Uma Thurman muuttaa kanssamme

Nielaisit sävelen
Otit mun kämmenen
Ja veit mua niin taitavasti

Tanssi mun kanssa
Tanssi tiukemmin
Niin kuin Pulp Fictionissa
Mutta hurjemmin
Mä oon Uma, sä oot John
Tää liike on levoton
Mutta olkoon

Jotkut tavarat kulkevat mukana vuosia, ne vain sopivat jokaiseen kotiin. Ne ikäänkuin ottavat paikkansa, tulevat osana asujaa. Tuovat merkittävää iloa, ilmentävät jotakin erityistä. Tekevät kodista kodin vaikka se olisi missä. Tavaroita jotka pelastaa tulipalosta. 

Sitten on tavaroita jotka sopivat yhteen paikkaan, mutta eivät toiseen. Väärän mallisia, värisiä, kokoisia. Tai väliaikaisia joista tuli osa sisustusta salakavalasti. Ja nyt niistä on päästävä eroon.

Sitä toivoo, että tavarat päätyisivät oikeille omistajille. Paljon antaisin ilmaiseksikin jos tietäisin, että niistä tulee osa kotia. Kävin tänään hakemassa kaksi tuolia joiden myyjä kertoi tuolien tarinan ja oli iloinen kun hänen vanhempiensa tyhjennettävästä kodista päätyy tavaraa ”oikeisiin paikkoihin”.

Sain juuri viestiä, ”tämä olisi sinun jos pääset hakemaan”. Kaverini kimppakämppään on vuosien varrella kertynyt tavaraa jonka pohjaan ei ole merkitty kenen ne ovat. Ja kaikki on saatava remontin alta pois. Kuka ottaa sohvapöydän, kenelle kelpaavat sahat, järkälemäinen kaappi, pino sisustuslehtiä tai surullinen nojatuoli.

Osa tavarasta hakee vielä lopullista sijoituskohdettaan. Minä lupasin, että meillä kyllä on Uma Thurmanille, Mia Wallacelle, paikka. Ehkä portaikossa. Ehkä twistaamme muuton jälkeen vähän. Teemme viiden dollarin milk sheikkejä.

Tai, mietimme vuosien päästä uudessa muutossa ettei Thurman päässyt koskaan seinälle. Niinkin voi käydä.