Rakastan raidallisia paitoja niiden kaikissa olomuodoissa. Ikonisen ranskattaren tyylissä, kun kaulaan sidottu huivi lennähtelee tuulessa skootterin painaessa menemään, baskeri on elegantisti vinossa, huulet punaiset ja croissantteja pussissa. Vankien asuissa, tasaisen paksuissa mustavalkoraidoissa, poikittaisissa kaltereissa. Jopa siitä vangin”baskerista”! Miimikoiden asuissa joihin kuuluu ohuet henkselit, valkoiset hanskat, ällistynyt ilme. Suuret selälleen rävähtäneet silmät. Sirkustaiteilijoiden raidoissa ja Beetle Juicen pystyraidoissa. Erotuomareiden paidoissa ja merellisessä tyylissä kun raitamekoissa on simpukkanapit tai ruoribrodeeraus.

Ostan vuosi vuodelta lisää raitaa. Mekkoja, paitoja ja hameita. Ostaisin Beetle Juice housujakin, mutta niitä ei saa mistään, koska muoti meni jo. (Ja oikeastaan myös siksi että näytän koomiselta niissä, mutta en sopivalla tavalla koomiselta.) Ihastun raitaan joka vuosi ja mietin että juuri tällainen pieniraitainen tai vihreäraitainen tai paksuraitainen vaatekappale minulta puuttuu. Juuri tuollaisilla hihoilla minulla ei ole tai ei juuri tällaista arkista raitamekkoa. Onneksi raidat tulevat joka kevät. Luonnossakin raidat esiintyvät yllättävän usein. Kissaeläimillä, seeproilla ja ampiaisilla.

Muita toistuvia ostoksia

Rakastan myös a-linjaisia hameita ja mekkoja. Niitä klassisia jotka saa puettua koulutyttömäiseen tyyliin ja joissa on helppoa istua risti-istunnassa ja hame vain levittyy ympärille kuin kattilan reunoille helähtäneen spagetit. Ja joiden vetoketjun voi salaa avata selkäpuolelta jos on syönyt liikaa (spagettia, salviapastaa?) ja istuu seinän puolella. Missähän majailevat tällä hetkellä ne mekot joita minulla on mustana, koska käytännöllisyys, kukkainen, koska niin kaunis, sekä korallinvärinen, koska malli on niin ihana, kangas helppohoitoinen ja alemyynnit. Ja vekkihameita. Niiden särmikkyys ja asiallisuus. Konservatiivisuus jota on rikottu ruusukuvioilla tai säihkyvällä pronssilla. Niiden materiaali näyttää kolmenkymmenen vuoden jälkeen yhä uudelta.

Hiuspantoja. Kukkainen, pehmoinen, joka oli toisen luokan luokkakuvassa. Marjapuuronvärinen muovinen jossa oli lettikuvio. Kirkkaanpunainen jota käytin pilkullisen paidan kanssa kunnes se hajosi pamahtaen. Bandanahuivit toimivat myös. Meillä oli niitä pussillinen. Kirkkaanpunainen, vaaleanpunainen, tummansininen, turkoosi ja vihreä joka kului puhki, koska äiti piti sitä kaulassa lenkkeillessään R-collectionin anorakissa. Kolmiohuivi, varsinkin se farkkuinen, oli pitkään vakioasusteeni enkä osannut olla ilman. Yritin olla pitämättä sitä, mutta aina kun kiristin sen takaisin päähäni, tunsin olevani oma itseni. Ja nyt pannat tulivat taas muotiin, korkealla solmulla. Kiersin UFFeja kun pannanhimo palasi. Minulla oli jäljellä enää muutama musta jolla nostin hiukset pois tieltä kun pesin kasvoja. Monta mustaa oli kadonnut, hajonnut tai huuhtoutunut mereen yhdellä aallon lipaisulla. En raaskinut ostaa, mielestäni kymmenen euroa oli kamalan paljon hiuspannasta joista vasta pyöri laatikoissa kymmenittäin ja jonka liimaukset pettävät taatusti melko pian. Vasta. Kaksikymmentä vuotta sitten? No, annoin lopulta periksi, ostin pilkullisen ja juuri huomasin että sen päätykanttinauhat pitäisi uudelleen liimata.

Ballerinoja, mustia sukkahousuja, neuletakkeja. Vaatteita ja asusteita joita voisin ostaa aina uudelleen. Titanic, Forrest Gump ja britakakku. Klassikoita joihin palaa aina uudelleen. Osa omia klassikoita, osa yleisesti hyväksyttyjä klassikoita joista voi kirjoittaa opuksia. Tylsää? Vai sittenkin erinomaisen kätevää kun tunnistaa mitä kuluttaa kerta toisensa jälkeen puhki. Ehkä uskaltaa panostaa hieman laadukkaaseempaan versioon.

Klassikkoja kirjahyllyssä

Kesä on hyvää aikaa paneutua kirjahyllyn klassikoihin. Olen ehdottomasti Jane Austen tyttö joissa voi odottaa onnellista loppua kun ensin otetaan mittaa ja osoitetaan ylpeyttä omasta itsestä. Tänä kesänä luen Anna Kareninaa, tuota Leo Tolstoin järkälemäistä teosta. Klassikkokirjoissa minua kiinnostaa tietää miksi ne ovat klassikkoja, kuinka ne asettuvat kirjalliseen kaanoniin ja onko niillä kestävyyttä vielä tänä päivänä. Kunnon klassikot kestävät aikaa.