Mulla jännitti kauheasti parhaan ystäväni häät. Olen tottakai hyvin onnellinen hänen puolestaan. Hän on löytänyt ihanan puolison ja he ihan oikeasti sopivat hyvin yhteen. Toivon, että hänen avioliitossaan ei tapahdu samanlaisia laiminlyöntejä mitkä johtivat omani päättymiseen. Toivottavasti hyviä hetkiä on niin paljon enemmän kuin huonoja, että kipinä pysyy yllä.

Olin ensimmäistä kertaa sinkkuna häissä. Sain kunniatehtävän olla kaasona, enkä olisi sitä ehkä kenellekään muulle halunnutkaan tehdä. Pelkäsin, että minua alkaisi ahdistamaan ja tuntisin kateutta. Niin ei käynyt! Hurraa! Tunsin vain iloa kun näin että rakas ystäväni on vihdoin löytänyt ansaitsemansa onnen. Ihanaa kun voi täydestä sydämestä sanoa olevansa onnellinen toisen puolesta!

Häissä oli muitakin sinkkuja, joten pystyimme viettämään aikaa keskenämme muiden jo perheellisen jutellessa vaippasulkeisista. Tunsin myös itseni tärkeäksi kun sain osaltani edesauttaa tärkeän päivän sujumista. En muista vuodattaneeni edes omissa häissäni noin paljon onnenkyyneliä. Tietysti koko viikon ajan kertynyt univelka lisäsi vielä tunteellisuutta.

Sitten kotimatkalla tapahtui aivan uskomaton juttu. Matkalla Helsinkiin olin ajan kuluksi tinderöinyt ja mätsännyt yhden miehen kanssa, jonka kotikaupungissa juna pysähtyi. Heitin vitsillä, että olen tulossa taas siitä ohi, tuutko moikkaan mua juna-asemalle. En uskonut että niin kävisi, mutta hän tuli! Pikaisimmat treffit ikinä, vajaa 10min juttelua, halaus ja suudelma. Sitten tulikin jo kiire takaisin junaan. Sitten ollaankin viestitelty aktiivisesti. Olis kiva tavata hänet uudestaan.