Alku

”Olen huomannut, että paloni kirjoittamiseen syttyy koko ajan uudestaan. Koen pystyväni ilmaisemaan itseäni parhaiten tekstin kautta. Sitä en vielä tiedä, mitä tälle palolle teen. Joku takaraivossani sanoo, että aloita blogin kirjoittaminen. Mutta en ole oikein vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mistä tuo blogi voisi kertoa. Minun elämästäni? Mutta ketä se kiinnostaisi. Pitkään media-alalla työskennelleenä ajattelen heti lähtökohtaisesti, että joku näkökulma pitäisi olla. Ja pitäisi määritellä kohderyhmä. Vai onko sillä oikeasti mitään väliä, lukeeko blogia kukaan? Jos teen sitä itseni vuoksi. Ja jos kerran itsekin saan siitä jotain irti, niin olisiko mahdollista, että joku muukin saisi? Hmmm…”

Tässä on pala tekstistä, joka sai minut aloittamaan tämän blogin. Olen miettinyt blogin kirjoittamista jo pidemmän aikaa, mutta kynnys aloittamiseen on ollut liian korkea. Edellä mainitussa tekstissä kynnys onkin kuvattu auki: ketä oikeasti kiinnostaisi?

Sykäyksen aloittamiseen sain, kun luin Maaretta Tukiaisen kirjaa Egosta Fantasmagoon – Tie karismaattiseen itseeni. Maaretan mielestä oppejaan ja ajatuksiaan kannattaa jakaa, koska saattaa olla, että joku toinen saa niistä apua. Aloinkin miettiä, voisiko pohdinnoistani olla oikeasti hyötyä jollekulle toiselle? Sitä en tietenkään voi vielä tietää. Kutsun kuitenkin sinut mukaan tälle matkalle, jos vaikka saisitkin tästä jotain pontta omille pohdinoillesi. Ja tietenkin olen innoissani ja avoin peilaamaan pohdintojani juuri Sinun kanssasi. 

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen ollut neljä päivää sairaslomalla unettomuuden takia. Unettomuuden ovat aiheuttaneet osaksi kovat paineet työssä: haastavat esimiestehtävät, ylitöiksi venyneet päivät sekä valtavan yrityksen tuoma byrokratia, jotka ovat uuvuttaneet minut. Lisäksi tuntuu, että se, mitä teen, ei ole… en tee sitä tällä hetkellä sydämestäni. Näytän yleensä ystävilleni tätä olotilaa kuvatessani seuraavasti: osoitan rintaani – mutta en sydäntäni, vaan hieman sen viereen. En tiedä, johtuuko oloni siitä, että olen vain niin uupunut, vai olenko väärässä paikassa. Sen tiedän kuitenkin, että nykytöideni lisäksi haluaisin tehdä todella paljon enemmän muutakin. Työni lisäksi teimme avomieheni kanssa kotonamme remonttia, minkä takia päivät venyivät puolille öin ja akkuni tyhjenivät entisestään.

Neljän päivän aikana minulla on ollut aikaa levätä ja tehdä asioita, joista on tullut hyvä ja levollinen mieli: olen katsonut lempi-tv-sarjojani, ommellut, ulkoillut luonnossa, puhunut äitini kanssa puhelimessa, nähnyt parasta ystävääni, käynyt tanssitunnilla, leiponut, laittanut kotia, leikkinyt kissojeni kanssa. Olen myös lukenut: Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin jo aikaisemmin aloittamani kirjan Ravistettava – Omskakas – toisinajattelijan käsikirja loppuun sekä tosiaan aloittanut Maaretta Tukiaisen kirjaa Egosta Fantasmagoon – Tie karismaattiseen itseeni.

 

kuva_8.jpg

Minulla on myös ollut aikaa ajatella: mikä on ajanut minut tähän pisteeseen? Mitä minun pitäisi tehdä tilanteelle? Mitä haluaisin tehdä? Kuka minä oikeasti olen? Eli hyvin perustavanlaatuisia ja ”helppoja” kysymyksiä… Minulla on myös ollut aikaa haaveilla: Mitä, jos alkaisin pitää blogia. Mitä jos hakisin vaatealalle töihin? Mitä jos työni tulevaisuudessa koostuisi kahdesta päivästä nykytyötäni, kahdesta päivästä muotisuunnittelua ja yhdestä päivästä kirjoittamista?

Unelmieni toteuttamisen aloitin – raskaan työni rinnalla, heh – elokuussa 2013. Olin jo vuosia suunnitellut, että joku päivä opiskelisin vaatesuunnittelua tai ainakin jotain siihen liittyvää. Olin kuitenkin (ja olen edelleen) liian pelokas hyppäämään kokonaan pois vakityöstä ja alkamaan kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Tähän löytyi kuitenkin pian lääke: löysin jotain kautta (olikohan joku lehden artikkeli, google tms) yksityisen Helsinki Design Schoolin, jossa lähiopetuspäiviä on vain 2-3 kuukaudessa. Näiden sopeuttaminen nykyisen työni kanssa oli mahdollista. Niinpä toteutan tällä hetkellä yhtä unelmaani.

Näiden neljän päivän aikana olen myös kirjoittanut paljon. Tuo teksti, millä aloitin blogini, todellakin johti siihen, että naputtelen tätä ensimmäistä postausta. Haluan kirjoittaa enemmän. Tekstini jatkui näin:

”Blogi. Elämäni.
Työni: Media-alalla esimiehenä
Opiskeluni: Muotisuunnittelu
Kotini: Kaksi kissaa ja muusikko-avomies
Perhe: siskoni lapsineen, sokea isä ja pitkäaikaistyötön äiti

Tässähän nyt itse asiassa on aika todella herkullisesti sisältöä. Voisiko tästä tulla jotain? Nyt loppuu kyseleminen. Voisi.”

Blogini tulee siis käsittelemään – yllätys yllätys – elämääni. Mutta samalla matkaani kohti unelmiani: sitä, että löytäisin rohkeuden järjestää elämäni niin, että voisin paremmin ja pystyisin toteuttamaan entistä paremmin itseäni. Blogini nimi Keltainen seinä tulee siitä, että kun sain toteutettua yhden pitkäaikaisen unelmani: sain kotiimme oman työhuoneen avomieheni kanssa tehdyn remontin seurauksena (ehkä kerron myöhemmin tarkemmin remontista). Tiesin heti, että haluan huoneeseen keltaisen seinän, joka viestittää inspiraatiota, luovuutta, energiaa, valoa. Ja täällä, keltaisen seinän huoneessa, tallennan kohta kaikkien aikojen ensimmäisen blogi-postaukseni.

Tässä vielä vaiheessa oleva sekainen työhuoneeni ts. inspiraatio-huoneeni:

kuva (2).JPG

Päivän ajatus: Mahdottomat asiat. Ajattele niitä. Tee niitä.

 

Kommentit (2)
  1. Hei, blogisi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Jään seuraamaan 🙂 (ja kadehtimaan tuollaista ihanaa keltaista seinää! :D)

    1. Hei! Kiitos kommentistasi, ihana kuulla 🙂 Ei muuta kuin mars maalikaupoille siis 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *