Moni kirja päältä kaunis ja silkkaa tarinaa sisältä

Se saattaa tuoksua vanhalta ja kostealta, viiltää sormeen haavoja tai pudota kivuliaasti varpaalle. Se voi olla tuskastuttava oppikirja, joka on pakko lukea ja saa olon tuntemaan tyhmäksi, kun ei ymmärrä. Se voi olla turhanpäiväinen pölynkerääjä hyllyssä, painona muuttolaatikossa. Se voi toimia pelkkänä sängynjalan korvikkeena (tai toivottavasti ei), askartelumateriaalina tai kummitädin antamana lahjana jota ei kehtaa heittää pois.

Parhaimmillaan kirja on ihan itsessään kaunis esine (paitsi se kuolettavan tylsä oppikirja, jonka kannessa on jotain kemiaan liittyvää). Se on ajaton, symboloi kenties viisautta, mutta myös älyä ja luovuutta. Matkalippu kansien toimiessa suojakuorina.

Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Rumat ne vaatteilla koreilee. Ja lisää höpönlöpönsuomalainenvaatimattomuus sananlaskuja. Pahaa kakkua ainakaan en ole syönytkään. Ja minä, markkinavoimien (tiedostavana ja silti) uhrina, nostan mielelläni käsiini kauniin kirjan. Tunnustelen sen mattapintaisuutta, värejä ja kohokuvioituja kirjaimia. Aina kun näen vahat Debi Gliorin nupukkipintaiset Magiaa -sarjan kirjat, niitä pitää vähän sormella sivellä. Kuten sitä ihanaa pullakkakantista ja heleän vaaleanpunaista Flavia Bujorin Ennuskivien mahtia.

Sähköinen maailma voi ehkä sujauttaa korvaasi kirjan tarinaa, kulkea kevyemmin mukanasi ja toimia perinteistä lainausta nopeammin (jolloin säästätä vaivan joutumasta varausnumerolle kolmesataa). Mutta sähköinen kirja ei asetu syliin, kerro miltä kirjan sivun kääntyminen kuulostaa (sitä ei lasketa, kun C-kasetilta kuunnellessa Kaunotarta ja Hirviötä kuului aina taikaääni, kun sivu kääntyi), esittele kirjankanteen piilotettuja merkkejä tai sivuille painettuja kuvia.

Kirja on kokonaisuus kansipapereita myöten. Silkko ei muutu rukiiksi ulkokuorien ansiosta, mutta timanttinen sisältö ja ihana ulkoasu tukevat toisiaan. Esteettisyys, joita kirjat tuovat, ovat kaunis selkämysrivi kun saman sarjan kirjat tai väreiltään toisiinsa sopiva teokset tukevat toinen toistaan. Vanhojen niteiden nahkapinta tai koukeroiset kullatut kirjaimet. Kuva voi olla hyvinkin upea taideteos jo itsessään ja parhaimmillaan täydentää tarinaa. Sen merkitys voi selvitä kuten vastikään luetun Henkireikä kirjan kannen äänirauta tai fantasiakirjan kultaiset eläimet ja sateenvarjoilla liitävät hahmot. Ja miksei joku kirja voisi olla esillä vain kun se on kaunis, sama se mitä sen sisällä on.

Olisikin mielenkiintoista kuulla, minkälainen prosessi kirjan kansien kanssa tehdään. Miksi toiset kirjat ovat simppeleitä, mistä idea tulee, kuinka paljon kirjailija vaikuttaa niihin ja kuinka syntyy toisten kirjojen arvokkaan tuntuinen kansi. 

Silkkaa tarinaa sisältä.jpg

Viimeisimpiä ostoksia koska kannet

  • Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, juuri niillä kansipapereilla, joilla itse kirjan aikoinaan luki
  • Jessica Townsendin Nevermoor – Morriganin koetukset, koska kansi hohteli auringossa ja siinä leijaili pieniä hahmoja sateenvarjon varassa
  • Leo Tolstoin Anna Karenina kahdessa osassa, koska kirjat olivat lempiväriäni keltaista, ja ehkä unohdin että minullahan on teos pokkarina
  • Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin, koska se sopii Kankimäen edellisen kirjan viereen, kannesta paljastui tähtikuvioita ja sisällä kuvia
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *