Laitan tämä Juhannuksen muistiin
..että olipa lämmin keskikesän juhla. Kuten yritän aina bussin sattuessa täydellisesti kohdalle sanoa ääneen, että sattuipa hyvin. Usein juoksen tai myöhästyn tai odotan ärtyneenä ”kun ne eivät KOSKAAN” satu sopivasti kohdalle.
Lapsena kaikki juhannukset olivat aina lämpimiä. Rantaa pitkin kuului Daadadaada jota tanssittiin laiturilla joka vuosi kallistui yhä enemmän pinnan alle. Valvottiin myöhään, saunottiin ja uitiin yöllä. Nukuttiin siskonpedissä ja syötiin grillitassuja punajuurisalaatin kanssa.
Juhannus oli kuin riitti serkkujen kanssa. Ensin saimme yhden siiderin neljään pekkaan tai lusikallisen banaanilikööriä, seuraavana kesänä puolikkaan pullollisen Up Cideria per nenä, eli reilut puolitoista desilitraa. Pojat tekivät tradition tanssilavan juhannuskokon merkkaamisesta ja me tytöt saimme sydämen sykähtelyjä, kun mopoa ajava poika heilautti pitkää etutukkaansa silmiltä. Tuntui että jokainen keskikesä oli askelmitta nuoruuteen ja aikuisuuteen. Suvivirren jälkeen hajaantunut koululuokka palasi syksyllä takaisin, jokainen omaan suuntaan kasvaneena. Joku oli venähtänyt pituutta, toinen leikannut hiuksensa lyhyiksi ja kaikilla uutuuttaa hohtelevat vaatteet. Kesä saattoi muuttaa paljon.
Tämä juhannus oli ihana.
Kukkaseppele alkoi tuntua luonnolliselta ja yksi tyttö kysyi ”onko tuo prinsessa”. Vallisaaresta löytyi jännittäviä paikkoja, hod dogit maistuivat erityisen hyviltä ulkoilmassa. Juhannusheilan käsi omassa, Lonnan saaressa valkoviinimukillinen ja Maustetytöt täpötäydessä makasiinissa niin, ettei nähnyt mitään mutta kuuli koko jammailevalla kehollaan. Yöllä kävely kaupungilla ja täydellinen hiljaisuus Kulmakadulla. Akut loppuivat puhelimista, mutta hätää ei ollut, kun tiesi mistä nousta bussiin.
Seppeleen mustikanvarvut alkoivat jo väsyä joten liimasin kuivattuja kukkia poskeen vaseliinilla seuraavana päivän lähtiessäni tansseihin. Mekko oli aivan hikinen ja Fever taipui loistavasti swingtanssiaskeliin, Kotiin palatessa mietin vielä sitä kuinka Jakomäkeen muuttaessa sanoivat ettei se enää ole niin pahamaineinen kuin ennen. Ja totta puhuivat. Ei todellakaan. Parvekkeella istuessa lasillisen parissa ei kuulunut kuin hiljaisuus ja kameran räpsähdys viimeiseen kuvaan jossa näkyi kaksoisleukoja ja unisia silmiä.
