..kesken..

Mitä tarkoittaa, että jokin on kesken?

Että jokin on työn alla, menossa eteenpäin tavalla tai toisella. Matka voi olla kesken. Ihmisen kasvu on aina jollakin tapaa kesken. Clare Mackintoshin ja Jussi Valtosen äänikirjat sekä työn sivussa kulkevat (tai pikemminkin laahaavat) opinnot ovat kesken. Syysvaatteiden esille nosto ja kesämekkojen ylähyllylle pakkaaminen ovat kesken. Sisustaminen puolitoista vuotta sitten muutettuun asuntoon on kesken. Keskeneräinen projekti jonka ei ehkä koskaan ole tarkoituskaan olla valmis. Sillä ei ole varsinaista alkua, saati loppua. Jonkin keskeneräisen ei koskaan tule saapua valmiiksi. (Ja joidenkin mielestä kehitys loppuu tyytyväisyyteen, sikäli siis on hyväksyttävä että tulee aina olemaan kesken.)

Keskeneräisyys on myös rasite. Koulun jättäminen kesken on turhapäiväistä, laiskuutta. Energiaa on turhaan käytetty aloitukseen, jos ei vie asioita loppuun. Sillä loppuun saattaminen, hampaat irvessäkin, on hyve. Valmiiksi saaminen on meriitti jota juhlitaan. Ei kukaan juhli kesken jättämistä. Avioliiton keskeyttämistä, kuntosalijäsenyyden irtisanomista tai opintojen jättämistä. Kesken jättäminen on luovuttamisen merkki.

Kesken jättäminen on ärsyttävää, silloin kun se on ulkopuolelta aiheutuvaa. Teatterisaliin kesken säntäävä katsoja, kun esitys on jo alkanut ja jonka paikka on penkkirivin keskellä. Laatikoiden keskeytynyt järjestely yllätysvieraiden vuoksi, koska tietää ettei sitä jatka kuitenkaan enää myöhemmin. Tai kun itse huomasi liian myöhään lounasseuraan istahtaessaan, että pöydän yli kurkoteltiin kiihkeästi suputtuaen juttua joka jäi kesken.

Jotkut kirjan vain jäävät kesken. On noloa myöntää, että Finlandia palkittua teosta ei jaksanut muutamaa sivua pidemmälle tai klassikko, kuten Sinuhe Egyptiläinen jäi suurimmalta osalta kesken. Minulla näitä teoksia ovat olleet myös Laura Lindstedtin Oneiron (koska kirjasto vaati sen takaisin seuraavalle), Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät (koska aihe tuli liian lähelle sitä aihetta mitä itse vielä keskeneräisesti kävi läpi), Agatha Christien Kuolema ilmoittaa lehdessä (koska se ei vaan edennyt), George R. R. Martinin Valtaistuinpeli (koska se oli niin yksityiskohtainen, että vaati sillä hetkellä enempää paneutumista kuin minulla oli) ja Khaled Hosseinin Tuhat nousevaa aurinkoa (koska tuli paha olla). Jotkut niistä luen luultavasti loppuun. Kaikki eivät ole jääneet kesken ikuisesti tai siksi etteivät olisi helppolukuisia tai hyviä. Jotkut keskeneräiset olen lukenut loppuun aikojenkin päästä kuten Edith Piafin elämänkerta ja Dinan kirja. Ehkä jotkut keskeneräiset omatkin tekstit saavat vielä jatkoa, kun usein vaikeaksi koettu alku on jo hoidettu.

Ja loppujen lopuksi, tai ei nimenomaan lopuksi vaan oikeastaan, parasta on usein olla kesken. Hetki kun luet ja tajuat että olet uppoutunut. Imet itseesi tekstiä ja samalla huolestut, että eihän tämä vielä lopu. Elämässäkin parasta on olla keskellä, kesken. On päässyt vauhtiin, mutta vielä monta sivua jäljellä. Parhaimmat jutut tapahtuvat aina ”meidän kesken”.