Onko salmiakkikansalaisesta vadelmaveneen kyytiin?
Näytin luultavasti koomiselta jos edessä istuva kyytiläinen bussissa vähänkään seurasi. Ihankuin ketään normaalisti kiinnostaisi. Naapurin asiat. Paitsi että tottakai vähän kiinnostaa. Onko naapurilla tai vieruskaverilla olo paremmin kuin itsellä. Minä ainakin hihittelin ja virnistelin. En arvannut, että näin hauskaa olisi kirjan pituinen risteily makeispaatin kyydissä.
Loppulukemisen seuraksi piti teemaan sopivasti ostaa noita pehmeitä vadelmakarkkeja ja kaveriksi muutama musta lakritsainen, sillä kyllä Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisessa tummemmallakin huumorilla soudettiin ja huovattiin. Naapuriin kansallisuustransuna ja lopulta takaisin sinivalkoisille vesille.
Vadelmavenepakolainen on niitä teoksia joista on kuullut. Että sellainen on olemassa. Joku nähnyt näyttämöllä tai elokuvana. Mikä siinä nyt on hauskaa, että joku suomalainen tahtoisi olla ruotsalainen. Miksi ihmeessä? Kääntää nyt selkänsä. Piti vähän kuulostella miksi tämä on niin hauskaa.
Juoni on varmasti monelle tuttu. Mikko Virtanen kokee, että on syntynyt väärään kansallisuuteen. Piilottaa lapsena Kalle Anka- lehtiään ja kyynel silmässä seuraa VHS-kasetilta Olof Palmen hautajaisia yhä uudelleen. Aikuisiällä hän joutuu kohtamaan vääryyksiä, kun töissä hänelle ei anneta vapaaksi edes tärkeimpiä ruotsalaisia juhlapäiviä eikä seurustelukumppanikaan ymmärrä hänen sisintään. Volvo kun on maailman turvallisin auto ja lasten kasvua tuetaan esimerkillisellä tavalla käsittelemällä kriisit yhdessä niin, että näistä tulevista kansankodin kannattelijoista kasvaa esimerkillisiä aikuisia. Ainoa vaihtoehto on päästä itsekin ruotsalaiseksi.
Lopulta Mikael Anderssonina Ruotsissa elämänmakuun päässyt Virtanen alkaa puskea suomalaista mörököllimäisyyttä tahtomattaan, eikä saa noita rikkaruohoja taltutettua. Ja alkaapa hänelle vähitellen selvitä, etteivät ruotsalaiset lapset olekaan sen kiltimpiä kuin suomalaiset. Ja ovatko ylipäätänsä kaikessa niin erinomaista kansaa kuin hän on luullut.
Nousiaisen kirjasta tulee vaikutelma, että sitä on kirjoitettu alussa vitsillä ja joukkoon on kerääntynyt osuvia huomioita meistä ja naapureistamme. Eikä se lopulta olekaan vitsi vaan vakavaa. Ja siksi lopulta hauskaa. Pohjanladen yli ulottuva kähinöinti on yhtä aikaa kilpailua ja rakkautta. Ilman sitä emme olisi sitä mitä olemme. Ehkä kirjan hauskuus tuli myös Aku Laitisen lukemana sillä hän osasi esittää Virtasen vakaumuksen sopivan vakavasti.
Innostuin polottamaan Nousiaisen kirjasta kaikille ketkä joutuivat kuuloetäisyydelle, kun yritin metsästellä jonkun joka olisi kirjan lukenut. Parat uhriutuivat nauramaan mukana kun luettelin hauskoja kohtia toisensa perään. Tällä sain ainakin kaksi lukijaa veneen kyytiin. Siinä vaiheessa kun kotona huokaistiin syvään aina kun aloitin ”niin siinä Vadelmavenepakolaisessa..”, tajusin että on aika vaihtaa levyä kirjaa. Ja sitten lauseeni alkoivatkin ”niin islantilaiset sitä ja tätä..”. Kerron siitä toisen kerran.
Onhan sitä itsekin tullut huomattua, että jotenkin ne vaan Ruotsissa osaavat.
Tekevät kaiken paremmin. Töissä asiakas ilmoitti jättävänsä jatkossa kauralattensa ostamatta jos ei saa siihen enää (ruotsalaista) Oatly -kaurajuomaa, sillä tilalle vaihdettu kotimainen ei kelpaa.
Vievät omakseen toisten jutut. Kansallisaarteeksi tituleerattu salmiakkikin maistuu ruotsalaisten valmistamana, kun kuori on niin rapea, että rouskutuksesta saa ASRM -viboja. Pussi djungelvråleneita tännekkin kiitos!
Keksivät miten asiat tehdään volyymillä, houkutellen ja tarpeeseen. Ikea. Mitäpä siitä sen suurempaa kertomaan.
He vain ehtivät ensin. Vuonna 2006 Gröna Lundissa pyörittelimme silmiä kaverini kanssa perheille joilla jokaiselle oli värikkäät reikäiset sandaalimaisen kengät. Crocsit tulivat noin pari vuotta sen jälkeen meillepäin. Eivätkä lähteneet vaikka ruotsalaiset siirtyivät kohti uusia trendejä. Siinä vaiheessa kun me vasta innostuimme lehtikaalista, Ruotsissa syötiin sitä jo suklaassa. Jotkut trendit ovat ihan hyvä etteivät kulkeudu meille asti..