Joululahjoista

Löysin viimein joulupaperia jonka vein kassalle asti. Harmaanruskeaa jossa on kuusenoksatupsujen kuvia. Ehkä tilaan sitä kanelinväristä vielä.

Joululahjojen paketoinnin aakkoset olen imenyt perintönä. )Samoin kuin joulutähtien jättämisen kauppaan kun vieressä on amarylliksia, hyasintteja ja jouluruusuja.) Kaunista leveää nauhaa, kunnon kiharrukset ja siistit taitokset. Ja erityinen joulupaperi, ei mitään rumia ja liian ohuita käsitellä.

Laitan Netflixistä joululeffan, oma traditioni. Tuhahtelen kun taas yksi suurkaupungin tyttö saapuu syrjäiseen paikkaan jossa on lunta, lämpimiä ihmisiä ja hemmetin komea kaveri johon törmätään heti alkuun. Ja sitten hymyilen kuin riemuidiootti ja jähmetyn kesken paperin leikkaamisen. Laitan toisen, ehkä animoidun kuten Napapiirin pikajunan tai Klausin, ja kyynelehdin käärepaperille.

Paketointiin voi liittää myös lasin viiniä. Erään kerran join pienen pullon Baileysia ja hiprakassa säikähdin sitä. Olin aina pitänyt jotenkin kummallisena sitä, että joku juopuu itsekseen, että se olisi vakavempaa. Ehkä se ei ollut, mutten ole toistanut.

 

Lahjojen antamisen ilo

Joa lahjojen hankintaa pidetään ahdistavana, käsken pysähtymään. Lahjanantamisen tulisi olla mukava asia. Että ilahduttaa toista. Antaa jotakin spesiaalia tai kauan toivottua. Pitää yllä traditioita tai hemmottelee.

Jos lahjanhankinnasta alkaa tulla varustelukilpailua, on myös aikaa painaa jarrua.

Tottakai, itsekin stressaantuu toisinaan. En koskaan keksi mitä annan kummipojalle. Tahtoisin säilyttää mystisyyden ja olla kysymättä. ”Mitä tarvitset”, toimia lahjakoneena. Tai alan epäillä, että kaikki vaihtoehdot mitä mietin, on joku muu keksinyt juuri saman. Toisinaan läheisimpien lahjat ovat ilmiselvän helppoja, toisinaan em millään keksi mitä se olisivat.

Lahjojen harras paketointi ja antaminen ovat kuitenkin lopulta iloisin asia antajalle. Viesti siitä kuinka paljon välittää.