Päivänsäteen vuoro

Seuraava päivä, kivun jälkeinen, on ihana. Olo on samaan aikaan rauhallisen tyyni ja elinvoimainen. Sitä on halukas kävelemään muutaman ylimääräisen bussipysäkin välin. Kun on laput silmillä, menninkäisen lailla ripsivärit poskilla ja valolta piilossa, tukka sotkussa, haaveilee juoksulenkistä. Kirjan lukemisesta. Siitä että voi katsella suoraan aurinkoon ilman, että aristaa ja siitä että voi haistella tuoreita irtokarkkeja.

Kaikki se ihana jonka saa takaisin, on helppo kadottaa jo hyvä tovi ennen seuraavaa kohtausta. Juoksulenkkejä tulee skipattua, aurinkoisia päiviä menee ohi ilman, että nauttii niistä. Karkkiakin tulee syötyä, mutta ahtamalla. Syötyä ne pahatkin.

Kuinka arjen pitääkin suistua raiteiltaan, että ymmärtää kuinka hyvä siinä on olla. Kuinka paljon jokainen tavallinen päivä tarjoaa mahdollisuuksia joiden antaa valahtaa sohvatyynyn väliin popcorninsiemenien joukkoon.

Kuinka suuria asioita pitää tapahtua, että ne muistaa pidempään kuin päivän tai kaksi.

Kuinka suuria asioita tapahtuu tällä hetkellä.