Korvilla luettua

Eri asia kuin korville luettua. Hiirenkorville. Tai koirankorville. Olivat korvat kenen hyvänsä, se on tuhoamista jota ei voi sietää.

Korvilla kuunneltua.jpg

Mutta korvilla luetut eli äänikirjat. Helteisenä kesänä kun ei jaksanut mitään muuta, saattoi vain maata keräämättä yhtään lisää hikeä ja kuunnella. Tai kun lenkille lähteminen ei innosta ilman seuraa, voi ottaa mukaansa vaikka kenet. Saati työmatkapyöräilyt jolloin reitti ei muutu. Sama pinkkitakkinen täti taaplaa joka aamu ensimmäisellä ylitettävällä sillalla. Viikin liikennevalot eivät koskaan anna vihreää pyöräilijälle. Ja ne tietyt mäet eivät helpotu, usein livahtaa kirosana polkiessa vain kasvavan mäen myötä. Mutta sitä matkaa oikein odottaa, kun voi kuunnella kirjaa ja saada aikaiseksi jotakin ennen työpäivää.

Äänikirjan valinta on irrationaalista sen hetkisen sekunnin fiilisosumaa. Kaikki lähti Keplerin uusimmasta jota ei saanut kirjastosta jonojen pituuden takia, harvoin on minkään kirjan suhteen niin malttamaton, mutta päätökseen vaikutti myös kahden viikon ilmaiskokeilu äänikirjapalvelussa. Hieman epäilin kuinka dekkari taipuu kuunneltavaksi, mutta Kaniininmetsästäjän lukija oli sopivan neutraali, eikä häirinnyt tarinaa vaan antoi sen kuulijalle korvasta sisään josta se livahti sydämeen tykyttämään jännityksestä kuin

Tai itseasiassa. Aivan ensimmäiset äänikirjat kuuntelin automatkalla, kun ajelin opiskelukaupungista viikonlopuksi kotiin. Kirjan kotelo hulautti penkille kymmenen CD-levyllistä tarinaa ja autoa ohjatessa sivusilmällä vaihtoi levyä. Frodo lähestyi Mordoria Sormusten herran toisen ja kolmannen osan verran samalla kun minä Pohjois-Karjalaa. Kuuntelin myös Jane Austenin Neito vanhassa linnassa (Northanger Abbey) ja Hilja Valtosen Nuoren kotiopettajattaren varaventtiili. Jälkimmäinen saattaa olla jossakin muuttolaatikossa jota ei pureta ikinä.

Varsinainen äänikirjahuuma kuitenkin pyörähti käyntiin sovelluksen myötä, kun sai lukiessa olla samalla huipputehokas (siivosi tai liikkui paikasta toiseen) tai rentoutui (pötkötteli keho väsyneenä, mutta mieli kirkkaana olohuoneen matolla). Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä nauratti vähän vaikkei kuitenkaan tarpeeksi, mutta tuli kuunneltua kirja mistä puhuttiin sillä hetkellä. Ville Haapasalon kirjoihin ei olisi varmaankaan muuten tullut tartuttua ja ensimmäisen Stephen Kingini, Uinu uinu lemmikkini, jäi lenkkipolulle asumaan niin, että yhä samasta kohdasta ohi mennessäni palaan Luwlowin tapahtumiin.

Äänikirjoissa lukijan ääni luonnollisesti vie suuren huomion. Pitäisikö niin olla vaiko ei. Haapasalon Et muuten tätäkään usko -kirjaan vaihtui lukija ensimmäisen osan jälkeen ja se ärsytti. Sanna Majurin ääntä voi kuunnella loputtomasti vaikkei kirja itsessään olisi kolmea tähteä kummempi. Maria Veitola puolestaan luki oman kirjansa Veitola joka oli hämmentävää. Hänellä on persoonallinen tyyli painottaa tekstiä joten en osannut suhtautua kuinka kirjaa tekstiä tulisi lähestyä. Elämänkerrallisena vai opaskirjana. Jälkimmäistä varten olisi mieluummin lukenut kirjan itse, sillä nyt Veitola ikäänkuin itse ohjasi mitkä asiat kussakin luvussa olivat merkittäviä, eikä tilaa omalle omaksumiselle jäänyt. Minttu Mustakallio oli ihana Hullu kuin äidiksi tullut kirjaa lukiessa, mutta kaikken miellyttävimmän korren veti Erja Manto viedessään minut Elena Ferranten tarinoihin Napolin kaduille. Nyt puolestaan yritän kestää Jukka Pitkäsen l-kirjainta joka ei kuulosta muodostuvat heti ylähampaiden taakse vaan lähemmäksi nielua. Eihän ihminen omalle äänelleen mitään voi, mutta ei sillekään että joissakin kohdissa nytkähtää väistämättä. Kuin Linnanmäen Vanhan vuoristoradan nousuissa.

Kuulemisiin!

Keskeneräisiä äänikirjoja

Saatana saapuu Moskovaan, Mihail Bulgakov. Odottakoon vielä hetkisen. Muutaman kirjan. Katson sitten jaksanko palata Tolkienmaiseen kerrontaa jossa jokainen kirjan sivun kääntäminen ja musteen painoväri kerrotaan yhtä tarkasti kuin Keskimaassa lehtisuonien läpikuultavuus.

He eivät tiedä mitä tekevät, Jussi Valtonen. Lähtökohta ei ole kovin iloinen. Lukijan (kuuntelijan) tiedossa oleva väistämätön ero ja sen puiminen vuosien päästä. Valtonen saa minussa aikaan tunteen, että olen tyhmä, koska hän ei taida sitä olla.

Tuntematon sotilas, Väinö Linna. CD-levyinä. Yritin kolmesti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *