Haamuvaahtokarkkeja

Kerrostaloalueemme näyttää dekkarin miljööltä. Mustaa katuvalossa sateesta kiiltelevää asfalttia. Pystyyn nostetyt kaulukset, vesipisarat silmälasin linsseissä, tuulta ja kiirehtiviä askeleita. Dekkareissa on lähes aina kylnää ja kolkkoa. Syksyistä. Erik Axl Sunf kertoo jälleen yhden uuden kylmäävän tarinan Nukkemestarissa. Mitähän Lars Keplerin Peiliniehessä tapahtuu, pysyykö Joona Linna yhä suosikkihahmonani. Miksi pienikin suomalaisviittaus, on kyse Baywatch-tähdestä tai fiktiivisestä rikospoliisista, miellyttää meitä.

Dekkareiden lisäksi kauhu vetoaa. Tarraudun puolison reiteen kiinni kun Netflixin uuden kauhukartanosarja Haunting of Bly Manorin jaksot alkavat lähestyä kliimaksiaan. Aaveita, kirouksia ja helkatin pelottavasti käyttäyttyviä lapsia. Alan haluta korkeavyötäröisiä pussittavia farkkuja ja pitsipaitaa sarjan vuoksi.

Kaivan halloweenkoristeet ja huiskautan kädellä heille jotka juhlan amwrikkaöaisen krääsäjuhlaksi. Jokin oransseissa kurpitsoissa, haamuvaahtokarkeissa ja lepakoissa on aina viehättänyt. Ostan mustan ja syksynoranssin kynttilän iltoja valaisemaan. Alan pelätä Jamie Lee Curtisin vanhaa Halloweenia vuosi vuodelta enemmän, samalla kun nauran vuosi vuodelta enemmän teini-iän Scream -leffoille. Kauhu muuttaa muotoaan.

Kauhuannos nostaa sykettä ja turvallisessa kotiympäristössä korkeintaan saa epäilemään uskaltaako yöllä mennä vessaan. Kunnes hätä voittaa. Se on suurempaa kuin mahdollisuus törmätä riivaajiin.

Mutta voisi suoratoistopalvelusta etsiä myös muutaman lupaavan romanttisen syksyteemaisen elokuvan, kauhun tasapainoksi.