Puolisoni, taisin kertoa, sanoi liian suuren tv:n tullessa meille, että ”ajattelin että sinustakin on kiva katsoa leffoja”.

Katson ensimmäistä kertaa elämässäni E.T.:n. Ja se on ihana. Kestänyt aikaa ollakseen vanhempi kuin minä. Drew Barrymore on hämmentävän hyvä ollakseen niin nuori. Henry Thomas näyttää vielä Hauting Hill Housessa 36 vuotta myöhemmin täysin tunnistettavalta. Huomaan mistä kasarifiiliksiksissä nautiskeleva Stranger Things on ”ottanut” fillaroivat pojat. Tosin, tuntuu että monessa 80-90-lukujen elokuvissa nimenomaan pojat pyöräilivät keskellä tietä omakotitaloalueella.

Katson myös kaikki Jumanjit. Robin Williamsin The Hook ja Jumanji kiinnittävät minut lapsuuteen, johonkin jännittävään ja turvalliseen samaan aikaan. Uudet Jumanjit ovat yllättävän hyviä.

Ja sitten katson vielä Labyrintin. Ehkä ensimmäistä kertaa senkin alusta loppuun. Tanssin Bowien musiikkia peikkojen kanssa ja ihailen Jennifer Connellyn näyttelijänlahjoja. Muistan olleeni Kuopiossa sateisena viikonloppuna kun Bowie kuoli. Silloin tuntui lähtevän monta legendaa.

Vaikka uuden vuoden vaihtumisessa on taikaa, vuosi vaihtui kuun valossa, syöden Mozartin kuulia ja sumun vuoksi nökemisen sijaan raketteja kuunnellen, vuoden ensimmäiset päivät ovat tahmeita.

Eikä kyse ole kuohuviinistä.

Vaan  siitä, että tällä kertaa onkin olo että nyt pitäisi olla asioita valmiina ja alkamassa uusia. Olen sen verran vuoden vaihteita kokenut, etten usko täydelliseen muutokseen.

Pakenen ”new yeat, new me” -sloganeita television ääreen. Katsotaan sitten ensi viikolla tai ensi kuussa mitä mukavaa tileva vuoden alku tuo tullessaan.

Ajattelin, että vuosi 2020 tulee olemaan upea. Sisältäähän se tuplasti onnennumeroitani, olihan edellinen 20-luku historiallinen ja olihan se nyt vain aika jotakin koittaa tapahtuvaksi!

Reilu vuosi sitten pyörittelin vaivihkaa päätäni, kun vanhempi työkaverini kertoi alkavansa pikkuhiljaa pelätä Kiinasta leviävää virusta. Oli minulle oikein, että silmien pyörittely tietyllä tavalla kostautui. Mitä ihmettä maailmalle tapahtuikaan vuonna 2020.

Ainakin 7 asiaa kuinka vuosi 2020 jätti jälkensä minuun

Huomasin, myönsin, oman rajallisuuteni. Että pidän kuvitelmissani yllä ”superminää” joka on ristiriiidasssa oikean minäni kanssa ja jota aikaoptimisti  sisälläni ruokkii. Myönsin etten ehdi yhden päivän aikana työpäivän jälkeen kuin yhden asian arkisen askartelun lomassa. En kirjoittaa blogitekstiä, postata Instagrammiin, käydä juoksulenkillä, leipoa piirakkaa ja lukea kirjaa. Ehdin keskimäärin yhden asian illassa, ilta-aila.ja minä olen rajallinen. Ja se tuntuu hyvältä.

Uni on vieläkin enemmän kuin mitä ajattelin. Se auttaa jaksamaan monella tasolla. Syön järkevämmin, enkä kuvittele sokeripiikin energisoivan minua, kuten väsyneenä. Päänsärkyjä on vähemmän. Olen levollisempi ja keskittyneempi. Kuinka itsestäänselviä asioita.

Löysin askeleen lähemmäksi omaa ääntäni, mielikuvitus ja inspiraatio sekä.luovuus ovat kuplineet. Minulla on tinne, että tästä ayntyy jotakin minulle merkityksellistä. Ymmärsin myös, että erääseen haaveeseen minulla on kaikki eväät olemassa. Ensin täytyy vain nukkua hyvin, toteuttaa, mukkua lisää ja jatkaa!

Osasin pysähtyä useamman kerran hämmästelemään sitä, että olen onnellinen. Huomasin että voin olla jollakin perustavanlaatuisella tavalla onnellinen vaikka elämässä on monta osa-aluetta missä en sitä ole. Mutta muistan myös ajan, kun pohdin miltä se onni oikein pitäisi tuntua.

Ihmettelin ihmisiä joita olen saanut aikuisiällä ympärilleni vaikka samalla minusta tuntuu, että eräs ystävyyssuhde alkaa olla ohi. Kuka pyyti minut juuri siihen teatteriesitykseen mihin olin halunnut. Kuka vei minut tanssimaan. Kuka ajoi luokseni matkan takaa vain muutamaksi tunniksi.

Tänä vuonna olen myös päässyt lähemmäksi kehoani. En ole tyytyväinen ja täysin hyvinvoiva siinä, mutta olen huomannut kuinka arvokas asia minua konkreettisesti liikuttava ja asioita mahdollistava  kroppa minulla on. Olen ymmärtänyt hyväksyä ettei näistä jaloista saa muuta kuin ne ovat, tästä maantienharmaasta tukasta ei silmiä räpäyttämällä tule jotakin upeaa. Tämmöinen olen ja näillä mennään, eikä se estä sitä etteikö voisi olla upea itsensä.

Joten anna tulla 2021, vaikka olet kummallisen kuuloinen vuosiluku. Vaikka aina on mahdollisuus aloittaa jotakin alusta, kyllä vuoden vaihtumisessa on.jokin oma taikansa.

Lempeää uutta vuotta 2021!