Miksi vanhoista kengistä on niin vaikeaa luopua?
Vanhat talvikenkäni ovat tulleet tiensä päähän. Oikean kengän vetoketjun hammastus alkoi vinoutua eikä minulla ollut kenkävanhuksille enää oikomishoitoa tarjolla. Lopulta ne vain luovuttivat. Kaiken lankkaamisen, sanomalehtirullakorsettien ryhtiliikkeiden ja sileäksi tallottujen kilometrien jälkeen. Tai ehkä juuri niiden ansiosta. Ne ovat nyt antaneet kaikkensa ja maksaneet itsensä takaisin.
Sitähän tämän päivän pikamuodin epäeettisyyden tietoisuuden kasvattaminen sekä esimerkiksi kotimaisen Uhana Designin Black Fridayn rinnalle noussut Transparent Day viestittävät. Hanki tuotteita jotka ovat ajattomia ja kulkevat kanssasi tiensä päähän. Konmarita ja ole minimalisti, mielikin saa enemmän liikkumatilaa, kun raivaat kotisi turhasta materiasta. Pitkällä tähtäimellä teet vain säästöä kukkaroonkin.
Mutta kun saan iloa myös materiasta. Rakastan tilaa, ajatuksen vapaata liikkumista ja vaatekaapissa ilmavasti aseteltuja mekkoja. Mutta ilahdun myös kuparinvärisistä leivontamitoista vaikka vanhat ajoivat vielä asiansa. Jätän osan luetuista kirjoista kirjahyllyyn koska ne ovat kauniita ja pulitan joulukoristeesta liian paljon, koska se on ihana. Uskaltaako tänä päivänä enää sanoa, että vaikka kotona ja mielessään on toisinaan liikaa tavaraa eikä järjestelyn tuloksena ole välttämättä sen enempää tilaa, myös tavaroihin voi liittyä enemmän kuin niiden käytännöllinen rooli.
En voinut talvikenkiä ostaessani tietää mitä tulemme yhdessä kokemaan. Nuo tuossa ovat kuljettaneet minut vaikka minne. Muistan vihreän talvitakin niiden parina, kun tunsin oloni aina hyväksi parittaessani ne. Muistan erään sunnuntaipäivän kauppakeskuksessa joululahjaostoksilla, kun siluettitaiteilija Sirkka Lekman ikuisti sivuprofiilini saksillaan mustasta paperista. Muistan ensimmäisen työpaikkani Helsingissä, jonne kenkäni minut kuljettivat Meiran tehtaalta leijuvan kahvintuoksuisessa pakkasilmassa.
Joistakin tavaroista ja vaatteista tulee mielelle tärkeitä niiden matkan vuoksi. Lapsuuden mekko, tärkeältä ihmiseltä saatu lahja, perintökoru. Kaiken turhan voisi karsia kotona. Kuinka usein vanhaa medaljonkia käyttää tai kuinka todennäköisesti saa omia tyttäriä, jotka pitävät samaa mekkoa. Hankkiessa uutta ei tiedä minkä taskuihin kertyy enemmän naurua kuin toisten. Jotkut kengät vievät seikkailuihin, toiset eivät vie minnekään.
Siksi luopuminen risoista kengistä, tavarasta, materiasta, on toisinaan vaikeaa käytännön lisäksi tunteen takia. Prosessoin hyvästejä jotka ovat yhtä aikaa naurettavaa sekä tarpeellista. Meinaan pujahtaa kenkiin useamman kerran kun en totu ajatukseen, että ne hajosivat. Annan mieleni vaeltaa siellä kengät ovat käyneet. Kunnes lopulta olen imenyt niistä kaiken tärkeän ja ne muuttuvat käyttökelvottomiksi, linttaan tallotuiksi ja rikkinäisiksi. Ne siirtyvät koko ajan enemmän pois silmistä ja ennen kuin heitän ne kaapin perälle, on aika viedä ne lopullisesti pois. Kenkien kärjet osoittavatkin jo ovea kohti. Mutta aivan nopeasti ja onneksi syvään roskisnieluun, ettei ehdi tulla toisiin ajatuksiin.
Kuva jälleen kiitos Pixabay.
Postaus julkaistu alunperin täällä.