Kirjoittamattomia sääntöjä muutossa jotka kaikkien tulisi tuntea nahoissaan
Verho repsottaa jo, sitä ei jaksa enää asetella. On merkillistä kuinka paljon aikaa kuluu verhojen ojenteluun. Varsinkin jos omasta mielestä ikkunanvieressä kulkevat putket on tarkoitus peittää, toisen mielestä verho on ihan kiva kun sen saa öisin ikkunan eteen ja aamuisin liikkuu kiskolla kitkatta sivuun.
Muuttaessa tulee aina sama dilemma vastaan. Heittääkö vanhat uusille paikoille ja toivoa parasta. Onko oikea pituus, päästääkö tai onko päästämättä valoa läpi sopivasti. Sopiiko väreihin. On sitä muutakin hommaa siinä rytäkässä, mutta verhottomuus on usein se räikein merkki keskeneräisyydestä silmälle ja mielelle.Jospa oikaisisi kulkematta pesukoneen kautta, pesen ne sitten ensi kuussa. (Niin varmasti, harvassa ovat ne jotka jaksavat nipsutella verhojaan edestakaisin, en ole kuullut kenestäkään edes huhuja joka tykkäisi kekottaa pää takakenossa kädet ylhäällä, hiki juosten, näpräten verhoja. Tiedän kyllä heitä jotka tekevät sitä sitkeästi siitä huolimatta, että se on ikävää. Heitä joita häiritsee pienikin rypytysvirhe..)
Muuttajan papyruskäärö
Tätä inhaa hommaa luovasti väistellessä pohdin kirjoittamattomia sääntöjä jotka jokaisen asunnon taakseen jättävä voisi tatuoida vaikka otsaansa, että maailma olisi seuraavalle hieman lempeämpi.
Kirjoittamaton sääntö numero 1.
Jätä ne hemmetin verhonipsut asuntoon.
Tiedän. Ei ole varmaa onko siellä uudessa nipsuja ja niiden ostaminen ei ole yhtä jännittävää kuin uuden lipaston tai pellavapussilakanoiden. Itsellä verhot tuottavat ylipäätänsä päänvaivaa, voisin harkita maksavani että joku imisi päästäni tiedon minkälaiset olisivat täydelliset ja hankkisi ne. Olisin onnellinen seuraavat viisi vuotta. Mutta ne nipsut tuskin ovat suurinta omaisuuttasi.
Nykyään taitaa olla jo harvinaisempaa se, että kattoihin jää vain sokeripalat, mutta ylipäätänsä kummastuttaa se tapa, että pitää riipiä kaikki ruuvattava irti ”varoilta” mutta rikkinäiset tavarat tai käytetyt patterit voi jättää kaappiin.
Kirjoittamaton sääntö numero 2.
Voisiko sinne vanhaan kämppään jättää edes puolikkaan vessapaperirullan.
Kiva kun muuttoauton kurvatessa pihaan sattuu tietysti se hätä niin ei paperin paperia, eikä bideekään houkuta. Ei kai sitä nyt niin tarvitse nuukailla, että pitää viimeisen laatikon päällimmäiseksi nakata nihkeä rulla paperia joka pyörii sitten takakontissa kunnes ennen auton huoltoa raivataan roskakoriin.
Kirjoittamaton sääntö 3. Pese vessa huolella.
”Pese ainakin vessa”, siinä ohje jonka olen saanut jos tulee vieraita. Sama juttu kun lähdet, pese nyt ainakin se vessanpönttö. Tulee huomattavasti epämiellyttävämpi olo koko asunnosta jos pönttö on likainen. Sängyn alle ei kukaan katso, enkä ainakaan itse oikeasti oleta että joku viitsii ikkunat lähtiessään ”pesaista”, mutta posliini paljastaa kyllä liikaakin.