60 sekuntia

Tasaisin väliajoin mieleeni nousee kysymys mitä ottaisin mukaani jos tulipalo roihuisi asunnossa ja minulla olisi juuri sen verran aikaa että ehtisin pelastaa pienen osan minusta. Mitkä asiat ne olisivat?

Kesäloman jälkeen, kun olen ollut matkalaukkuni kanssa tien päällä toista viikkoa ja palaan kotiin, tunnen olevani hetken vieraana. Kaikki näyttää kyllä tutulta, mutta samalla en oikein osaa selittää miksi tuntuu kuin katselisin airbnb majoituskohdetta.

Ja sitten iskee aina järjestelyn into. Nyt heitän ne vihreät housut menemään joihin en enää mahdu ja jos mahdun, tuskin tahdon niitä enää. Nyt raivaan ylimääräiset maljakot ja tarvitsemmeko tosiaankin varalusikoita vaikka ne ovat melko rumia. Haluan tilaa, hengittää.

Esineet ovat siltoja, ajattelen. Niitä pitkin voimme astella tarinoihin, joita kerromme itsestämme. Ne ankkuroivat meidät paikallemme, muistuttavat keitä me olemme, missä olemme, mitä luulemme tietävämme, keitä unelmoimme olevamme. Kaikki se ympärilläni, valokuvat, lipaston päälle asettelemani korallit, kispiveistokset, antiikkiset apteekin lääkepullot. Ilman tarinoita kodissani olisi vain käyttöesineitä, raastinrautoja, vessaharjoja. Kauneus on nostalgiaa. Kaipuuta muualle. Romantiikan aikana uskottiin, että jokaiseen esineeseen tarttuu pysyvät sedimentti sen omistajista. Siksi Shelleylle kuuluneista tavaroista maksettiin valtavia summia. -Anna-Kaari Hakkarainen, Dioraama

Karkausvuosi elokuvassa päähenkilö havaitsee kuudenkymmenensekuntinsa kohdalla, kun palohälytin soi, että hänen kotonaan ei ole mitään mitä hän haluaa pelastaa. Kohtaus on myös odotettavissa ollut käänteentekevä hetki, kun hyviin naimisiin pääsevä Anna Bostonista ymmärtää, että äkäpussi ja kirkassilmäinen dublinilainen on se kenet hän haluaa. Hänellä on ympärillään kaikki mitä on aina halunnut muttei mitään mitä tarvitsi.

Vaikka Karkausvuosi on viihdyttävä romanttinen elokuva ja tarkoitus oli osoittaa, että täytyy uskaltaa tarttua rakkauteen vaikka se olisi yllättävällä suunnalla, ajattelen että rakkaus näkyy myös kodissa. Siellä pitää olla jotakin joka on korvaamatonta.

Jos joudun kohtaamaan kuusikymmentäsekuntiani, veisin Harvey Edwardsin taulun jossa on balettitossut. Se on löytynyt ensirakkauteni kotoa hylättynä ja hän teetätti siihen lasin joka hieman poksuu irti kehyksistä, mutta jota ei huomaa muut kuin minä. Veisin tietokoneeni sillä pilvipalveluista huolimatta sen sisällä on paljon minua. Ennen luulin, että kuvina mutta tiedän että ennemminkin sanoina. Kolmanneksi tulee mieleen joitakin koruja, keltainen jakkara, kuva jossa on punainen ilmapallo.

Jos voisin, kantaisin ulos kaikki taulut ja tuolit. 60 sekuntia on liian vähän kaikille tuoleille, mutta jostakin syystä rakastan tuolejani. Punaisia jotka olivat jo ensimmäisessä kodissani, Askon vihreitä Bonanzoja, keltaiseksi maalattua keittiöjakkaraa ja valkoista eteisen tuolia. Tuolit ovat kauniita ja käytännöllisiä. Valkoinen yhdeltä äidin kanssa tehdyltä kesäreissulta, keltainen ilahduttaa minua ja vihreät näyttävät minulta. Kaikissa on istuttu ja kaikkia estetisoin. Keltaisen on maalannut tärkeä henkilö ja valkoisen on ostanut läheinen ihminen. Itseasiassa kaikkiin vihreisiin, myös akuuhuoneen samettiseen, olen käyttänyt lahjarahoja.

Mitä tavaroita jäisin kaipaamaan? Mihin hätkähtäisin yöllä, että se paloi, mustui ja vääntyi. Mitä tavaraa ei voisi korvata joka sen vuoksi ettei sitä saa tai sen vuoksi, ettei sen tarinaa enää saa. Voiko tarina tuhoutua, unohtua kun siihen liittyvä fyysinen esine tuhoutuu?

Jokatapauksessa ottaisin mukaani niitä asioita joista tuntisin olevani yhä minä. Olen lukenut tulipalossa tuhoutuneen omaisuuden naisesta josta tuntui, että hän on eksyksissä, tai oli eksyksissä palon jälkeen. Vaikka se on vain tavaraa, se ei ole vain tavaraa. Konmaritus on ymmärretty siinä mielessä nurinkurisesti, ettei sen tarkoitus ole askeesi, paitsi jos se on sinun juttusi, vaan se että ei tarvitse säilöä sitä päivänkakkarapurkkia vaikka sen toi joku täti ja ilahduit siitä silloin kovasti jos työnnät sen jatkuvasti kaapin perälle.

Ei ole väärin rakastaa tavaroitaan. Mutta niitä kuudenkymmenensekunnin tavaroita todellisuudessa on varmasti lopulta todella vähän.