Never say never

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan.

Kuten.

En koskaan hanki koiraa. Tai ainakaan hanki mitään fleecetakkeja sille. Kuten äitini ystävä joka ompelee nykyään ”ei koskaan” koiralleen fleeceliivejä.

En koskaan hanki lapsia, olen ilmoittanut sen jo vuosia sitten äidilleni ettei tarvitse odotella mummoutumista. Kuten työkarini joka nyt odottaa ensimmäisen jälkeen heti toista.

En koskaan ostaisi jotakin idioottihelppoa ruokaa valmiina kalliilla. Kuten puuroa. Kunnes mieli teki kookosriisipuuroa iltapalaksi.

En koskaan käytä pillihousuja vaan läpi elämäni leveimpiä trumpettilahkeita mitä löytyy. Kunnes huomasin sovittavani niitä ja tiesin, että kassan kautta kotiin.

En koskaan muuta Helsinkiin. Kunnes muutin.

En koskaan tahdo seurustella saati asua kokin kanssa, kun siitä neuvomisen määrästä ei tulisi loppua. Hämmentävän moni (kokki) on tahtonut neuvoa minua sipulin pilkkomisessa. Kunnes muut asiat voittivat.

Samainen henkilö muuten saattaa vastata kysymykseen;
”Haluatko koskaan muuttaa kaupungista pois?”
”Kyllä mä koskaan.”

Ei koskaan on ennemminkin loppuun ajattelematonta uhoa jotakin kohtaan. Oletuksia ilman kokemuksia. Irrallista siitä mikä lopulta on tärkeää. Aika moni ”ei koskaan asia” on juuri se mikä muuttuu todeksi.

Siitä huolimatta, että annoin periksi ”ei koskaan kokkia”,minua neuvotaan mutta hyvällä ja olennaisissa asioissa. Että pastalle enemmän ja kiehuvaa vettä. Ja että leikkaan vielä sormeeni. Sillä sehän päivä tuli joten ehkä voisin opetella turvallisemman leikkaamisen.

Koskaan ei muuten pitäisi alkaa illalla, kun pitäisi jo nukkua, alkaa katsomaan Youtubesta Fievel piirretyn Never say never -kappaleen jälkeen myös muita kohtauksia. Kuten hiiriperheen jälleennäkemistä. Kauneusunista ei ole mitään hyötyä jos silmäpussit saa näyttämään krapulaiselta.