Nollasta sataan ja kaikki saatavilla olevat kirosanat

Jos jokin saa minut tolaltaan, täysin raiteiltaan, kiroilemaan ja yleensä kohtuullisen rauhallisen olemukseni puhkumaan kuin höyryjunan pilli, se on toimimaton elektroniikka.

En ole hifistelijä, en jaksa kiinnostua ylä- ja alaäänistä ja merkinnöistä jonkin äänentoistolaitteen tuotekuvauksessa. Haluan että on tv joka toimii, jolla pääsee sujuvasti haluamiini palveluihin, kaiutin johon voin laittaa soimaan jammailumusiikkia tai Helmi radion kasarihittejä. Puhelimen joka tarjoaa arkiset elementit ja kohtuullisen hyvän kameran. Sovellykset jotka olen sinne itseensä tarpeesta ja halusta hakenut. Elektroniikka on arkea sujuvoittava ja asioita mahdollistava väline, ei intohimon kohde jolta vaatii koko ajan enemmän ja joka kuvastaa persoonaani. Voin aivan hyvin hankkia täysin samanlaisen puhelimen vanhan tilalle, vaihtaa taustakuvatkin samaksi ja jatkaa elämää.

 

Ja sitten kun jokin lakkaa toimimasta..

..olen aivan hermona ja saatan huutaakin. Kun netti ei yhdisty tietokoneeseen vaikka on minkäkinlaista purkkia ostettu sitä varten. Kun puhelin alkaa vuoden sisään menettämään merkittävästi akkua. TAI KUN BLUETOOTHKUULOKKEET KESTÄVÄT PYHÄTTÖMÄN VIIKON JA LAKKAAVAT TOIMIMASTA.

Siinä se tuli. Viimeinen ärsytykseni. (Mielestäni olen kokenut tämän lajin ärsytystä jo riittävästi.)

Kuuntelen lähes päivittäin äänikirjoja, toisinaan podcasteja (tai sitten todella epäkätevästi YouTubesta musiikkia joka ei ole ollenkaan sujuvin vaihtoehto, mutta olen pärjännyt). Kun sitten omasta mielestäni kohtuullisen paljon maksaneet kuulokkeet hajoavat, se häiritsee yhtäkkiä kaikkea. Puran ärsytystä jopa tanssiparilleni joka että hänellä on vuoden sisään neljännet (siis NELJÄT!) bluetooth-kuulokkeet ja kun kysyn miksi ihmeessä, hän sanoo että liikkeen on vain annettava uudet kun edelliset hajoavat. Mitä vit?? Anteeksi,mutta tämä saa minut hermoromahduksen partaalle ja raavin kaikki sanavarastoni kirosanat esiin.

Uudet kuulokkeet, koska ”siellä on softassa bugi jota ei kannata korjata”. KANNATA KORJATA? Minua ärsyttää, sen lisäksi, että pitää tutkia mitkä kuulokkeet nyt hankkii ja pitää taas laittaa niihin rahaa, se että nyt yksi pari jää vain turhaksi roskaksi jolla ei tee mitään. (Ja kyllähän se kaivelee, että kokee taas kuinka on kaikkien laitteidensa jatke, kuin virtapiuha kulkisi suoraan suoneen.)

 

Hätävarakuulokkeet

Korvaan kuulokkeet sillä onnettomalla parilla joka on tullut puhelimeni mukana, joka piti uusia koska vanha vain sammui eikä liikkeessä ”voida tehdä sille mitään jos se ei latauksella lähde”. Kuulokkeet eivät pysy paikoillaan ja alikulkutunnelissa on laitettava kämmenet korvien peitoksi, että kuulisi mitä Emilie Pine tuumii tai minkälaista dialogia Beth O´Learyn uudemman kirjan hahmot käyvät.

Jotenkin väsyttävää ja turhauttavaa, että jos kuulokkeet ovat niin huonot (on varmasti olemassa myös optimaaliset korvat näillekin), että jokaisen puhelimen mukana tulee tällainen ”palvelu”. Että voidaan kirjata se lisälaitteeksi, osaksi sitä mistä maksaa. Jos käytän näitä huonoja kuulokkeita muutaman päivän kunnes hermo palaa ja ne jää ”varakuulokkeiksi” kaikkien niiden aikaisempien varakuulokkeiden kanssa, oikein sotkeentuvat, tanssivat ja laulavat keskenään laatikossa, olisi sama jättää ne pakeista pois ja vaikka myydä jollakin eurolla niitä luurinoston yhteydessä.

Kuulin myös, että puhelimien latureita ei paranneltaisi sen takia, että ne ovat bisnestä. Ymmärrän bisneksen, mutta kieltäisin silti lailla ja uhkaisin jalkapuulla tarkoituksenmukaisesti p****a tekevän toiminnan.

Nyt yritän päästä takaisin zen-tilaani ja pakastamaan tulppaaneja maitopurkkeihin. Ehkä ehdin tehdä vielä kukkaiglun jossa järjestän ärsytyksenpurku retriittejä.

 

Mutta jos sinulla on toimivat kuulokkeet..

..ja toimiva äänikirjapalvelu, suosittelen seuraavia kirjoja.

Emilie Pine: Tästä on vaikeaa puhua. (Atena) Autofiktiota, esseetä, muistelmaa, miksi haluaakaan mieltää Pinen palkitun teoksen jossa hän kuorii itsestään esiin asioita joista, no, on vaikea puhua. Alkoholisoitunut isä, vanhempien ero maassa jossa se vielä ollut tuolloin laillista, lapsettomuutta, rajunkuuloista nuoruutta johon liittyi bileitä, huumeita ja krapulaisia koulupäiviä, tilanteita jotka vasta vuosien jälkeen tunnisti raiskaukseksi, kainalokarvojen ajelua, koska niin kuuluu tehdä vaikka iho tulehtui.. Tuntuu että kyllä yhdelle ihmiselle voi sattua paljon, mutta ehkä kuten kirjailija itsekin sanoo, kaikki ajatukset nähdään nyt vaikeiden asioiden läpi, vaikka elämässä on paljon hyvää.

Jani Toivola: Kirja tytölleni. (WSOY) Toivolan itsensä lukemana ajatuksia siitä millaista on tulla isäksi lähtökohdista joissa oletus on, että perinteinen tie ei ole auki. Perheen muodoista, lapsensa rakastamisesta, omasta väsymyksestä ja  itsensä jatkuvasta löytämisestä uudelleen elämän muuttuessa.

Vanessa Springora: Suostumus.(WSOY) Järkyttävä muttei mässäilevä kirja alaikäisenä päälle viisikymppisen manipuloinnin kohteeksi joutuneesta tytöstä. Siitä kuinka aikuiset eivät estä suhdetta ja kuinka ranskalainen mieskirjailija jopa kampanjoi sen edestä, että ”aikuisillakin on oikeus omiin haluihinsa” viitaten omaan mieltymykseensä olla (liian) nuorien kanssa.

Tämän autofiktiopuuskan jälkeen taidan itse tarvita hieman kevyempää sisältöä ja jonkun oikein miellyttävän äänikirjan lukijan.