Joulu on tänäkin vuonna punainen

Verenpunainen.

Kaksi vuotta sitten luulin, että nyt se on sattunut kohdalleni. Muistan lämpöisen onnen mahdollisuuden, onnen oletuksen, kuten eräs kurssikaverini muotoili oman elämänsä alkua. Kuukautiset olivat myöhässä ja otin vain pienen lasillisen punaviiniä jota en juuri juonut. Sain kuulla, että serkkuni odotti toistaan ja kaakelilattian lämmittäessä minäkin ajattelin, että ensi jouluna sitten tämä juhla alkaa palata perheeseemme takaisin.

Joulu on lasten juhla. Aikuistuessa tahtoisi vielä olla siinä samassa tunteessa kiinni, mutta pyhät eivät tunnukaan enää samalta. Joulu muuttuu eri tavalla tärkeäksi. Mutta lasten myötä jokin oman lapsuuden jännityksestä voi palata. Jännitys pukin tulosta, lahjapakettien aukominen, epäily keneltä nämä tulevat ja miksi pitää toimia tietyn kaavan mukaan.

Tein testin joulupäivien jälkeen eikä sen viesti ollut enää lämmin ja odottava. Kuukautiset vain hyppäsivät yhden kuukauden yli ja kiusasivat.

Viime jouluna..

..ajattelin, että ehkä sitten seuraavana. Ehkä tämä joulu vielä ja vaikkapa railakas uusi vuosi ystävien kesken. Olimme syksyllä käyneet ensimmäisissä tutkimuksissa, mutta otimme askeleita hiljalleen. Emmehän me olleet vielä oikeasti yrittäneet kunnolla, mitä se sitten tarkoittikaan. Samaan aikaan uutisia sateli uusista pienistä tulokkaista. Osa ehti saada varhaisen keskenmenon ja raskautua jälleen. Minä vain odottelin yhä ja mietin kuinka se oikein yrittäminen tapahtuu, kun luin uutisia siitä että joku oli pienessä hiprakassa vain päättänyt hankkia lapsen ja naps, se olikin siinä.

Ja nyt on jälleen uusi joulu. Se jota vuosi sitten ajattelin, että ”vielä ehtii täksi jouluksi”. Vielä viikko sitten elin taas pienen lämpöisen huijaushetken. Kuukautiset olivat viikon myöhässä. Tunsin ilon mahdollisuuden. Päässä humisi ja hymyilytti. Mikä joululahja. Saisinpa kantaa tätä salaisuutta.

Onnellinen ja onneton

Uusi koti tuntuu hyvältä, vanhaan ei ole ollut ikävä. Olen noussut hiljaisia portaita yläkertaan ja iloinnut, että minulla on yläkerta. Olet katsonut vihreätä seinää ja ajatellut, että se on juuri oikean värinen. Saanut lampun paikalleen yhteen kohtaan, vielä neljä-viisi kohtaa odottaa vuoroaan. Leiponut ja viritellyt ulkovaloja.

Olen nähnyt Hänet takapihalla tulevaisuudessa tai sängyllämme ja ymmärtänyt seinän takaa tulevaa lasten raivoitkua. Tuntenut onnellisuutta ja tarvetta laittaa asioita heti paikalleen ettei epäjärjestykseen totu. Seurannut amarylliksen hidasta avautumista, katsonut jouluelokuvia ja Virgin Riveriä. Halannut toista monta kertaa ja saanut halauksia takaisin. Jokin meissä on lujittunut. Vaikka toistaiseksikin jatkamme kaksin.

Olen laittanut viestiä kesken päivän, että meillä on kiva koti, täällä on hyvä ja onnellinen olla. Olemme nauraneet ja pöljyilleet yhdessä. Meidän väliin olisi onnellista ja turvallista tulla. Mutta miksei hän sitten tule? Ja toivo se vain jaksaa muistutella, että ehkä ensi jouluna sitten.

Tai ehkä ei ikinä. Kummallista olla onnellinen ja onneton samaan aikaan.