jos ne koskevat itsemme lisäksi toista osapuolta, ihmistä tai eläintä. Rakkaus on voimakas tunne ja melko usein sillä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Jos rakkaus jättää kaiken muun alleen, se voi rakkauden kohteen näkökulmasta kääntyä hyvin voimakkaasti itseään vastaan. Ihmisen ”rakkaudesta rotuun” meillä on edelleen olemassa nämä vääjäämätöntä umpikujaa kohti kulkevat koirarodut. Sen takia maailmaan syntyy kokoajan lisää syntymästään asti sairaita eläimiä, rakastettaviksi ja hoivattaviksi. Silti toivon, että tulevaisuudessa se sama rakkaus rotua kohtaan tulisi olemaan voima, joka auttaa nämä koirat pois ahdingostaan.

Tunne on vahvasti mukana myös siinä, kun teemme lemmikin hankintaa koskevia päätöksiä ja valintoja. On sanottu, että meitä ohjaa vaisto. Haluamme hankkia ihmisvauvan näköisiä lyttynaamaisia ja sairaita koiria täyttämään luontaisen hoivaamisen tarpeemme. Järjen ja tunteen täydellisen tasapainon saavuttamista odotellessa voimmekin pohtia, ovatko ihmisen ”mutku mä haluun!” -tunne ja hoivaamistarpeen tyydyttäminen tärkeämpiä, kuin jokaisen elollisen oikeus hyvään elämään.

Ei ole olemassa vapautta ilman vastuuta tai oikeutta ilman velvollisuutta. Tämä koskee ennenkaikkea ihmistä, luomakunnan kruunu tai ei.