Ei ihminen tarvitse aamiaisbuffaa

Kun himoitsee vuosia ihanan runsaita hotelliaamiaisia, varsinkin silloin kun saa Budapestissä maailman karmeimman aamiaisen tai lauantaiaamuna kotona tarjolla on liian kauan pussissa viihtynyt leipä eikä kahviin maitoa, yllättyy tuumittuaan lautasensa kokoelmaa sen suppeudesta ja toisteisuudesta.

Kesälomalla hotelliaamiainen, vähättelemättä mutta silti toteamalla vain, että ketjutarjonta, tuotti pettymyksen. Se ei maistunut juuri miltään eikä siinä ollut mitään wow-elämystä. Ehkä aiemmin runsaus oli se ”wow”. Joskus se oli vohvelikone, Tallinnassa taas tuoreen appelsiinimehun puristaminen. Oi ja tammikuussa erään ketjuhotellin paras anti oli prinsessapuuro. Eli tutummin vispipuuro, mutta mansikoilla, vadelmilla ja mustikoilla. Kesälomalla vadelmapuskassa vietettyäni teinkin todellista prinsessapuuroa, sillä siivilöin vadelmien siemenetkin pois.

Mutta buffeteissa syömme aina samaa kerta toisensa jälkeen ja lähes samaa kuin kotona.

Kotona toistan myös lempiaamiaisena samanlaisena kerrasta toiseen. Croissantteja, R-kioskilta saa hyvät ja edulliset, turkkilaista jogurttia sitruuna curdilla ja kahvia. Muita mahdollisia lisäosia ovat smoothiet, munakkaat ja tuoreen lämpimät sämpylät. Appelsiinimehua, koneesta. Ja pannukakut joista on tullut meidän yhteisten vapaa-aamujen herkkua. Itse tehdyllä kuusenkerkkäsiirapilla, inkiväärisiirapilla tai joskus harvoin kermalla.

Ei ihminen tarvitse buffetaamiaista. Hotellit tarvitsevat buffetaamiaisen miellyttääkseen mahdollisimman monia suita, vatsoja ja mieliä. Ja tarjotakseen tunteen, että joku muu paistoi pekonin, yleensä liian lötkyrän. Mutta yltäkylläisyyttä ei kukaan kestä kauaa, eikä vatsakaan vedä.

Tuntuu että parhaimpia aamiaisia viime aikoina ovat olleetkin ne jotka tilataan yksittäisinä osina listoilta tai valmistetaan ylipäätänsä annoksina. Kuten ravintola Tannerissa Helsingissä ja PetriS Chocolate Bed & Breakfastissa Matildassa.

Ja tietenkin kotona.

Hitaiden aamujen pannukakut

Ainekset (2 annosta)

1 dl
Jogurttia (Tai kermaviiliä, smetanan loput, kauragurttia.)
1 dl
Maitoa (Tai kauramaitoa, piimää tai kermaa.)
2
Kananmunaa
Öljyä
3 dl
Vehnäjauhoja
2 rkl
Sokeria
1 tl
Vaniljasokeria
2 tl
Leivinjauhetta
1 tl
Ruokasoodaa
20 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 5 min

Tee näin:

Aikoinaan Kokkisodassa kysyttiin aina ”mitä aineksiä sinulla on aina kotona?” Tai sitten se oli jonkin aikakausilehden ruoka-artikkeli..enivei. Vastaisin tähän kysymykseen ”maitoa, jogurttia ja kananmunia sekä sitruunoita.” Tahtoisin vastata, että aina on myös jäätelöä.. Tarkoitin tällä sanoa, että tämä ohje on aina helppo toteuttaa ilman suunnitelmia ja sen nesteitä voi määritellä mitä löytyy kaapista. Ja muutenkin olen nesteiden suhteen tässä jo melko nopeatempoinen ja skippaan desimitan. 

Sekoita jogurtti ja maito. Vatkaa joukkoon kananmunat sekä öljy.

Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa seokset keskenään. Onhan pannu jo kuumana? Tätä saa alkaa paistaa lähes heti!

Taikinaa voi maustaa appelsiinikuorilla, sitruunankuorilla, Lidlistä joltakin ekstemporeostoskerralla hankitulla rommiaromilla (tai karvasmantelilla josta puoliso kysyy miksi häntä rankaistaan..), ruusuvedellä, kardemummalla tai kanelilla.

Paista pannulla valmiiksi. Ensimmäinen yleensä on vähän arvelluttavan pehmeä, toinen vähän kärähtää. Kolmas ehkä onnistuu. Tällä tulee pieniä kämmenen kokoisia pannukakkuja kenties kuusi kappaletta per syöjä kahdelle. Inkiväärisiirappi on ihanaa! Tai kalvottomiksi leikatut appelsiininlohkot ja kermavaahto. Marjat ja itse tehty kuusenkerkkäsiirappi!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Suosittelen Ajattelin tänään

Raivolukeminen

Instagrammin kirjayhteisössä alkoi elokuun viimeisen viikon ajalle haaste nimeltä #raivolukeminen. Jotkut käyttäjistä keksivät termin ja moni siihen samaistui.

Vaikka kuinka lukemista rakastaa, vaikka kuinka se veisi turvaan tai seikkailuihin, vaikka kuinka se sivistäisi ja inspiroisi ja vaikka kuinka se toisi lohtua, keskeneräisten pino tuppaa kasvamaan. Siitä voi päätellä mistä ”keskeneräisten klubi” on saanut nimensä. Osa myös laittoi viestiä, että ajan niukkuus, lapsiarki tai keskittymiskyvyn vähyys saavat aikaan pinoja joita tahtoisi lukea.

Raivolukemisen viikko tuli sopivaan hetkeen vaikka se tuntuukin samalla virallisesti päättävän kesän. Elokuu kääntyy syyskuulle ja lomalla aloitetut kirjat kääntyvät viimeiselle sivulle. Ihana, ihana Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama josta on vaikea kirjoittaa ja johon oikeastaan tahtoisin jäädäkin asumaan. Kiertelemään sitä kuin museota, uudelleen ja uudelleen. Unohdan mitä juuri luin, mutta tunne jää oleilemaan. Tahdon palata taak sepäin. Kuinka kertoja sanoi siitä ja siitä asiasta tai kuinka hän kuvaili rakastumisen nostalgia ilmenee sanoissa. Ostin kirjan, en vähiten sen kauniin kannen vuoksi, loman aluksi ja nautiskellut sitä vähitellen. Tarinan juoni on jonkinlainen hahmotelma päässäni ja tunnelma on käsistä karkaava ja hapera, mutta älykäs. Muttei halveksi lukijaansa. Jotenkin kovin henkiökohtainen teos josta on kuitenkin haasteellista sanoa selkeästi mistä se kertoo, ettei kuvaile liian latteasti. On Julia joka vetäytyy hotelliin muistelemaan 17 vuoden takaista rakkauttaan Karliin. On luonnontieteelline museo ja joku Juhana. Ja kaunista kieltä.

Leo Tolstoin Anna Kareninan aloitin jo viime kesänä. Kunnes aloitin kirjan uudelleen tänä kesänä ja tihrustanut sen pientä fonttikokoa ja eeposta siitä miltä venäläinen seurapiirielämä näyttäytyi, kuinka avioliitostaan hairahtunut Anna kärsii ja puntaroi ja kuinka tarinan toinen rakkaustarina kasvaa vähitellen. Toisinaan klassikoita tekee mieli lukea siksi, että saa tietää mikä niistä tekee klassikoita. Tolstoin kirjallinen kyky tulkita ihmistä ja käyttäytymistä on mielenkiintoista, mutta kuten monessa klassikossa, olisi nykyaikainen editointimahdollisuus ehkä tehnyt tekstille hyvää. Arvelen ettei tästä pysyvää rakkaussuhdetta synny, mutta olen iloinen että olen jo niin pitkällä urakassa.

Työmatkallani seurana on jälleen Erja Manto, lukiessaan Riitta Konttisen kirjoittamaa teosta Aino Sibeliuksesta. ”Tämä ei ole kirja Jean Sibeliuksesta”. Luulen että hänestä on kerrottu jo kattavasti. Ainosta on tullut muusani. Hänessä on jotakin samaistuttavaa ja samalla jotakin täysin erilaista kuin mitä itsessäni näen. Hän oli päättäväinen, ahkera ja sitkeä. Hän teki ajoittain suomennostöitä, kuokki huolensa Ainolan pihamultaan ja kasvatti niistä omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Kitki ja istutti kurkkua, perunaa ja mansikkaa. Pukeutui säveltäjämiestään vaatimattomammin, mutta aina tyylikkäästi. Opetti tyttäriään kotona, kamppaili puolisonsa huikentelevan rahankäytön edessä ja soitti taitavasti vaikkei koskaan ilmaissut tahtoaan viedä lahjojaan pidemmälle. Myös Aino lukee Anna Kareninaa ja tolstoilaisuus näkyykin aatteena erityisesti hänen veljessään. Mitähän Ainosta vielä paljastuu viimeisten tuntien aikana.

Neljäntenä raivolukuviikon keskeneräisenä on Roxanne Gayn Bad Feminist jonka esseet vasta availevat ymmärrystäni ja suhtautumistani feminismiin ja feministiin minussa. Nyt luetuissa aiheissa on käsitelty elokuvia, tv-sarjoja, Sweet Valley High -kirjoja ja haaveita Miss Amerikan tittelistä. Kirjasto jo ilmoitteleekin, että kaipaa kirjaa takaisin seuraavalle joten täytyy pitää kiirettä.

Ja lisäksi olisi vielä Tove Janssonin Kesäkirja jonka tahdon lukea vielä tänä kesänä. Ei tässä muuta ehdi sitten tehdäkään kuin lukea. Raivolukemista voi hyödyntää johonkin muuhunkin. Raivosarjamaratooniin. Raivosiivoamiseen. Raivourheiluun. Raivotenttiinlukemiseen. Jokin nautinto aikaan saamisessa nimittäin on eikä aina voi vain ainehtia ja fiilistellä.

Mutta vain yhden viikon. Katkeamaton hampaan pureminen aiheuttaa vain päänsärkyä ja niskakipua.

Mutta silti tuntuu jotenkin haikealta, että näiden kirjojen myötä tämä kesä alkaa olla paketoitu. Ja sitten on syksy.

Minut löytää instgrammista kirja-aiheisten juttujen parista @keskeneraistenklubi.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen