Joulukalenterin ensimmäiset luukut
Minä, päälle kolmekymppinen, sain äidiltäni H&M:n paperikassin täynnä pieniä numeroituja lahjoja. Joulukalenterin josta olen innoissani. Joulussa, kuten monessa asiassa, parasta on valmistautuminen, odottaminen, laskeutuminen. Esimerkiksi vanhojen tansseissa ihaninta oli harjoittelu ja puvun suunnitelman piirtäminen fysiikan vihkoon (numero olikin sen mukainen) sekä ompelu mummon kanssa. Se oli vuosi jolloin tsunami pyyhki Thaimaan yli. Moni projekti on huipentuessaan ollut tunteissa haikeuden puolella.
Ensimmäinen luukku
Ensimmäisestä kääreestä kuoriutuu esiin hiusharja. Kaunis marjapuuron värinen ja mattapintainen. Mukava sormen paineaistittavaksi. Erikoinen sattuma, en tiedä missä punavalkoinen harjani on, jonkun hiustuotemerkin versio tangle teezeristä, muistan että se kävi vielä pesukoneessa Jakomäentiellä, rumpsui vähän koska sen sisään oli päätynyt vettä, katosi sitten jonnekin pussukkaan, siitä banaanilaatikkoon, muuttoautoon ja sitten kannettiin jonnekin tämän katon alle.
Päivällä olin juuri haronut takkuja epätoivoisesti auki niin, että paukkui. Hermo petti ja tukka ritisi. Mikään määrä hoitoainetta, yönutturoita puhelinjohtoponnareilla tai ranskanletit eivät estä takkujen salamyhkäistä hiipimistä, kuin joku olisi heittänyt takiaisia selkäni takana niskavilloja kohti. Vältän kyllä hiusten ylenpalttista harjaamista, kiharahiuksiset tietävät miksi, vaikka olisi ihanaa jos joku harjaisia niitä sen sata harjanvetoa joka ilta. Varsinkin niskasta ylöspäin nostaen. Olin lapsena se jota piti harjata ja letittää, en kuulemma KAIKKIEN muiden pikkutyttöjen tavoin halunnut olla mieluummin kampaaja.
Nyt harjaan takkuja auki. Olin juuri tänään miettinyt mistä kaikki nämä takut tulevat. Mikään määrä hoitoainetta, yönuttura, ranskanletit, eivät onnistu pitämään kihartuvaa tukkaa takuttumatta. Vältän muutenkin hiusten harjaamista, kiharahiuksiset tietävät kyllä miksi, mutta nyt olen kyllästynyt ainaisiin takkuihin. Harjaan niin monta vetoa, että hetkeksi kaikki selkiytyy.
Toinen luukku
Tämän paketin arvaan, paketoija-tonttu on paljastanut jo jotakin. Pieniä hopeisia poroja valkoisella paperilla. Lahjapaperin valitseminen on aina tärkeää, sen jos minkä olen saanut perinnöksi. Eikä ohuita luiruja lahjanauhoja vaan kunnolla kiharaa juuresta latvaan. Paperia joka ei näy läpi. Mieluummin vihreää, punaista tai sinistä kuin ärsyttävää mitäänsanomatonta kuviota.
Paketin muoto on oikein ikoninen lahjapaketti, suorakaiteen muotoinen kosmetiikkatuote. Mossan kasvorasvaa. Se tuoksuu ihanalta, kirpeän marjaiselta. Tulee mieleen mennyt kesä jolloin hamstrasimme Madaran markettituotelinjaa kassiimme. Kasvoöljyä, yövoidetta jossa on lakkaa, kasvovettä ja valkoherukkaista puhdistusainetta.
Voisinkin olla nyt kuin rasvamainoksesta. Joka paikka on kuivaa, hiuspohja, sääret, kädet, jopa kynnet! Jos astuisin ammeeseen joka on täynnä öljyä, kuuluisia kovaääninen SLURPS. Siksi huomenaamulla naamani saa hörppiä mustikkaista rasvaa oikein innolla. Tätä teettää seinien maalaus, jatkuva käsienpesu, toivottavasti tuloillaan oleva talvi ja pahvilaatikoiden avaaminen, sulkeminen, avaaminen, repiminen, teippaaminen, liikuttelu.
Mitähän kolmannessa luukussa on. Tai paketissa. Se on kokoonsa nähden yllättävän painava, mutta antaa periksi koplottelulle. Paketti mahtuu kämmenelle, kuten lähes kaikki muutkin, paitsi 10. päivän koska se on nimipäiväni. Jutta ilmestyi almanakkaan vietettyäni ensimmäiset elinvuoteni nimipäivättömänä. Pohdin usein, että täytyisi selvittää minkä nimen omani korvasi.