Gentle x Fierce
On ollut lempeä helmikuu. Minun kuuni. Meidän perheessämme on tullut tapana omia koko kuukausi. Syntymäpäivä puolestaan on ”minun päiväni”. Sen olen oppinut eräältä tärkeältä. Ja vain alle viikko tuohon päivään.
Helmikuu on yksi ihanimpia kuukausia. Taivaalta satelee lunta ja penkkariaudon kyydistä karkkia, ehkä vieläkin niitä mustia joissa on keltapalloista käärepaperia. Pakkanen narskuu ja pureskelee poskia. Runebergin torttuja, laskiaispullia joita varten ostettu mantelimassa syödään pötköstä ja syntymäpäiväkakkua. Iltapäivällä huomaat siristeleväsi ja yllättyväsi jälleen kuinka pitkällä päivä jo on. On talvilomia, Oscar-gaala ja ajatus että nyt voisi keittää kaakaota jonka ostit kivan näköisen purkin vuoksi.
Lukemisen suhteen olen myös ollut lempeällä tuulella. sillä kuun vaihteessa jonkinlainen stressin, sairastelun ja niiden yhdistelmän vuoksi pään kivistelyn sotku sai aikaan sisäänpäinkäpertymisen. En lukenut, kirjoittanut tai selannut somea sillä kaikesta tuli kuvotus ja pää oli kipeä jokaisessa asennossa mihin niska taipui. Suunnittelematon detox osoittautui hyväksi.
Ja kappas. Olen täyttänyt Helmet -lukuhaastetta vahingossa, vaikkakin verkkaisesti. Päätin äänikirjana Michele Obaman kirjan ja huomasin lukevani kirjaa jossa matkustetaan metrolla. Luin myös kirjan jonka nimestä en pidä ja lainasin ensimmäisen Tove Janssonini, jonka kansikuvan huomasin vahingossa sopivan ”kannessa on kaupunkikuva” -kohtaan. Ihastuin Aila Meriluotoon (hänestä ja eräästä toisesta aikaisemmasta ihastuksesta myöhemmin) ja suunnittelen itselleni viikonlopuksi aamiaista Tiffanylla jossa aion nähdä vilauksen itse Capotestakin.
Helmikuussa annan itselleni luvan ostaa kaikenlaista pientä, koska on syntymäpäivä tulossa. Kukkia, kukkia ja kukkia sekä Näkymätön Ninni muumimukin, sillä muistan yhä miltä Ninnin kaulaan sidottu helkkäävä tiuku kuulosti. Ostin myös hierontakäynnin jonka ansiosta olin seuraavan aamun töissä fyysisesti, mutta henkisesti jossakin toisessa ulottuvuudessa kunnes särkylääkkeen ja juotujen vesilitrojen myötä pääsin ohjaaman tajunnan takaisin samaan sijaintiin kropan kanssa.
Niin ja korvakorut. Olen hullaantunut kaikista suomalaisten suunnittelijoiden vanerista tehtyihin korviksiin, oli aiheena kukkia, pilviä tai nutturapäisiä tyttöjä. Mikä tahansa pätevä syy on lupa hankkia uudet. Loman alku, joulu, nimipäivä tai raskaan rupeaman läpi tarpominen. Tai kun käy niin ettei mikään muu sovi, mahdu tai istu, korvikset yleensä sopivat. En yleensä välitä juurikaan voimalauseista tai aforismeistä muualla kuin kansien välissä tai tekstitiedostoissa. En hullaannu seinäteksteistä, tyynyjen tai paitojen printeistä. Mutta näiden korvakorujen myötä löysin omat (en keksi parempaa sanaa vaikka vierastan tätä) voimasanani. Korut kätkevät sanat gentle ja fierce. Muistutus olla lempeä ja vahva. Siinä kaksi sanaa, jotka haluan kuvastavan minua läpi elämän.