Toinen jalka Juojärvessä

Täällä puhe löyttää tutut tuplakonsonantit ja puhe laiskisttuu. Ja kun Ohtaansalamensillan ylittää nii sitä suattaapi lipsahtoo pohjos-karjalaaselle iha himpun jottain mikä vois olla savvoo tai voipi olla jottain muutakkii.

Että jos se etelässä unohtuu, pyöristyy ja neutralisoituu, sanat siis, niin kotiseutumurre palaa luonnollisessa ympäristössään yhtä varmasti kuin pyörälläajamisentaito. Sitä tietää jo, että. vaikka kuinka alkaa jo omaan kotiin tehdä mieli, päästä kiehnäämään, antisosialisoitumaan, kirjoittamaan, tuttuun lähikauppaan, vaatekaapille, niin aina se on vähän vaikeaa.

Aina kotiseudulle tullessa vie aikansa, että oleutuu tänne. Ja toisinpäin. Onko sitä kaksi erillistä minää vai kolikon kaksi puolta. Toinen jalka Juojärven rannalla ja toinen Pikkukoskella Vantaanjoessa. (Tai aina kun näkee kirkkaan vedet, ei jälkimmäiseen kauheasti tee mieli pulahtaa.)

Jossakon lepattelee ajatus ja päätöskin, että jos sitten joskus niin tänne takaisin.

Mutta tiesän ettei sen aika ole vielä.