Raiteilla, raiteilta
Junassa. Yritän kuvata ikkunan juoksevia vesipisaroita. Ne todellakin ovat kuin helminauhaa, joka alati muuttuu ja joista tunti, kaksi, sitten valo vielä välkehti. Mutta silmä katsoo näkymää eri tavoin. Silmät näkevät mustalle kankaalle, illan pimeyden verhoa vasten, siveltimen tavoin levitetyn pisaroinnit. Kameran silmä tallettaa heijastuksen junan sisältä. Mustan harmaat tuolit, tietokoneeni sinisen heijastuksen, oman pärstäni jähmettyneenä kuvauksen vaatimaan tarkkuuteen ja toiselta puolelta käytävää VR:n vihreän ja valkoisen roskapussin kyljestä. Tämä on niitä hetkiä, kuin talvella hanget. Et vain voi tallettaa sitä puhelimeen ja pujottaa muistoa taskuun. Voit eläytyä hetkeen tai avata Facebookin.
Kuvittelen helposti, että saan junamatkalla, neljä ja puoli tuntia, merkittävän to do -listan tehtyä. Etsi kuva ystäväsi muistokirjaan, kirjoita monta blogipostausta, lue multimodaalisen kirjoittamisen kurssiaineistoa, etsi ja tilaa treenikengät, joilla voi ensisijaisesti tanssia ilman että nilkat nujertuvat. Hae työpaikkoja, lue kahta kirjaa. Koita välttää June’s Journeyn pelaamista puhelimellasi. Tarkasta Torista löytyisikö sieltä sänkyä, levitettävää sohvaa ja ruskeita bonanza -tuoleja (ensi kuussa puhun näistä enemmän).
Odotan että lista vain tekisi itse itsensä, tuijotan ikkunaa, käärin ravintolavaunun riisipiirakan kääreestään ja vastaan äidille, että kyuri on aikataulussaan ja kiskot käy. Haron takkuja auki, luen kappaleen verran Shirley Jacksonia ja postaan uuden kuvan @keskeneraistenklubi -tilille. Selaan blogeja ja pohdin mistä erään bloggaajan raivokas feminismi on ryöpsähtänyt. Kuinka moni nautti #iamwithsanna myötä julkaistaessaan itsestään seksikkään, voimakkaaan ja rohkean tukikuvan. Kuka ei tahtoisi itsestään kansikuvaa.
Lopulta yritän tehdä loput viimeisen tunnin aikana, aikaoptimisti uskoo vielä naurettavan pitkälle pystyvänsä kaikkeen.
Heikkouteni aikaoptimistina on juuri siinä, että kuvittelen muiden ehtivän tehdä KAIKEN tuon. Itseasiassa olen melko varma, että muut ovat tehneet suurimman osan listoistaan jo aiemmin ja nyt tekevät jo seuraavia asioita. Minä olen vain se laiska joka töitään luettelee. Syytän somen mustaa aukkoa joka vain imee puoleensa ja minä olen heikko sen edessä. Annan resiinan kulkea itsestään sivuraiteille.
Asiat tarvitsevat aikaa, muistutan. Pieneltäkin tuntuva asia vaatii aikaa ympärilleen. Yritän ottaa puolisostani mallia joka valitsee yhden tehtävän yhdelle päivälle. Yritän ottaa mallia enostani joka nopeasti lähtee vierailulta kotiinsa ”mökkiä lämmittämään” tai koska seuraavana päivänä on siivouspäivä. Yritän oppia kaveriltani joka jättää kahvin väliin, koska täytyy pakata vaikka reissu on vasta viikonloppuna ja on maanantai. Koska asiat tarvitsevat aikaa ympärilleen.
Jatkan junan vesipisaroiden ihastelua.