Olen eilisestä asti pyöritellyt kahden biisin levyllä Rasmuksen F-F-F-Falling kappaletta (tiedän kyllä ketä kiittää) ja Harry Belafonten Day O eli banskulaulu.

Jälkimmäinen laulu johtuu banaanihameesta. Suunnittelin laittavani sen päälle vappuna koska se on hauska ja värikäs. Vappu on ainoa karnevaalijuhla, työnjuhla, joka saa melko erilaiset olosuhteet tänä vuonna. Mutta jos siniset banaanit ilahduttavat niin kaikki ilo on vain tervetullutta.

Olen pannut merkille, että minulla on ollut tapana nimetä asuja tai asusteita tiettyihin vuodenaikoihin tai tapahtumiin. Maija Isolan Marimekolle suunnitteleman mansikka kuosisen merkon puin monena vuonna aina kesäkuun alussa. Keltaiset mansikat enteilivät kesää ja niiden punastelua, mutta vielä ne olivat raakoja. Halloweenina puin erään ruutumekon jonka joka toinen oranssi ruutu ja pallomainen muoto muistuttivat hauskalla tavalla kurpitsaa. Puolisolle heristän sormea kun hän haluaa vetää jalkaansa piparkakkusukat. Ne on tarkoitettu joulun odottelusukiksi! Pöhköä ihanalla tavalla.

Vapuksi olen pukenut usein ylleni valkoista ylioppilaslakin vuoksi. Ja eräät glitterballerinat ja niihin sopivan laukun. Ne muistuttavat yhtä hileistä enkeliteosta jonka askartelin perheen lomareissulla joku syysloma. Mustalle pahville hopeatussilla piirretty kuva josta kaiken väriset hileet erottuivat. Enkeli hymyili. Jossakin aarteistossani on myös paperikassi jonka mustalla pohjalla on hohtavia värikkäitä tähtiä. Samansävyisiä kuin öljyläikät asfaltilla. Glitterkengät muistuttavat näistä aarteista vaikka ovat kovat ja vähän koppuraiset. Mutta eivät ne mitkään maratonkengät olekaan. Ja niistäkin paperikengistä on riittänyt jo vuosiksi iloa.

Mutta kaikki toisella käydellä tehdyt alennusmyyntilaarista löydetyt tuotteet eivät ole tuoneet iloa yhtä paljon. Sitä alkaa olla tarpeeksi nähnyt kieroutuvia saumoja, lörpöttäviä paidanhelmoja ja villatakkeja joissa paleltaa ja on hiki yhtä aikaa. Vuosi vuodelta tulee erehdyttyä vähemmän, koska alennusmyyntien ahtaat rekit ja hengareilta lipsahtavat vaatteet saavat aikaan jotakin ahdistusta. Välinpitämättömyys kun viskellään vaatteita, sännätään apajille ja jätetään sovituskopit pursuamaan, on jotakin vastenmielistä.

Nyt mietinkin mitä kaikelle sille vaatteelle tapahtuu jonka piti tulla pitkin kevättä ketjuliikkeisiin. Mikä muoti-ilmiö jää näkemättä, voidaanko jo valmistetut vaatepinot myydä vai kuljetetaanko ne suoraan jonnekin jätteisiin.

Seuraan joitakin yksittäisiä vaate- ja korumerkkejä somessa ja ilahduin siitä että nyt pienet merkit ovat vahvoilla. Ne eivät ole tehneet vaatteitaan kertakäyttöiseksi vaan kestäviksi. Yksi sesongin välistä jääminen ei haittaa niiden tyyliä. Ja esimerkiksi Uhana Design, minkä mainoksen se on saanut Sanna Marinin poseerattua Voguessa merkin mekossa. Kestävyys ja eettisyys vahvistuvat ajatuksissa ja teoissa tämän kevään (ja kesän?) jälkeen. Siihen vielä lisäksi se, että ne tuottavat miellyttävää somesisältöä joihin kotona loikoileva eksyy aika ajoin.

On iloa pukea ensi viikon lopulla yhden suomalaisen vaatemerkin hame johon pukeutuminen tuntuu hyvältä monella eri tasolla.