Kirppariajatuksia

Kirpputoripöytä on kultahileen peittämä, vaikka pussin päällä lukee hyvin selkeästi ”katsothan varovasti”. Kuinka vaikeaa se voi olla?

Sitä unohtaa edelliskerrasta kuinka vaivalloista ja pitkästyttävää alkuhuuman jälkeen tuotteiden laputus on. Ensin askartelee innoissaa lappusia, sitoo trikoopaidoista leikatut satiininauhat kauniille rusetille ja kaivaa silitysraudan esille. Sitten alkaa tympiä. Ihan muutama vain enää. Alussa jaksaa rampata viikkaamassa tuotteitaan vaikka mitään ei näytä menevän.

Hinnoittelu tapahtuu tunteella. Omasta mielestä kalliilla ostettu tai aikoinaan äärimäisen ihana ja rakas vaate saa suhteessa korkeamman hinnan kuin Iittalan Alvar Aallon tuikkukuppi joka on pölyttynyt kaapissa vuosia. Kun jotakin menee heti, miettii oliko se liian halvalla kuitenkin. Ne tavarat minkä laittoa epäilee, kelpaavat myös samantien. Tavaroiden joista luulet tekeväsi tiliä, kulkeutuvat vielä viimeisen päivän jälkeen takaisin parvekkeelle silmältä piiloon.

Taas täällä. Järjestelemässä. Joku tutkii rekkiä. Onko tuolla kverilla kainalossaa meidän lamppu. Tavaroihinsa tunteella sitoutuneena näkee monta vuotta elämäänsä hinnoiteltuna pöydällä. Tuon mekon ostin teatteritalon myyjäisistä. Nuo verhot olivat ensimmäisessä omassa asunnossa. Työpaikkalahjoja, ikimuistoisen ylioppilaskesän reissulta ostettu paita. Aika jolloin kaikki piti olla vaalea”gas station”. Pilkkahinnalla. Vai sittenkin jossakin mukana koko ajan.

Nyt tavaraa on mennyt. Mutta mitä? Kaikkea ei edes muista. Mieleen putkahtaa ajoittain esineitä. Maatuskakuvioiset tiskirätit! Muistivihko josta olin repeinyt muutaman sivun! Valkoinen kaulahuivi! Lacercrantzin pokkari ja vihreä soljellinen hame joka kävi niiden ruskeiden saappaiden kanssa ihanasti. Se joka ei mahdu enää päälle.

Nyt täytyy viedä lisää tavaraa. Mitä veisin? Silmä etsii kotona kaikkea ja lähestulkoon kantaa mikronsa jo kirpputoripöytään innostuneena.

Viimeisen päivän iltana toivoo, että kaikki olisi vain ostettu tyhjäksi. Mutta niin ei käy, aina sitä jää ihmeen paljon vielä yli. Kannattiko kaikki. Varaisiko jo uuden pöydän? Toivottavasti saa edes omansa takaisin.

Pääasia että joku ilahtuu. Käteen jäävillä rahoilla voi käydä syömässä tai kahvilla ja sitten huomaa ostavansa uutta tavaraa kotiinsa josta on juuri kantanut kassikaupalla jotakin ulos. Oravanpyörä vai luonnollinen kiertokulku.

Kuva. Pixabay.