Migreenin vallassa

Migreenipäivä.

Se joka ei ole koskaan joutunut migreenin alistumaksi, onnea. En toivo tätä kenellekään. Paitsi ehkä Game of Thronesin Joffreylle joka oli niin k***päinen hahmo, että hänen kuolemansa (pahoittelut, spoilaus) oli liian helppo ja nopea. Kidutuksen olisi suonut kestää vähintään yhtä kauan kuin Theonin osalta (toinen spoilaus). Migreeni, ruumiillinen työ kuten raskaiden laatikoiden nostelu tai vaikka juokseminen olisivat jo alta aikaksikön vieneet lapsikuninkaan muurin reunalle.

Migreeni on uuvuttava vastustaja. Pahinta on että se iskee siihen osaan missä tärkein tapahtuu, päässä. Et pysty ajattelemaan, keskittymään, puhumaan, lukemaan tai liikkumaan. Lopulta tuntuu että keskeyttäessään päivänsä ja lähtiessään kotiin on itseasiassa ihan sama muistaako pitkiksien päälle laittaa kuorihousut vai lähteekö ilman. Haaveilee että ulkona on kylmä, olisipa tuulta, joka huuhtelisi tykyttäviä suonia supistaen niitä.

Tottakai ulkona on todella kaunis ilma jonka kaikin avuin, pimennysverholla, käsillä, suljetuilla silmillä ja silmälapuilla, haluaa piilottaa. Nukkuminen on ainoa vaihtoehto mitä voi tehdä. Sitten voi herätä, tunnustella voisiko juoda edes vettä, ehkä syödä muroja, ja jatkaa taas unia koska kaikki muu oleminen suodattuu kivusta säteilevän pään kautta.

Näiden päivien jälkeen hetken aikaa muistaa kuinka ihanaa on olla elossa ja kivutta. Ehkä jaksaa varata viimein ajan lääkäristä ja on kertoa kohtauksista, pyytää niihin apua. Viimeksi lääkäri sanoi vain, ”ei kuulosta migreeniltä, koita jumpata enemmän hartioita”. Kun kerron että tein huomion kolmannen kerran vessaan sännätessä, että salmiakkien jälkeen ylöstuleva tavara ei ole mustaa vaan vihreää, hän ehkä myöntää.