Luku -ja kirjoitusjumeja

”Opinkohan ikinä lukemaan”, kysyi huolestunut ensimmäistä luokkaansa aloittava poika. Epäilys nousi muistosta, jolloin isosisko oli väkisin yrittänyt opettaa lukemaan. Mitään pedagogisia taitojahan siskolla ei kolme vuotta vanhempana ollut, ainoastaan tarve ottaa mallia parhaan ystävänänsä perheestä.   
”Varmasti opit”, sanoi äiti vailla huolen häivää.
Ja niin poika luki jo hyvissä ajoin ennen joulua. Kaikki postilaatikkoon tupsahtaneet kynttilöiden, pehmeiden hankien ja tonttujen täyttämät postikortit. Sekä tietenkin tärkeimpänä kuusen alle kertyneet paketit.
Laskemisestakin oli hyötyä, sillä olihan olennaista, kuka sai kaikista eniten.

Lukeminen. Niin päivänselvä taito, että siitä tulee itsestäänselvyys. Kirjan lukeminen, mikä harrastus se lopulta sitten on? Samoin kuin kirjoittaminen? Eikö vielä lähestyessä kolmeakymmentä osaa kirjoittaa, kun sitä pitää erikseen opiskella?

Lukujumit ja kirjoitusjumit.jpg

Syitä miksi lukeminen kannattaa, löytyy kyllä. Kehittää lukutaitoa (yllätys!), kasvattaa sanavarastoa, vahvistaa sosiaalisia suhteita ja lisää valmiuksia selviytyä niin hakemusten täytöstä kuin analyyttistä taitoa vaativista teksteistä. Se auttaa myös keskittymään.

Mutta he jotka rakastavat kirjoja, ylipäätänsä tekstejä, näkevät enemmän kuin peräkkäisiä informaatiomerkkejä. He näkevät kudottuja lauseita, siltoja salaisiin paikkoihin. Jännittäviin, uskomattomiin, kipeisiin ja aivan uusiin, sillä lukevalle ihmiselle maailma on tiiliskiviksi tiivistettyjä tarinoita joilla rakentaa taloaan pala kerrallaan. Jokainen tiili on tarkistettu ja itse aseteltu. Kirjat ovat kuin juomatiivistettä joihin lisää sivu sivulta olemassa olevaa tietoa ja ajatuksia. Lopulta vatsa, pää, silmät, sydän ja jokainen aisti ovat aivan pullollaan (eikö ole hassua että pullo on pullo tyhjänäkin, mutta jos joku on pullollaan, hän on niin täynnä että saumoista jo vähän soi).

Mitä jos Liisalle olisi käynyt jumi? Hän olisi tuttuun tarinantapaan kiepsahtanut seikkailun kaninkoloon ja sen hullu maailma läheni ja läheni. Sitten tuli mutka, johon jäikin kiinni. Ei jaksanut perääntyä, mutta ei oikein päässyt eteenpäin. Ahdistuminen turvotti paikalleen. Oli jumissa.

Lähtökohtaisesti on kummallista, että miellyttävään asiaan voi tulla jumitushetki. Kirjoitusjumit ovat ruuhkautuneita risteyksiä päässä. Niin monesta suunnasta kaasutettu, kolmiomerkeistä välittämättä. Stop-merkit vauhdissa sumentuneet hymynaamoiksi. Kolari. Tuulilasit niin pirstoutuneita, ettei niiden palapelissä ole järkeä. Onko tämä sivupeili punaisen vai harmaan auton. Yrität kiskoa itsesi ulos ympärikeikahtaneen pirssin säpäleisestä ikkunasta ulos ja laahautua kauemmaksi selvittämään tilannetta, mutta et jaksa vetää itseäsi tarpeeksi kauas. Ohi lipuu pölykapseli kuin preeripallo, myrskytakku.

Takku käykin hyvin, ei ainoastaan se niskaan taittunut tuulenpesä tai pyykkikoneesta toisten lomaan luikerrelleet sukkahousuparit. Kun vedät, kiristyy, jos jätät palloksi, ne eivät kuivu. Vedät, työnnät ja kiskot. Kuuluuko tämä alku tuohon tarinaan ja onko tuon jutun haarakiila päällimmäinen vai alimmainen.

Pahinta on jos kaikki on mustaa, likinäköinen yrittää tirkistellä vanhoista likaisista silmälaseistaan. Tiedät ettei sormilla ja hameenhelmalla pyyhkiminen auta, mutta yrität sitä kikkaa silti. Oikotienä. Ja kaikki se mitä saat aikaiseksi on vain. P****a.

Mutta kirjoittaminenhan on luomista. Tottakai se voi välillä jumiutua. Kuka voi olla luova kaiken aikaa. Mutta lukeminen on ”vain lukemista”.

Toisille lukeminen on luonnollinen tapa kulkea arjessa. Kassissa on kirja bussimatkojen taittamiseksi ja aina on ajatuksia pureskeltavaksi, vaikka ei ehtisi muita ihmisiä juurikaan tapailla. Jatkuvaa tiedonjanoa ja seikkailua kotisohvalta. Pään tyhjennystä arjen harmaudesta, vaatimuksista tai paikallaan olosta. Siksi lukujumi on käsittämätön ja hermostuttavakin.

Omalla kohdalla lukujumi tulee helposti kiireisen hetken myötä, kun tuntuu ettei saa mitää aikaiseksi, ei edes kirjaa luettua valmiiksi. Vaikka paras kohta onkin keskellä, silti myös sen päättäminen tuo tunteen, että jotakin on saatu aikaiseksi. Toisaalta lukujumi voi iskeä paljouden keskellä. Kun on niin paljon, ettei oikein tiedä millä fiiliksellä nyt olisi, mihin tarttuisi.

Itse ajattelen, että on välipalan tarpeessa. Hömppää, novelleja tai yleisesti jotakin totaalisen helppolukuista. Tai jos haluaa ajatella vähän fiinimmin, voisi ajatella olevansa seitsemän ruokalajin illallisella ja tarvitsee annoksen joka raikastaa suun ennen seuraavaa herkkua. Kunhan ei käy kuin Prinsessapäiväkirjoissa joissa Anne Hathawayn hahmo tunki suun täydeltä jääkylmää päärynäjäädykettä ja aiheutti pahennusta.

Kirjoitusjumi puolestaan. Siinä vielä työstettävää, sillä siinä missä kirjat pysyvät odottamassa, ajatukset eivät. Ne menevät, lipsahtavat ja karkaavat jos et ota kiinni. Pitäisi oppia huuhtomaan kultaa mullan ja hiekan seasta. Ja siihenhän ei auta muu kuin kääriä hihat. Kovettaa takamus köyristämättä selkää.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *