Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille
Auraa ei väsytä, hän on virkeä, hän näkee ikkunasta ulos, ja tiellä sakeneva hämärä on tulossa osaksi säveltä, samaa säveltä kuin pensaitten paljaat oksat, jäätynyt multa ja kukkien sipulit roudan alla.
– Sadan vuoden unet, Johanna Venho
Mikä on aikuisten satu? Kourallinen synonyymejä panemiselle? Klassikon saattaminen arkielämään, jossa vanhemmat juovat liikaa ja karrikoitujen hahmojen sijaan hahmoilla onkin oma elämä eikä hännystellä sivuhahmona, kukistettavana ilkeyden perikuvana? Sadun elementeistä koostuvan viitan alta tarinasta paljastuukin palelevat jalat, kylmäävä todentuntuisuus. Toisinaan sadun kaavan tai taikaesineen avulla rivien välistä tarinaa voi tehostaa.
Juri Nummelinin toimittamassa satukokoelmassa Sadan vuoden unet Ruususen uni on masennuksen sumuinen tila, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi (lasikenkiä ei voi tilata Zalandolta vaan täytyy kenties ottaa koko kengänkäyttäjä) ja Tittelintuurella vain kävi äärinmäisen huono tuuri jouduttuaan itsekkäiden ihmisten kiristettäväksi. Ehkä hänen tarinansa tuli alkujaankin kerrotuksi väärin?
The Endin sijaan onkin Mitä jos?
Oli viihdyttävää arvailla mikä satu oli milloinkin kyseessä, toisinaan otsikot ”pilasivat” odotuksen. Joukossa oli myös itselle aivan tuntematon tarina. Jotkut kerrottiin sadunomaisin elementein, toisissa hahmot olivat vaihtaneet miljöön satukirjan metsästä nykypäivään tai post-apokalyptiseen maailmaan. Satujen hahmot oli pääosin inhimillistetty todeksi, vaikka heillä olikin koko ajan mahdollisuus käyttää kirjoittajan mielikuvitusta hyväkseen ja seisoa myös epätoden puolella. Hölmöläisten pariskunta lapsettomuushoidoissa ja lopulta onnen kääntyessä päättivät, että kun näin on hyvä niin pidetään lapsi vähän pidempään siellä vatsassa.
Hyvä ja paha. Nehän satujen elementeissä usein pilkahtelevat. Vastakkainasettelu tai kyseenalaistaminen. Ennen saduissa hyvä ja paha olivat hahmoja. Paha äitipuoli. Hyvä haltiatar. Tittelintuure. Prinsessa. Näissä hyvä ja paha eivät katoa minnekään, ne vain esiintyvät piirteinä, eivät puhtaina ruumiillistumina.
Lapsille kirjoitetut sadut eivät lähtökohtaisesti ole vailla raakuutta, päinvastoin. Lapsen mieli vain tuntuu suojelevan itseään tietämättömyydellä. Kantapään leikkaaminen, jotta kenkä sopisi, on lapselle yksi tarinan käänne, aikuiselle se repii auki totuutta ihmisen turhamaisuudesta ja epätoivosta.
Sain kietotua nostalgiseen tunteeseen löytäessäni Saapasjalkakissa kertomuksen uudelleen sitten lapsuuden. Ihailin Johanna Sinisalon ja Markus Harjun taitoa kirjoittaa sadun elementein tarinanansa uudelleen. Myös Johanna Venhon, kirjan nimikkosatu, Sadan vuoden unet oli kiehtovaa jo itse tekstinä vaikka aihe itsessään ei ollut vain Happily ever after.
Hannu ja Kerttu pärjäsivät kansantarinassa silkalla omalla nokkeluudellaan, mutta kun nyt kerrankin sain kirjoittaa sadun, päätin antaa lapsille avuksi myös mahtavan taikaesineen, jonka – saduista tuttuun tapaan – kaikista voimista löytäjät eivät välttämättä ole edes perillä. -Johanna Sinisalo.