Instagrammin kirjayhteisössä alkoi elokuun viimeisen viikon ajalle haaste nimeltä #raivolukeminen. Jotkut käyttäjistä keksivät termin ja moni siihen samaistui.

Vaikka kuinka lukemista rakastaa, vaikka kuinka se veisi turvaan tai seikkailuihin, vaikka kuinka se sivistäisi ja inspiroisi ja vaikka kuinka se toisi lohtua, keskeneräisten pino tuppaa kasvamaan. Siitä voi päätellä mistä ”keskeneräisten klubi” on saanut nimensä. Osa myös laittoi viestiä, että ajan niukkuus, lapsiarki tai keskittymiskyvyn vähyys saavat aikaan pinoja joita tahtoisi lukea.

Raivolukemisen viikko tuli sopivaan hetkeen vaikka se tuntuukin samalla virallisesti päättävän kesän. Elokuu kääntyy syyskuulle ja lomalla aloitetut kirjat kääntyvät viimeiselle sivulle. Ihana, ihana Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama josta on vaikea kirjoittaa ja johon oikeastaan tahtoisin jäädäkin asumaan. Kiertelemään sitä kuin museota, uudelleen ja uudelleen. Unohdan mitä juuri luin, mutta tunne jää oleilemaan. Tahdon palata taak sepäin. Kuinka kertoja sanoi siitä ja siitä asiasta tai kuinka hän kuvaili rakastumisen nostalgia ilmenee sanoissa. Ostin kirjan, en vähiten sen kauniin kannen vuoksi, loman aluksi ja nautiskellut sitä vähitellen. Tarinan juoni on jonkinlainen hahmotelma päässäni ja tunnelma on käsistä karkaava ja hapera, mutta älykäs. Muttei halveksi lukijaansa. Jotenkin kovin henkiökohtainen teos josta on kuitenkin haasteellista sanoa selkeästi mistä se kertoo, ettei kuvaile liian latteasti. On Julia joka vetäytyy hotelliin muistelemaan 17 vuoden takaista rakkauttaan Karliin. On luonnontieteelline museo ja joku Juhana. Ja kaunista kieltä.

Leo Tolstoin Anna Kareninan aloitin jo viime kesänä. Kunnes aloitin kirjan uudelleen tänä kesänä ja tihrustanut sen pientä fonttikokoa ja eeposta siitä miltä venäläinen seurapiirielämä näyttäytyi, kuinka avioliitostaan hairahtunut Anna kärsii ja puntaroi ja kuinka tarinan toinen rakkaustarina kasvaa vähitellen. Toisinaan klassikoita tekee mieli lukea siksi, että saa tietää mikä niistä tekee klassikoita. Tolstoin kirjallinen kyky tulkita ihmistä ja käyttäytymistä on mielenkiintoista, mutta kuten monessa klassikossa, olisi nykyaikainen editointimahdollisuus ehkä tehnyt tekstille hyvää. Arvelen ettei tästä pysyvää rakkaussuhdetta synny, mutta olen iloinen että olen jo niin pitkällä urakassa.

Työmatkallani seurana on jälleen Erja Manto, lukiessaan Riitta Konttisen kirjoittamaa teosta Aino Sibeliuksesta. ”Tämä ei ole kirja Jean Sibeliuksesta”. Luulen että hänestä on kerrottu jo kattavasti. Ainosta on tullut muusani. Hänessä on jotakin samaistuttavaa ja samalla jotakin täysin erilaista kuin mitä itsessäni näen. Hän oli päättäväinen, ahkera ja sitkeä. Hän teki ajoittain suomennostöitä, kuokki huolensa Ainolan pihamultaan ja kasvatti niistä omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Kitki ja istutti kurkkua, perunaa ja mansikkaa. Pukeutui säveltäjämiestään vaatimattomammin, mutta aina tyylikkäästi. Opetti tyttäriään kotona, kamppaili puolisonsa huikentelevan rahankäytön edessä ja soitti taitavasti vaikkei koskaan ilmaissut tahtoaan viedä lahjojaan pidemmälle. Myös Aino lukee Anna Kareninaa ja tolstoilaisuus näkyykin aatteena erityisesti hänen veljessään. Mitähän Ainosta vielä paljastuu viimeisten tuntien aikana.

Neljäntenä raivolukuviikon keskeneräisenä on Roxanne Gayn Bad Feminist jonka esseet vasta availevat ymmärrystäni ja suhtautumistani feminismiin ja feministiin minussa. Nyt luetuissa aiheissa on käsitelty elokuvia, tv-sarjoja, Sweet Valley High -kirjoja ja haaveita Miss Amerikan tittelistä. Kirjasto jo ilmoitteleekin, että kaipaa kirjaa takaisin seuraavalle joten täytyy pitää kiirettä.

Ja lisäksi olisi vielä Tove Janssonin Kesäkirja jonka tahdon lukea vielä tänä kesänä. Ei tässä muuta ehdi sitten tehdäkään kuin lukea. Raivolukemista voi hyödyntää johonkin muuhunkin. Raivosarjamaratooniin. Raivosiivoamiseen. Raivourheiluun. Raivotenttiinlukemiseen. Jokin nautinto aikaan saamisessa nimittäin on eikä aina voi vain ainehtia ja fiilistellä.

Mutta vain yhden viikon. Katkeamaton hampaan pureminen aiheuttaa vain päänsärkyä ja niskakipua.

Mutta silti tuntuu jotenkin haikealta, että näiden kirjojen myötä tämä kesä alkaa olla paketoitu. Ja sitten on syksy.

Minut löytää instgrammista kirja-aiheisten juttujen parista @keskeneraistenklubi.