Keltaisia asioita

Keltainen on pitkästyttävä väri.

Keltainen on loppumatonta aurinkoa, pääsiäistä, iltapäivää ja munankeltuaista, uhkarohkeaa liljaa, joka uskaltautuu kyllä tunkeutumaan lumen läpi mutta väsähtää kuitenkin, ennen kuin kevät on kunnolla alkanutkaan.

Keltaistakin hän näki vain yhden unen, ja sen unen kaltainen oli himmeää, sakraalia, syksyistä sävyltään.

                                                                                                                                                 Pirkko Saisio, Pienin yhteinen jaettava

Olen Pirkko edelleen eri mieltä kanssasi. Palaan vanhaan tekstiini ja yhä sieltä vavahduttavat samat asiat.

Olen kirjoittanut.

”Keltainen on ihana väri. Asun keltaisessa kerroksessa keltaisen keittiönjakkaran kanssa. Saan kököttää niin, että istuessa jalat ovat ylemmällä pienalla ja polvet melkein suussa. Siinä on hyvä pikkuisessa keittiössä syödä munakasta ja viimeisiä joulugeishoja.”

En asu enää siinä pienessä kämpässäni jonne ostin keltaisia tulppaaneja harmaata seinää ja minut mehuttomaksi imenyttä talvea vasten. ”Kuin kevään aurinkoa enteilevä aukeava syli”, olin pohtinut. Minäkö tosiaan? Tuntuu vähän pöljältä viehättyä omasta tekstistä, mutta ehkä se johtuu siitä, että tunnistan siitä yhä itseni.

Puhun sitruunamarenkipiiraasta ja paksusta voilla kermaisen kiiltäväksi vatkatusta sitruunatahnasta turkkilaisen jogurtin päällä. Haaveilin silloin keltaisesta täydellisestä kesämekosta jossa aurinko asuu ympäri vuoden, haaveilen yhä. Mutta nyt minulla on mukavat keltaiset housut joissa on kevättä, sillä nilkat paljastuvat. Jotenkin tuntuu, että olen muuttunut ihan vähän, mutta en onneksi oikeastaan sittenkään. Olen aina ollut olemassa, välillä keltaisen sijaan harmaammin. Ilahdun vuodesta toiseen aivan samoista asioista, paljon ennen kuin osaan ne kirjoittaa listaksi.

Keltaiseen listaan kuuluvat myös pääsiäiseksi kaivetut sukkahousut vaikka ne varmasti kuultavat läpi sen verran, että paljastun missä kohtaa sääriäni ovat sheivauksen sokeat pisteet. Ja vaikka ne saavat minut tietoiseksi pulleista pohkeistani jotka eivät mahdu kunnolla häkkivaraston Hai-saappaisiin. Värin voikin arvata. Punainen tai musta se ei ole,vaikka voisikin olla.

Keltainen on harmauden herttainen kaveri. Aamuhämärästä se saapuu ja ne kaksi näyttävät hyvältä yhdessä. Keltainen on myös haavekuva kuumasta kesäpäivästä jolloin kärpänen surisee pitsiverhon ja ikkunalasin välissä ja kaikki näyttää vanhalta valokuvalta. Radiosta soi Stand by me.

Keltainen on voin väri, se kertoo varakkuudesta ja kananmunan sydämestä. Kolesterolia, olen kuullut sanottavan. Jokainen valitkoon kolesterolinsa huolella. Ja närästyksensä. Tosin laatikkoviini jonka pitäisi olla ihana kesäjuoma Etelä-Afrikasta, on keltaisempaa kuin ennen ja nyt se ei ole hyvä merkki. Ainakin suussa keltaisempi väri tuntuu pistävämmältä. Mitä on tapahtunut tälle sadolle?

Liikennevaloissa keltainen on pysähdyksen merkki. ”Suomessa ja monissa muissa maissa seuraava: punainen – punainen ja keltainen – vihreä – keltainen – punainen” Hassu ajatus, että keltainen ei ole kaikissa maailman ruuhkissa samanrytminen. Keltainen, väliväri, kehottaa valppauteen ja valmistautumaan. Meillä on tuo väliväri, mutta silti pitkässä letkassa johon ensimmäinen steppaa auton polkimilla vasta, kun vihreä vaihtuu. Sitten kun ensimmäinen auto on nytkähtänyt, toinen auto alkaa suorittaa samaa koreografiaa. Kolmas, ehkä neljäs. Ja lopulta kun se viides, joka on oikeasti ymmärtänyt keltaista ja ennakoinut, pääsisi liikkeelle, keltainen palaa. En sano että olisin se neljäs, mutta jos olisin niin minulla olisi varmasti vähän kiire jonnekin, hermo hieman tiukalla.

Auton radiosta soisi kenties Aikakoneen Keltainen toukokuu, lapsuuden ja nuoruuden välivuosien kappale. Keltainen on kevään väri, sillä leskenlehdet ja sitten voikukat ovat ensimmäisiä kevään kurkistajia luonnossa. Loppukesää kohti värit tummenevat, mietitään vaikkapa kanervan violetin sävyjä.

Keltainen on ilon väri. Keltaisellakin on omat syvyytensä. On tummaa, lähes oranssiin paahtuvaa sokeria klassikkovanukkaan päällä, on tipujen hempeitä keltaisia sävyjä tai neonkeltaisen shokeeraavaa väriä. Ja vaikka keltainen on väliväri liikennevaloissa ja neutraali paikoin, on sillä merkittävä roolinsakin. Äitiyspakkaukseen valittiin ainakin jonkun televisiolähetyksen mukaan vihreitä ja keltaisia sävyjä, koska ne sopivat tytöille ja pojille. Se oli aikaa kun puhuttiin tytöistä ja pojista. Ei oletetuista vielä. Mutta mielestäni se on mukava ajatus jo silloin. Keltainen ja vihreä ovat valkean ohella olleet aina lempivärejäni.

Ehkä Pirkko keltainen on vähän pitkästyttävä väri siinä mielessä, että se on neutraali, sopii monelle, ohjeistaa odottamaan tai valmistautumaan mutta ei vielä toimi, kertoo ehkä vaarasta tai löytyy luonnosta mielin määrin niin ettei se yllätä. Banaaneita, kaupunkipyöriä ja New Yorkin takseja. Arkista kaikissa sävyissään.