Aina se sattuu niin. Bussi on ajoissa kun tulet täsmälleen ja myöhässä kun olet aikaisessa.

Mutta joskus se tulee täydellisesti.

”Ilon kautta”, saa jokaisen käsivarren karvankohottajalihaksen kohahtamaan, mutta kun välillä on hyvä pysähtyä myös iloisiin asioihin.

Siihen että ehti käydä juuri kaupassa ja ottaa pyykit ulkoa kun sade ropsahti. Vaikka olikin laittanit pyykit vasta ennen kauppareissua narulle. Silti.

”Oispa mukava ajella tämmöstä uutta tietä joka on niin tasanen”, kuski tuumi.

”Tässähän sitä just ajellaan”, tuumi apukuski.

Iloisia ja ilahduttavia asioita on kesä pullollaan kuten;

mummon unelmakääretorttu voikreemillä ja kakkupalaemojit watsapissa

ukkonen mökillä kun tupa on täynnä läheisiä suupielet sokerissa ja naama saunanpunaamana

kasteinen pelto ukkosen jälkeen ja luonnon ihmettely

persikkahuulirasvan löytäminen lähikaupasta, kun on unohtanut aikaisemman kahvila Taikalamppuun, eikä mistään uutta tilalle

kirpeän herkullisille marjoille tuoksuvat Mossan kasvojenhoitotuotteet joka ilta ja aamu

että kalliilta tuntuvan mekon hinta vaikuttaa tulevan takaisin runsaassa käytössä kun mekossa on vilpoisa olla

kirjakaupan neljän euron kirjalöydöt ja lukeminen kellosta välittämättä

kannullinen mansikkamargaritaa ja Sweet Magnolias -sarjan maratoonaus

pyörälenkki kesäillassa vaikka kuulokkeista loppuu akku alkumatkassa

..listahan voisi jatkua iäti.

Täällä puhe löyttää tutut tuplakonsonantit ja puhe laiskisttuu. Ja kun Ohtaansalamensillan ylittää nii sitä suattaapi lipsahtoo pohjos-karjalaaselle iha himpun jottain mikä vois olla savvoo tai voipi olla jottain muutakkii.

Että jos se etelässä unohtuu, pyöristyy ja neutralisoituu, sanat siis, niin kotiseutumurre palaa luonnollisessa ympäristössään yhtä varmasti kuin pyörälläajamisentaito. Sitä tietää jo, että. vaikka kuinka alkaa jo omaan kotiin tehdä mieli, päästä kiehnäämään, antisosialisoitumaan, kirjoittamaan, tuttuun lähikauppaan, vaatekaapille, niin aina se on vähän vaikeaa.

Aina kotiseudulle tullessa vie aikansa, että oleutuu tänne. Ja toisinpäin. Onko sitä kaksi erillistä minää vai kolikon kaksi puolta. Toinen jalka Juojärven rannalla ja toinen Pikkukoskella Vantaanjoessa. (Tai aina kun näkee kirkkaan vedet, ei jälkimmäiseen kauheasti tee mieli pulahtaa.)

Jossakon lepattelee ajatus ja päätöskin, että jos sitten joskus niin tänne takaisin.

Mutta tiesän ettei sen aika ole vielä.